Kioskien ovet jo raollaan koirille

Koirat voivat päästä piankin myös kioskeihin, mikäli asiasta viriää julkista keskustelua ja toivomuksia esitetään paljon. Tällaista vihreää valoa väläyttää elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm maa- ja metsätalousministeriöstä Koiramme-lehdelle.

– Ohjeistus voisi syntyä nopeastikin, jos aihe nousee riittävästi esille. Yksi mielipidekirjoitus ei aivan riitä, Hielm sanoo.

Hielm viittaa Helsingin Sanomissa torstaina 3.5. julkaistuun mielipidekirjoitukseen ”Koirani käskettiin ulos R-kioskista”, jossa espoolainen Ansaliina Krogerus kertoi omakohtaisesta tapauksesta. Krogerus harmistui varsinkin myyjän esittämään perusteluun ”Meillä myydään elintarvikkeita” ja vaatii, että ”R-kioskeissakin tulisi siirtyä jo tähän päivään”.

Sebastian Hielm vastasi mielipiteeseen perjantaina 4.5. ja totesi kioskin toimineen voimassa olevan elintarvikehuoneistoasetuksen mukaan. Asetusta on muutettu viime vuonna niin, että kuulo- ja opaskoirien lisäksi kauppojen ja kioskien asiakastiloihin pääsevät myös muut avustavat koirat, kuten tuki- ja hypokoirat.

Parhaillaan koko elintarvikelainsäädäntö on uusittavana. Uusi laki lähtee kesällä lausunnoille ja on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2020 alusta.

– Lain jälkeen päivitettävissä asetuksissa on suunnitelmissa muuttaa huoneistoasetus hygienia-asetukseksi, eikä tässä välttämättä sanota koirista halaistua sanaa, Hielm kertoo.

Krogeruksen mielipidekirjoituksen jälkeen Hielm on jo miettinyt nykyisten ohjeiden päivittämistä, jolloin ei tarvitsisi odottaa koko lakityön valmistumista. Kioskit voitaisiin rinnastaa esimerkiksi kahviloihin, joihin koirat on saanut ottaa mukaan jo viiden vuoden ajan kahvilan omistajan päätöksellä.

– Tästä ratkaisusta ei ole kuulunut mitään negatiivista. Päinvastoin tämä tuntuu olleen hyvinkin positiivinen muutos. Sama käytäntö voisi toimia kioskeissakin. Toimiluvan haltija voisi päättää, avaako ovet myös koirille.

Hielmillä on omakohtaistakin myönteistä kokemusta kahvilaluvasta. Hän kertoo juuri käyneensä Liisankadulla kahvilassa ja esittäneensä toivomuksen oven ulkopuolella olevasta koiraparkista.

– Sitten kuulin, että saan tuoda koirani sisälle asti. Olin ilahtunut, kooikerhondjen omistaja kertoo.

Kommentoi:

Koiramme