Kotieläimen kimppuun hyökkäävän suden saa tappaa Ahvenanmaalla 

Ahvenanmaalla on jouduttu ottamaan kantaa mahdollisiin susivahinkoihin laidunkauden alkaessa. Ahvenanmaalle on tullut talven aikana jäitä pitkin ainakin muutama susi. Ahvenanmaan maakuntahallitus antoi toukokuussa päätöksen, jonka mukaan suden tai sudet saa tappaa, ellei hyökkäystä pystytä keskeyttämään säikyttämällä pedot esimerkiksi varoituslaukauksella. Päätös on voimassa elokuun loppuun. 

Toistaiseksi sudet eivät ole vahingoittaneet eläimiä. Ahvenanmaalla on itsehallinto, joten siellä ei noudateta Manner-Suomen lakeja ja linjauksia riista-asioissa. Maakuntahallitus toteaa päätöksessään, että se seuraa susikannan kehitystä Suomessa ja sitä, vaarantaako päätös Suomen susikantaa.

Suden saa tappaa myös muu henkilö kuin kotieläinten omistaja. Lopetetusta sudesta tulee välittömästi tehdä ilmoitus poliisille ja maakuntahallitukselle. Ahvenanmaan linjaus vastaa pitkälti Manner-Suomessa sovellettavaa pakkotilasäännöstöä.

Ahvenanmaan susipäätöksestä kertoivat ensimmäisinä Landbygdens Folk ja Maaseudun Tulevaisuus.

Kommentoi:

Koiramme