Kautta Suomen loistosää lähteä hiihtämään koirien kanssa
Tänä talvena kelpaa hiihdellä koirien kanssa eteläisintä Suomea myöten. Lunta riittää ja latuja avataan yhä lisää. Monissa kunnissa on tarjolla erikseen koirahiihtovuoroja yleisille laduille, mutta myös kokonaan koiravaljakoille tehtyjä latuja löytyy.
Kemiin on juuri saatu tehtyä Meri-Lapin ihkaensimmäinen koiralatu, jota harrastajat kiittävät iloisesti, kertoi Yle (19.1.). Jonkin matkaa pohjoisempana, Pellossa, taasen koirahiihtoon on ollut erinomaiset mahdollisuudet jo vuosikaudet. Kunnassa on tarjolla kymmeniä kilometrejä hoidettuja reittejä, joille saavat myös koirakot mennä. Vastaavaa tassukansan talvimekkaa ei taida muualta Suomesta löytyä – vielä.
Hyvät olot ovat silti monilla muillakin paikkakunnilla. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Lieksassa paikallisella koirakerholla on vakiintuneet vuorot ja toimivat käytännöt kaupungin laduille. Kun lunta on käytännössä joka talvi riittävästi, niin valjakkohiihtoa myös harrastetaan säännöllisesti.
Kokeneet sivakoijat muistuttavat valitsemaan koiralle sopivat valjaat ja pitämään kiinni hyvästä latuetiketistä. Koirien pitää olla hallinnassa. Varsinkin ohituksia kannattaa erikseen harjoitella yhdessä toisten koirakoiden kanssa.
Valjakkohiihdossa voi kisata sekä Suomen Palveluskoiraliiton että Valjakkourheilijoitten liiton alaisissa kilpailuissa. Kisaluokat on rajattu rotujen mukaan. Yleisimmin hiihdetään viiden tai kymmenen kilometrin matkoja.
Koirien kanssa hiihtämisestä kerrotaan Koiramme-lehden talvinumerossa (1–2/2021)
Verkkolehtemme kirjoitti koirahiihdosta uutisessa ja kolumnissa myös tammikuussa 2019.