Yksissä tuumin lisää latuja
Mieli tekisi ladulle, mutta saakohan tänne mennä koiran kanssa? Näin joutuvat koiranomistajat pähkäilemään liian usein satojen kunnallisten latujen vieressä. (Birgit Halkio)
Talvimaisemat valkaiseva ilmiö jakaa kansan kahtia – myös koiranomistajat. Toinen puoli tuskailee koiran vaatetuksen kanssa ja harmittelee tukossa olevia tai hiekattomia lenkkireittejä. Pahimmillaan lenkit harvenevat ja lyhenevät. Toinen puoli taasen ei kanna huolta lumikinoksista, vaan riemuitsee tarpomisesta paksussa hangessa ja sivutuotteena kohenevasta kunnosta.
Jos lisäksi on hurahtanut hiihtoon, niin sittenpä nousee seinä pystyyn. Valjakkohiihtäjät, koiriensa kanssa kilpaa hiihtävät, ovat hieman paremmassa asemassa kuin perustassuttelijat ja saaneet sovittua vuoroja yleisille laduille. Tosin vuorot on yleensä sysätty illan viimeisille tunneille eikä latuprofiili aina ole käypä kunnollisia kisatreenejä varten.
Toisaalta rennosti ladulla viihtyvät koiralliset ovat jääneet pahasti muiden talvikuntoilijoiden jalkoihin. Julkisin varoin tehtyjä varsinaisia koiralatuja on hävettävän vähän Suomessa, tuskin enempää koko maassa kuin yhdellä koiralla tassuja. Koiralatuja tarjoavat lähinnä talvikaudesta elantonsa saavat matkailukeskukset sekä etelässä Hyvinkään kaupunki! Lomakylissä ja laskettelukeskuksissa on ymmärretty ja nähty koiranomistajien merkitys ja määrä ihan hyvinä maksavina asiakkaina.
Varta vasten koirien kanssa tapahtuvaan talviliikuntaan helppohiihtoinen koiralatu olisi kuitenkin erinomainen palvelu miltä tahansa kunnalta tai kaupungilta. Varmasti päättäjienkin tiedossa on koirien määrän lisääntyminen Suomessa. Ei myöskään tarvitse olla pitkän matikan guru osatakseen laskea, että kuntalaisista yhä isompi osa omistaa koiran tai useamman. Päätöksenteossa koiranomistajien arki, toiveet ja tarpeet ovat kuitenkin lapsenkengissä muihin veronmaksajiin verrattuna. Koirapuistoja on saatu aikaan ja uimarantojakin on osoitettu koirille, mutta talvikuntoilumahdollisuudet ovat jäässä.
Kuntoilun ja hyvinvoinnin tärkeys ymmärretään, ja kuntalaisten erilaisia liikuntamahdollisuuksia yritetään lisätä ja kohentaa. Koirien merkitys yksittäisen henkilön elämänlaadussa ja varsinkin yhteiskunnassa erilaisten tehtävien ja palveluiden suorittajana, avustajana, työkoirana, kaverina ja lemmikkinä, tunnustetaan jo laajalti.
Kaikki eivät kuitenkaan katso suopeasti koirallisia, ja tähänkin ihan oma koiralatu toisi kätevän ratkaisun. Jääladuillehan saa mennä vapaasti myös nelijalkaisten kanssa, mutta välttämättä muut hiihtäjät eivät ihastu koirista laduilla. Lisäksi iänikuinen jätösmoite heitetään helposti jokaisen koiransa kanssa kulkevan niskaan. Jos koirille olisi osoittaa omat ladut, niin ehkä tästä olisi osaltaan apua etelän laduilla valitettavan yleiseen laturaivoon. Koirallisten ja koirattomien arkea voisivat tasoittaa myös koiralatujen viereen avattavat kävelypolut.
Hiihtäminen on suomalaisten perihuvia ja nostaa päätään heti, kun maa alkaa peittyä lumeen. Kuluva talvi on toisinto viime vuodesta ja näkyy kiivaana suksikauppana. Laduille on tunkua. Mikä sitten mättää, kun koiran kanssa suksille halaja kohtaa vain kieltokylttejä ja saa vain sananpyörittelyä päättäjiltä? Vanha hiihtomestari tokaisi aikoinaan, että ”se on sukuvika, jos suksi ei luista”. Tilanne on kuitenkin ollut sikäli myönteinen, että Mäntyrannalla on ollut latu, jossa suksia voi yrittää luistattaa. Koiraväki ei tahdo päästä edes starttiin.
Jotain kannattaisi varmasti tehdä. Tampere on yksi kaupungeista, joilta koirahiihtäjät ovat yrittäneet pyytää vuosia parempia latuja ja harjoittelumahdollisuuksia. Koirakoilla ja valjakoilla on myös erilaisia tarpeita. Hiihtäjien joukossa on aktiivisia kilpailijoita, joita nähdään tänäkin talvena useissa arvokilpailuissa aina MM-tasolle asti. Toisaalta lumitalvina laduille tulee uusia koirahiihtoa kokeilevia tai vain ilokseen koiransa kanssa suksilla kulkevia asukkaita.
Tampereen kaupungin liikuntapäällikön mukaan pyyntöihin ei ole voitu vastata, koska kaupungin latuverkostoon ei ole tehty muutoksia 30 viimeiseen vuoteen. Lisäksi liikuntapäällikkö ei ole nähnyt ensimmäistäkään koiralatua ehdottavaa valtuustoaloitetta. Pientä kunnostusta on luvassa ensi talveksi ainokaiselle ladulle, jossa koirahiihtoa varten on varattu kolme iltavuoroa.
Latualoitteita ei ole ehkä tehty missään muuallakaan Suomessa. Pikainen google-haku ei nosta yhtään latuaihetta esille. Sen sijaan koirapuistoista ja uimarannoista on sekä kuntalais- että valtuustoaloitteita. Olisiko koirahiihdosta pitävien aika alkaa yksissä tuumin herätellä päättäjiä perehtymään koiranomistajien talvitoiveisiin?
Julkishallintoa pidetään aiheestakin hitaana koneistona, mutta on myös tosiasia, ettei koira-asioiden edistäjiä ole julkisuudessa liikaa, ei edes ruuhkaksi asti. Eduskuntavaalit ovat ovella, ja valtakunnallisesti kansanedustajiin pidetään jo paljon takavuosia tehokkaammin yhteyttä.
Vanhoja puusuksia voiteleville todennäköisesti riittäisi säännöllinen yhteydenpito oman harrastus- ja asuinalueen luottamushenkilöihin. Ainakin on hyvä tietää, ketkä istuvat kuntien liikunta- ja vapaa-ajan lautakunnissa. Sitä paitsi, kuntavaaleihin on vain kaksi vuotta aikaa.
