Metsästyskoira lisää ikääntyvän omistajansa elinvuosia

Metsästyskoira pidentää omistajansa elinikää. Eniten omistajan terveyttä edistävä vaikutus on tutkimuksen mukaan seisojilla. (Kuva: Aino Pikkusaari)
Ruotsissa vertailtiin hoitotietoja ja koirarekisteriä. Kävi ilmi, että metsästyskoiran omistaja elää kaikkein vanhimmaksi.
Metsästyskoirien omistajilla on jopa 40 prosenttia pienempi mahdollisuus kuolla ennenaikaisesti, kertoo Uppsalan lääketieteen laitoksella tehty tutkimus.
Ruotsalaistutkijat käyttivät lähdeaineistona seitsemää eri rekisteriä, muun muassa Ruotsin Kennelliiton ja maatalousministeriön (Jordbruksverket) omistajarekistereitä.
Rekisteritietoja verrattiin kahdentoista vuoden ajan hoitotiedostoihin jotta saatiin selville yhteys koiranomistamisen ja sydän- ja verisuonitautien ilmenemisen välillä.
Vertailu osoitti selvän yhteyden. Koiranomistajilla on jopa 40 prosenttia pienempi riski kuolla ennenaikaisesti. Riski saada sydänkohtaus vähenee koiranomistajilla viidestä kymmeneen prosenttia.
Paras vaikutus on metsästyskoirilla, kertoo tutkimus. Tälle eivät tutkijat kerro varsinaista syytä. Looginen syy voi olla se, että metsästyskoirarodut ovat aktiivisempia ja vaativat enemmän liikuntaa myös omistajaltaan. Toisaalta metsästyshenkiset ihmiset liikkuvat runsaasti luonnossa ja siten ovat usein jo muutenkin urheilullisempia ja terveempiä.
Nämä rodut vähentävät eniten riskiä ennenaikaiseen kuolemaan:
1. seisovat lintukoirat
(setterit, pointteri, saksanseisojat ym. – 40 % pienempi riski ennenaikaiseen kuolemaan)
2. ajavat ja jäljestävät koirat
(esim. suomenajokoira, dreeveri ym. – 37 % pienempi riski)
3. pystykorvat ja alkukantaiset tyypit
(esim. suomenpystykorva, jämtlanninpystykorva, harmaa norjanhirvikoira – 28 % pienempi riski)
4. noutajat ja vesikoirat
(esim. spanielit, noutajat ym. – 26 % pienempi riski)
5. mäyräkoirat (24 % pienempi riski)
Lähde: Land.se