Ruotsalaisnainen kuoli koiransa puremiin
Keski-Ruotsin Västerbottenissa amerikanstaffordshirenterrieri hyökkäsi omistajansa kimppuun ja nainen kuoli saamiinsa vammoihin. Samassa talossa ollut mies loukkaantui tilanteessa pahoin ja hänet vietiin ambulanssihelikopterilla hoidettavaksi.
Poliisi kutsuttiin paikalle yhdeksän jälkeen illalla, kun tilanne oli jo ohi. Koira oli ilmeisesti hyökännyt ensin miehen kimppuun sisätiloissa, jolloin nainen oli ottanut koiran ulos. Ulkona koira hyökkäsi naisen kimppuun.
Poliisi lopetti koiran paikan päällä ja toinen samassa osoitteessa ollut koira otettiin huostaan. Huostaanotettu oli rodultaan saksanpaimenkoira.
Naisen tytär oli kertonut SVT:lle, että aiemmin koira oli hyökännyt uhrin kaksivuotiaan pojanpojan kimppuun. Lääninhallitus olikin saanut ilmoituksen samasta koirasta, kun se oli purrut lasta. Tuolloin omistaja ilmoitti koiralla olevan ulkomailla uuden omistajan.
Suomessa syntyi pari viikkoa sitten vilkasta keskustelua, kun niin ikään amstaffi tappoi pikkukoiran Ylöjärvellä. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus ja poliisi tutkii asiaa.
Lähde: svt.se