Koiranpäivä sai hyvin näkyvyyttä

Tämänvuotinen Koiranpäivä tuntui saaneen – ehkä koronasta johtuen – aiempaa enemmän mediahuomiota valtakunnallisesti. (Kuva: Kennelliitto)
Niin verkossa kuin sosiaalisten medioiden palveluissa näkyi Koiranpäivä 24.4. kiitettävän hyvin. Tänä vuonna teemana oli koiran koulutus ja aktivointi. Tassua toiseen eteen kannustettiin nostamaan muun muassa erilaisin aktivointihaastein.
Runsaasti julkisuutta sai sileäkarvainen kettuterrieri Viku (Wolfheart Virginia), jota Mari Lindholmin perhe kouluttaa hypokoiraksi. Viku auttaa perheen tytärtä huomioimaan verensokerin vaihtelut. Viku nimettiin myös Pohjois-Savon kennelpiirin Vuoden koiraksi.
Valtakunnallisista toimijoista Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi videon, jossa nostettiin esille tutkittua tietoa kuinka koiran omistaminen vaikuttaa ihmisten terveyteen. Helsingin yliopisto esitteli seitsemän tiedeuutista koirista korostaen, että koirien hyvinvointia edistävä tutkimus voi auttaa samalla myös ihmisiä. Maa- ja metsätalousministeriö jakoi kuvia henkilöstönsä koirista eri somekanavilla tuoden esille koirien merkitystä etätyöläisten hyvinvoinnille. Tilastokeskus jakoi somessa vuoden 2016 Kuluttajatutkimukseen perustuvaa tietoa koirien määrästä Suomessa.
MTV teki Koiranpäivän alla havainnollisen jutun siitä, mitä perusasioita koiranomistajan on hyvä tietää koulutuksesta, ja mitä perusasioita koiralle kannattaa opettaa. Myös Yle teki jutun perusasioiden opettamisesta koiralle, lisäksi Yle uutisoi laveasti hypokoira Vikusta. Myös virkakoirat Tullista, Rikosseuraamuslaitokselta sekä Poliisilta ja Rajavartiolaitokselta esiintyivät Koiranpäivän somepostauksissa.
Kennelliiton kaksi webinaaria saivat nekin hyvin yleisöä. Koiran hankintaa käsittelevä Katriina Tiiran verkkoluento keräsi 1300 seuraajaa, Pipa Pärssisen webinaaria perusarjesta koiran kanssa seurasi 2600 kuulijaa. Molemmista webinaareista on tulossa tallenteet Kennelliiton verkkosivuille.
Koiranpäivänä julkaistiin Kennelliiton Digitassu-oppimismisalustalla Meille tulee pentu -kurssi uusille koiranomistajille. Kurssi perustuu Kennelliiton Iloinen pentu -oppaaseen. Koiranpäivän viikonlopun aikana kurssin kävi lähes 650 henkilöä. Moni kävi suorittamassa myös aiemmin julkaistun Tuleeko meille koira -kurssin, jonka on suorittanut jo lähes 3600 henkilöä.
Kennelliiton jäsenyhdistykset julkaisivat verkossa monenlaisia haasteita, joissa kannustettiin koiranomistajia harrastamaan ja aktivoimaan koiriaan sekä kertomaan myös muille harrastuksistaan. Vinkkejä aktivointiin antoivat Kennelliiton julkaisemat harrastus- ja temppukortit Instagramissa ja Facebookissa.
Koiranpäivää vietettiin nyt jo 15. kerran.