Verijälki on koiralle mieluista puuhaa
Verijälki ei jätä koiraa kylmäksi. Harjoitusjäljen tekeminen ei ole vaikeaa. Mejä-kokeet ovat avoimia kaikille roduille. (Kuva: Aino Pikkusaari)
Julkaistu Koiramme-lehdessä 10/2018:
Kuono käy tiuhaan ja tanner tömisee, kun koira pyrkii toteuttamaan metsästyksen tarvettaan. Koiran oma-aloitteiseen metsästystoimintaan saa lisää puhtia ja haastetta vetämällä metsään verijäljen. Toiminta sopii kaikille koirille – verijälkikokeeseenkin saavat osallistua kaikki koirarodut.
Onko koira innosta piukeana, kun suunnataan kotikortteleiden tallaamisen sijaan metsäpoluille? Onko sillä halua haistella itsekseen eläinten jälkiä? Pyrkiikö se säntäämään jäniksen perään?
Tosi tyypillistä. Koira käyttää hajuaistiaan lähes kaiken uuden tutkimiseen ja havainnointiin. Harvalta kotikoiran omistajalta kuitenkaan löytyy metsästäjäkorttia takataskusta, saati haulikkoa lupineen.
Ei hätää. Myös kasvisruokaa suosiva urbaani koiranomistaja voi helposti tarjota lemmikilleen koiraeläimelle mieleistä puuhaa eli verijäljen seuraamista. Verijäljen vetäminen metsään on helppoa ja halpaa, eikä vaadi omistajalta suuria satsauksia tai erikoistaitoja.
Koiralle verijäljen seuraaminen ja siinä onnistuminen on useimmiten motivoivaa ja mieluisaa ajanvietettä. Varsinkin nuoren ja aktiivisen koira ylimääräinen energia pääsee purkautumaan. Tuttu juttuhan on, että suunnattaessa lemmikin luontainen tekemisen tarve johonkin koirankin mielestä kiinnostavaan toimintaan, nojatuolin jalat säästyvät tylsistymisestä kumpuavalta kaluamiselta ja turhautumisesta johtuva säksätyskin saattaa hiipua.
Ja mikä parasta: koiran kouluttamisen jäljitystehtäviin voi aloittaa minkä ikäisellä koiralla tahansa. Ensimmäiset jäljet voi tehdä jo pikkupennulle vetämällä vaikka makkaran palaa olohuoneen lattialla ja näin opettaa pentu seuraamaan osoitettua hajua, mutta aivan yhtä hyvin harrastuksen voi aloittaa jo aikuiseen ikään ehtineellä koiralla. Tärkeää on tehdä harjoituksia, joista koira saa onnistumisen.
Metsästys luontaisena käyttäytymismallina
Metsästyskäyttäytyminen ja tarve metsästää ei ole vain niin sanottujen metsästyskoirarotujen taito ja oikeus. Monella kotikoiralla on kykyä ja halua metsästää, sillä metsästäminen on koiran tärkeä luontainen käyttäytymismalli. Siksi kaikki koirarodut osaavat metsästää, ainakin johonkin tyyliin.
Metsässä asuviin eläimiin, kuten kettuun tai minkkiin verrattuna koiran metsästyskaava on melko yksinkertainen: saalin havaitseminen ja sen perään juokseminen. Jalostustoiminnan myötä koirien metsästysominaisuuksia on muokattu monipuolisemmiksi ja metsästyskoirarotuja löytyy kymmeniä erilaisia. Jotkut metsästyskoirat havaitsevat saaliin ja pitävät sen huomion itsessään, kunnes metsästäjä saapuu paikalle. Toiset toimivat metsästäjän apureina osoittaen riistan ja odottaen merkkiä käydä hakemassa saalis.
Koiran hyvinvoinnille on tärkeää, että se saa mahdollisuuksien mukaan toteuttaa niitä ominaisuuksia, joita jalostuksella on vahvistettu. Esimerkiksi seisojat, noutajat, spanielit ja terrierit pärjäävät hyvin metsällä ja nauttivat eläinten hajujen seurailusta valtavasti.
