Koira on Vuoden liikuttaja

Koirat liikuttavat omistajiaan ahkerasti ja sen ansiosta sai Suomen Kennelliitto vastaanottaa Vuoden liikuttaja -huomionosoituksen kaikkien koirien puolesta. Suomen Latu jakoi huomionosoituksen vuosikokouksessaan 26.4.  

Tilastokeskus on arvioinut, että Suomessa on noin 700 000 koiraa. Ne liikuttavat omistajiaan päivittäin yli kaksi miljoonaa kertaa. Vuositasolla koira suo ihmisille yli 500 miljoonaa ulkoiluhetkeä. 

– Koira liikuttaa suomalaisia säällä kuin säällä ja vie ulos kaiken ikäisiä lisäten suomalaisten hyvinvointia niin hyvinä kuin huonoina hetkinä, toteaa Suomen Ladun puheenjohtaja Kirre Palmi.  

– Olemme Kennelliitossa erittäin iloisia tästä huomionosoituksesta. Meidän tehtävämme on tarjota koirille hyvä arki, jossa niiden tarpeet täyttyvät, kiittää Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Suomen Kennelliitossa on lähes 150 000 jäsentä. Virallisia koiraharrastuslajeja on yli 70, niitä voi harrastaa omaksi ja koiran iloksi tai sitten kilpailla tavoitteellisesti. Viime vuonna erilaisia koiraharrastussuorituksia kirjattiin yli 360 000.

Suomen Latu on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö, johon kuuluu yli 88000 jäsentä noin 190 yhdistyksessä. Suomen Latu edistää kaikenikäisten ulkoilua ja liikunnallista elämäntapaa kaikkina vuodenaikoina. Järjestön tavoitteena on, että kaikki löytäisivät mielekkään tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta.

Vuoden liikuttaja -huomionosoitus myönnetään organisaatiolle, yritykselle tai taholle, jonka toiminta on liikuttanut suomalaisia valtakunnallisesti merkittävissä määrin. Huomionosoituksen valinnasta päättää Suomen Ladun hallitus.

Kommentoi:

Koiramme