Suomen Kennelliitto reagoi, FCI toistaiseksi ei

FCI ei ole toistaiseksi reagoinut Ukrainan sodan seurauksiin muutoin kuin peruuttamalla agilityn MM-kisat Venäjältä. FCI:n rahoituksesta merkittävä osa tulee Venäjän CACIB-näyttelyistä. (Kuva: Paula Heikkinen-Lehkonen )
Suomen Kennelliitto vaatii, että Venäjälle ja Valko-Venäjälle suunniteltuja kansainvälisiä koiranäyttelyitä ei toteuteta. Kansainvälinen kennelliitto FCI ei ole reagoinut Ukrainan sotaan muutoin kuin perumalla agilityn MM-kisat.
Suomen Kennelliitto ilmaisee kannanotossaan tukensa Ukrainan Kennelliitolle ja sen jäsenille. Kennelliitto kehottaa suomalaisia tuomareita kieltäytymään arvostelemasta Venäjän ja Valko-Venäjän näyttelyissä ja kilpailuissa. Koiraharrastajia kehotetaan myös olemaan osallistumatta mainittujen kahden maan koiratapahtumiin.
Norjan Kennelliitto ilmoitti heti Venäjän hyökättyä Ukrainaan, että solidaarisuuden osoituksena ei NKK toistaiseksi lähetä edustajia Venäjällä järjestettäviin koiratapahtumiin.
Myös Puolan, Liettuan ja Viron kennelliitot ovat yhtyneet boikotointiin. Maat peruivat venäläisten ja valkovenäläisten tuomareiden arvostelukutsut, eivätkä venäläisten omistamat koirat ole tervetulleita näyttelyihin noihin maihin. Myös kansainvälinen kissaliitto boikotoi kaikkea kanssakäymistä venäläisten kanssa.
FCI ilmoitti peruuttavansa agilityn MM-kilpailut, jotka piti järjestää Venäjällä tänä vuonna. Mahdollisesti päätökseen vaikutti se, että monien maiden maajoukkueet eivät olisi enää suostuneet osallistumaan ko. tapahtumaan.
Facebookissa toimii lähes 5000 jäsenen näyttelytuomareiden kansainvälinen keskusteluryhmä, jonka nimi oli ”FCI Show Judges”. Suomalaistuomari Tapio Eerolan sinne perjantaiaamuna kirjoittama lyhyt postaus ”FCI must ban russian and whiterussian judges immediately” sai aikaan purkauksen FCI:n unkarilaiselta puheenjohtaja Tamás Jakkelilta. Tämä vaati fb-sivun ylläpitäjältä, että joko tietyt henkilöt tulee poistaa ryhmästä tai vaihtoehtoisesti ryhmän nimeä tulee muuttaa siten, ettei siinä mainita kirjaimia FCI. Tuloksena oli, että ryhmän nimi on nyt ”Dog Show Judges From All Over The World” eikä ketään poistettu ryhmästä.
FCI pyörittää toimintaansa muun muassa kansainvälisten näyttelyiden ns. häntäverolla. Kustakin kv-näyttelyn näyttelyluettelossa olevasta koirasta maksetaan FCI:lle 1,50 € CACIB-maksua. Suurimmat maksajat ovat perinteisesti olleet etenkin Suomi, Ruotsi ja Norja, joissa on ollut eniten kv-näyttelyitä. Tyytymättömyys FCI:tä kohtaan on kasvanut etenkin länsinaapureissamme, joten muutama vuosi sitten Pohjoismainen Kennelunioni (PKU) päätti perustaa uuden näyttelytyypin, Nord-näyttelyt. Tavoitteena oli päästä FCI:n suurimman rahoittajan ikeestä.
FCI:n uusimmat tilastot ovat vuodelta 2020. Ennen Nord-näyttelyitä (ennen vuotta 2017) Suomessa järjestettiin keskimäärin 27 kv-näyttelyä vuosittain, Ruotsissa 25 ja Norjassa 11. Vuonna 2018 CACIB-näyttelyitä oli Ruotsissa vain seitsemän, seuraavana vuonna enää kuusi.
Korona-aika muutti tietysti tilastoja, mutta taudista huolimatta vuonna 2020 Venäjällä järjestettiin 56 kansainvälistä (CACIB) näyttelyä, Valko-Venäjällä kahdeksan. Venäläisiä näyttelytuomareita on yhteensä 692, valkovenäläisiä 39 (vertailun vuoksi: Suomi 202, Ruotsi 268 ja Norja 166).
Ulkoministeriö on nostanut Venäjän matkustustiedotteen tasolle ”vältä kaikkea matkustamista Venäjälle”. – Riskit Suomen ja Venäjän väliseen sekä Venäjän sisäisen liikenteen häiriöihin ovat kasvaneet, mikä vaikeuttaa liikkumista. Ulkoministeriö kehottaa Venäjällä olevia noudattamaan erityistä varovaisuutta ja varautumaan rahaliikenteen sekä matkustamisen vaikeutumiseen, kerrotaan UM:n verkkosivuilla.