Koira on aina koiraeläin, ei kodin koriste. On siis hyvä muistaa, että lähes kaikilta koiraroduilta löytyy intoa ja kyvykkyyttä käyttää kuonoaan metsästyspuuhiin.
Varusteet kasaan
Jotta päästään vetämään koiralle verijälkeä tarvitaan rauhallinen metsäpätkä, verta, märkä pesusieni ja narua. Lisäksi valitaan jäljen päähän jotain koiralle mieluisaa palkinnoksi, esimerkiksi lelu, nameja tai riistaa.
Lähes kaikkien suurempien ruokakauppojen pakastealtaasta löytyy verta. Yleensä se on naudan verta. Jos saa käsiinsä riistaeläimen tai poron verta, vielä parempi, mutta naudan veri käy mainiosti harjoitusten käynnistämiseen.
Veri sulatetaan ja kaadetaan esimerkiksi mehupulloon tai puolen litran vesipulloon, josta sitä on helppo lisätä kostutettuun pesusieneen. Pesusienen pitää olla puhdas ja imukykyinen, jotta sen voi ensin kastella ja jälkeä tehdessä verta voi helposti lisätä pullosta sieneen.
Narua, esimerkiksi ohutta hamppunarua, on varattava muutama metri niin, että sen toinen pää yltää sidottavaksi jäljen tekijän vyötärölle ja toinen pää laahaamaan hänen takanaan sieneen sidottuna.
Koiralle on hyvä varata remmin sijaan pitkää liinaa, jotta se pääsee etenemään mahdollisimman vapaasti. Lisäksi verijäljen vetämiseen on hyvä ottaa mukaan muutama pyykkipoika tai muu puiden oksiin helposti sidottava merkki, jotta varmasti muistaa, mitä reittiä pitkin verijälki on vedetty.
Viimeisenä varusteena napataan matkaan mahdollisuuksien mukaan avustaja, joka vetää jäljen, jolloin tutun omistajan hajua ei jää lainkaan reitille.
Onnistunut veretys
Verijäljen tekemistä maastoon kutsutaan veretykseksi. Siihen sopii mikä tahansa lumeton maasto, mutta aloittelevan koiran on helpompi seurata hajuja esimerkiksi sammaleisessa metsämaisemassa tai ihan vaikka nurmikolla. Veren hajut eivät näet tartu niin hyvin vaikkapa kallioon, kivikkoon tai kuivaan kanervikkoon. Myös hakkuualue, luonnonniitty, tiheikkö, taimikko, kuljettava suo tai heinikko ovat hyviä veretyspaikkoja, kunhan koira pääsee etenemään niissä helposti.
Ensi kertaa verijälkeä seuraavalle koiralle vedetään vain muutaman kymmenen metrin suora jälki. Muutenkin nuoren ja kokemattoman koiran kanssa ei kannata lähteä heti kikkailemaan jäljen pituuden, mutkikkuuden tai tuoreuden kanssa, vaan panostaa aluksi onnistuneisiin kokemuksiin ja suorituksiin.
Jäljen tekijä valitsee aloituspaikan ja merkitsee sen kiinnittämällä esimerkiksi pari pyykkipoikaa puun oksaan. Aloituspaikalta rikotaan maata noin avatun nenäliinan kokoiselta alueelta. Sitten vain verisientä perässä vetämään eli kosteaan sieneen kaadetaan pullosta verta ja laahataan perässä.
Vaikeammassa, esimerkiksi risukkoisessa maastossa voi välillä pompotella sientä maahan, jotta verenhaju paremmin tarttuu maastoon. Näin aloittelevan koiran on helpompi seurata hajua. Myöhemmin jäljen varrelle voi myös tehdä pari niin sanottua makausta, joissa verta on laajemmalla alueella. Näissä kohdissa verenhaju on vahvempi ja koiran toivotaan pysähtyvän sitä haistelemaan.
