Eläinvideoiden katselu vähentää stressiä

Tutkimuksen mukaan eläinvideoiden katselu puolen tunnin ajan alentaa verenpainetta ja sydämen lyöntitiheyttä sekä vähentää ahdistuksen tunnetta. (Kuva: Anna Nygård)
Paitsi oikean eläimen läheisyys, niin myös eläinvideoiden ja -kuvien katselu alentaa verenpainetta ja sydämen lyöntitiheyttä sekä vähentää ahdistusta. Leedsin yliopiston tutkijaryhmä näytti Iso-Britanniassa ja Australiassa koehenkilöille 30 minuutin ajan videokoosteita söpöistä eläimistä. Videoilla esiintyi koiran- ja kissanpentuja, gorillavauvoja sekä lyhythäntäkenguruita eli quokkia, jotka ovat noin kotikissan kokoisia söpöjä pussieläimiä.
Tutkimuksessa selvitettiin eläinvideoiden ja -kuvien katselun psykologisia ja fysiologisia vaikutuksia. Koehenkilöinä toimi opiskelijoita sekä yliopiston henkilökuntaa. Tutkimus ajoitettiin tenttijaksoon, jolloin stressitasot olivat erityisen korkealla.
Kaikissa tapauksissa koehenkilön verenpaine, sydämen lyöntitiheys ja ahdistuksen tunne vähenivät puolen tunnin eläinvideoiden tai eläinkuvien katselun aikana.
Useimmat kokeeseen osallistuvat suosivat videoita kuvien sijaan. Eniten osallistujia miellyttäneissä videoissa eläimet olivat tekemisissä ihmisten kanssa.
Lähde: CNN