Kennelliitolta podcasteja koiranhankinnan tueksi

Koiranpennuille on nyt paljon kysyntää. Koiranpäivänä 24.4. alkavassa Hyvää elämää koiran kanssa -podcastien sarjassa Kennelliitto tarjoaa tietoa ja opastusta koiran hankintaan. Sarjassa julkaistaan kaikkiaan kahdeksan podcastia joka toinen viikko. Lisäksi julkaistaan lapsille suunnattu nettilukukoira Severin videosarja sekä piirroskuvasarja koiran ilmeiden tulkintaan.

Valtakunnallista Koiranpäivää vietetään nyt 14. kerran. Tänä vuonna Kennelliiton toiminnassa painotetaan koiran luonnetta ja käyttäytymistä, mikä näkyy myös Koiranpäivän vietossa.

Koska koronatilanteen vuoksi ei voida järjestää muita tapahtumia, suunnataan toiminta verkkoon. Jäsenyhdistysten ja muiden toimijoiden Koiranpäivän haasteita voi seurata Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Somejulkaisut löytyvät Instagramista tunnuksella #Koiranpäivä2020.

Kennelliiton kaveri- ja lukukoiratoiminta on sekin tauolla heinäkuun loppuun saakka. Pienten ja vähän isompienkin lukijoiden iloksi julkaistaan 22. huhtikuuta YouTubessa nettilukukoira Severin videot. Niiden avulla lapset voivat lukea videolla tarkasti kuuntelevalle hovawart Severille Bellan pentupoppoo -kirjaa, joka on suunnattu 7-vuotiaille tai vanhemmille lapsille.

Omistajan on tärkeää oppia tunnistamaan nelijalkaisen ystävänsä elekieltä mahdollisimman hyvin. Koiraansa lukemalla on sen toimintaa helpompi ennakoida. Koiranomistajien tueksi julkaistaan 23. huhtikuuta Timo Lemmetin laatimat piirrokset erilaisista koiran ilmeistä. Piirroksin kerrotaan, miltä näyttävät iloinen ja tyytyväinen koira. Piirrossarjassa nähdään myös, millaisia ovat koiran rauhoittavat eleet, stressiä ja pelkoa sekä vihaisuutta osoittavat eleet.

Kennelliitto kannustaa koiranomistajia somehaasteiden kautta aktivoimaan koiriaan eri tavoin, sillä kaikki koirat tarvitsevat koiramaista tekemistä ja liikuntaa, myös muulloin kuin Koiranpäivänä.

Podcastit voi kuunnella Kennelliiton verkkosivuilla 24.4. alkaen osoitteessa www.kennelliitto.fi/podcast

Kommentoi:

Koiramme