Pyykkipoikamerkkejä puiden oksissa kannattaa käyttää, jotta koiran mahdollisesti harhautuessa se voidaan palauttaa takaisin verijäljelle. Niiden rooli kasvaa sitten, kun kokeneemmalle koiralle ryhdytään tekemään vaativampia ja pidempiä verijälkiä, joissa on kulmia ja jotka vedetään ehkä jo edellisenä päivänä.
Jäljen päähän jätetään lelu, namia tai vakkapa hirvensorkka palkinnoksi.
Kuono hommiin!
Heti veretyksen jälkeen ilmassa leijuu vahvana pilvenä jäljen haju. Siksi on hyvä odotella puolisen tuntia, ennen kuin päästää koiran hommiin.
Verijälki eroaa monesta koiraharrastuksesta siten, että omistaja tarjoaa harrastuspuitteet ja jää seuraamaan, kuinka koira hoitaa päätyön. Verijäljen seuraaminen on siis koiran vastuulla.
Ensimmäisillä kerroilla koira ohjataan jäljen alkuun ja katsotaan, miten se luonnostaan jäljestää verijäljen. Ideana on ohjata mahdollisimman vähän, korkeintaan kannustaa epäröivää koiraa tai jarrutella väärään suuntaan kulkevaa touhottajaa.
Koiran päästyä jäljen päähän, on se ansainnut odottavan palkintonsa ja omistajan kehut vielä kaupan päälle.
Ihan joka ilta ei kannata koiraa jäljelle ohjata. Sopiva verijäljen vetämisväli aikuiselle koiralle on noin kerran viikossa, herkemmille ja nuoremmille koirille jopa harvemmin. Näin varsinkaan pitkiä ja haastavia verijälkiä seuraava koira ei rasitu liikaa, eikä puuha muutu turhan kuluttavaksi takomiseksi vaan jäljestämisessä säilyy tekemisen riemu. Silloin verijäljestä saa parhaat palat irti.
Toki on todettava, että koirat ovat yksilöitä, eivätkä ihan kaikki innostu jäljestämisestä. Vaikka veren haju kiihottaisi koiraa, se voi samalla pelottaa. Ensimmäiseen haparoivaan tai hankalaan harjoitukseen ei kannata lopettaa, mutta jos kaikki aika jäljestäessä menee mustikanvarpujen haisteluun ja perhosten ihmettelyyn, ei laji välttämättä ole koiralle mieleinen. Se pitää hyväksyä ja etsiä molempia osapuolia miellyttävä laji.
Kaikille avoin Mejä-koe
Verijälkeä voi harrastella omin nokkinensa ilman mitään suorituspaineita ja tavoitteita. Tarjoaahan jäljestys koiralle hyvän hetken kehittää luontaisia taipumuksiaan, pitää hauskaa ja iloita jäljen päässä olevan palkinnon saavuttamisesta. Omistaja voi puolestaan nauttia erilaisissa maastoissa liikkumisesta ja olla tyytyväinen koiran kehittyvästä nenätyöskentelystä ja ansaitusta riemusta.
Mikäli koira kehittyy verijäljen seuraamisessa ja omistajalla riittää intoa osallistua metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen eli Mejä-kokeeseen, niin mikäs sen mukavampaa. Mejä:n ylituomari ja Suomen sileäkarvaiset noutajat ry:n puheenjohtaja Mari Mamia kertoo, että alun perin vain metsästyskoirille tarkoitettu mejä on koemuotona ollut vuodesta 2007 avoin kaikille koiraroduille.
Silti kokeissa käyvät edelleen eniten samat tutut metsästyskoirarodut eli mäyräkoirat, spanielit ja noutajat, labradorinnoutajat ylivoimaisesti suurimpana rotuna. Viime vuosina esimerkiksi parsonrussellinterrierit ja jackrussellinterrierit ovat kuitenkin tuntuvasti lisänneet koekäyntejä, ja onpa kokeissa nähty muutenkin enenevässä määrin rotukirjoa tanskandogeista dalmatiankoiriin ja villakoirista dreevereihin.
Mejä-kokeessa arvioidaan koiran kykyä haavoittuneen riistaeläimen verijäljen seuraamiseen.
– Koemuoto on hyvin yksinkertainen, kuten koko verijälkiharrastus muutenkin: koiralle osoitetaan alussa tehtävä ja lopussa tehtävä päättyy kaatoon. Jäljellä on erilaisia tapahtumia, jotka koiran tulisi osoittaa, Mari Mamia kertaa.
– Tarkemmin kokeessa jäljitellään metsästys- tai kolaritilanteessa haavoittuneen riistaeläimen kulkureittiä maastossa. Jäljellä on kulmia, joilla mallinnetaan riistan taipumusta yrittää eksyttää takaa-ajajat vaihtamalla nopeasti kulkusuuntaa. Lisäksi jäljellä on haavoitetun riistan makuupaikkoja jäljitteleviä, voimakkaasti verenhajuisia kohtia, sekä haavan tyrehtymistä esittävä katko, jolla ei ole lainkaan verta, Mamia selventää.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeessa on kaksi luokkaa, avoin luokka ja voittajaluokka. Koejälki merkitään piilomerkein. Tämä tarkoittaa sitä, että puihin laitetaan merkkejä kuljetun reitin osoittamiseksi puiden taakse niin, että merkit eivät näy silloin kun jälkeä kuljetaan samaan suuntaan kuin mitä veretettäessä on kuljettu.
Avoimen luokan kokeessa koira seuraa vähintään 12 tuntia vanhaa 900–1000 metrin pituista verijälkeä maastossa jossa on paljon riistaa. Jäljessä on kaksi suorakulmaista käännöstä. Voittajaluokassa jäljen on oltava yli 18 tuntia vanha ja pituudeltaan se on 1200–1400 metriä. Jäljessä on kolme suorakulmaista käännöstä, joista yhdellä on veretön katkos.
Hyvä Mejä-koira
Metsästyskoirien jäljestämiskokeen ylituomari Mari Mamia toteaa, että hyvän Mejä-koiran on oltava hyvässä fyysisessä kunnossa. Tervettä järkeä pitää käyttää, eihän moni patistaisi 80-vuotiastakaan maratonille.
– Nenätyöskentely on koiralle yllättävän rasittavaa, ja koiran on pystyttävä suorittamaan tätä tehtävää fyysisen kunnon sitä rajoittamatta. Käytännössä tehtävät jäljestykset ovat toisinaan erittäin hankalissa maastoissa ja suoritukset useamman kilometrien mittaisia. Silloin koiran on jaksettava edetä raskaassakin maastossa väsymättä. Myös koiran ohjaajalta vaaditaan riittävää fyysistä kuntoa ja maastokelpoisuutta.
Muita hyvän jälkikoiran ominaisuuksia on esimerkiksi sinnikkyys ja vilpitön, oma-aloitteinen halu seurata sille osoitettua jälkeä. On tärkeää, että koira ei jätä tehtäväänsä kesken mahdollisten vaikeuksien ilmetessä.
– Kuten kaikessa koeharrastamisessa, koiran hyvä keskittymiskyky, toimintakyky ja hermorakenne takaavat koiralle hyvät eväät jälkisuoritukseen, Mamia sanoo. – Keskittymiskykyinen koira pystyy rentoutumaan omaa jäljestysvuoroaan odotellessaan. Toimintakykyinen ja hyvän hermorakenteen omaava koira taas kykenee yllättävissä tai pelottavissa tilanteissa hallitsemaan toimintojaan ja jatkamaan annettua tehtävää häiriintymättä keskeytyksistä.
– Nämä samat ominaisuudet ovat itseasiassa erittäin suotavia myös koiran ohjaajalle, Mari Mamia muistuttaa. Ohjaajan mielentila ja toimintakyky vaikuttavat koiran suoritukseen, erityisesti jos koira on epävarma ja herkkä.
– Ohjaajan pitäisi välttää kuormittamasta koiraa sen jäljestäessä ja luottaa koiransa kykyihin. Se näkyy positiivisesti koiran suorituksessa. Kun koiralle on harjoittelun myötä hankittu riittävä koulutustaso, voidaan siltä odottaa varmuutta annetun tehtävän itsenäiseen suorittamiseen.
Verijälkiharrastuksesta taitoja ja iloa koira-arkeen
Lähes kaikki koirat osaavat luonnostaan seurata verijälkeä. Useimmat koirat nauttivat jäljen seuraamisen nostattamasta kiihkosta ja saaliin löytymisestä.
Mejän ylituomari Mari Mamia tuumiikin, että metsässä liikkuminen on kiinteä osa verijälkiharrastusta. Luonnon suomilla puitteilla on suuri merkitys nautintoon, jota harrastus suo myös kaksijalkaiselle.
– Meillä suomalaisilla on etuoikeus saada nauttia pohjoisen puhtaasta kauniista luonnosta ja raikkaasta ilmasta. Tutkimusten mukaan metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta, vähentää lihasjännitystä ja vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Metsä rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista. Ehkä siksi mejä-harrastajat ovat niin leppoisaa porukkaa, Mari naurahtaa.
Useimmiten huomaa, että kaikki koiran kanssa harrastaminen, lajista tai saavutuksista riippumatta on avuksi koira-arkeen. - Kun koiralle tarjotaan aktiviteetteja, joihin se saa purkaa tekemisen tarpeensa, jää sijaistoimintojen tarve omistajan poissa ollessa huomattavasti vähemmälle, Mamia toteaa.
Harrastipa verijälkeä omaksi ilokseen tai kokeisiin osallistumalla, jäljestäminen on koiralle itsenäistä työskentelyä, joka lisää koiran oma-aloitteisuutta ja itsevarmuutta.
– Koira ei kaipaa suoritusmerkintöjä tai osallistumista virallisiin kokeisiin. Tittelit ja tulokset on tehty meitä ihmisiä varten, toki kuitenkin koiranjalostuksen tueksi, Mari Mamia muistuttaa. – Tärkeintä on, että koiransa työskentelyä tarkkaillessaan koiran ohjaaja oppii lukemaan koiraansa erilaisissa tilanteissa. Nämä ominaisuudet ja ohjaajan koiranlukutaidon harjaantuminen tukevat monia muita koiraharrastuslajeja.
– Ehkä verijäljen hauskuus piilee juuri siinä, kun saa seurata koiran toteuttavan alkukantaisia viettejään, voimatta tai tarvitsematta itse puuttua koiran työskentelyyn, Mari vielä jatkaa. – On huikeaa katsoa, kun jälki oikein imaisee koiran mukaansa.
Käytännön jälkikoirista on iso apu
Verijälkikoiraksi kutsutaan koiraa, joka on tavoitteellisesti koulutettu seuraamaan eläimen verijälkeä. Jäljestävät koirat ovat tärkeitä apulaisia sekä viranomaisille että metsästäjille. Koiraa voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun liikenteessä on tapahtunut hirvi- tai peurakolari ja vahingoittunut eläin on paennut metsään. Koirien avulla haavoittuneet eläimet löydetään paremmin ja ne saadaan lopetettua asianmukaisella tavalla ilman turhaa kärsimystä.
Monet jäljestämiskokeisiin koulutetut koirat omaavat erinomaiset edellytykset käytännön jäljestystehtäviin ja monet myös toimivat suurriistan virka-aputehtävissä (Srva).
Kaikkein tärkeintä käytännön jälkikoiran kouluttamisessa on harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu. Jotta koiran jälkiuskollisuutta ja -varmuutta voidaan kehittää, on harjoitusjälkiä tehtävä säässä kuin säässä ja kaikenlaisissa maasto-oloissa, myös pimeällä ja myrskyssä. Toisinaan kaverina ovat hyttyset, toisinaan hirvikärpäset.
Onneksi tehtävästään innostunut koira palkkautuu kokonaisvaltaisesti; sekä jäljen seuraamisesta, onnistumisesta ja loppupalkkiosta.
