Luonteen teemavuosi korostaa jalostuksen merkitystä

Kennelliiton kuluvan vuoden teemana on koiran luonne ja käyttäytyminen. Teema on vahvasti esillä KoiraExpossa Vantaalla helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kuukauden kuluttua helmi–maaliskuun vaihteessa on teemaan liittyvä jalostuskurssi Espoossa. Lisäksi valtakunnallinen Koiranpäivä 24. huhtikuuta keskittyy hyvään luonteeseen ja käytökseen.

Teemavuoden yhtenä tavoitteena on nostaa esille jalostuksen merkitystä. Tunnettu koirien käyttäytymisen asiantuntija Katriina Tiira muistuttaa, että koirien pitäisi selviytyä muitta mutkitta arjessa. Teemavuoden työryhmän vetäjä päätoimittaja Tapio Eerola korostaa koiranomistajien haluavan rauhallisia, hyvähermoisia koiria.

KoiraExpossa kuullaan Tiiran luento koiran käyttäytymisen kehittymisestä, persoonallisuudesta kohdusta hautaan. Koirien käyttäytymisongelmista puhuu Emmi Hakio. Vinkkejä niin sanottujen voimakoirien kanssa toimimiseen antaa Liisa Tikka, ja Salme Mujunen kertoo saalisvietistä koiraharrastuksissa. Koiratutkija Sanni Somppi selvittää, miten koiran käyttäytymistä on tutkittu ja mikä on tieteellisen tutkimuksen nykytila.

Syventävän jalostuskurssin järjestää Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta. Evoluutiobiologi Helena Telkänranta avaa kurssilla perusteellisesti, mitä nykyisin tiedetään koiran älykkyydestä ja tunteista. Hän pitää luennon myös koiran käyttäytymistarpeista ja niiden vaikutuksista koiran elämään. Sanni Somppi puolestaan kertoo koirien aisteista ja vuorovaikutuksesta ihmisen kanssa. Tunnettu koirapoliisi Anne Hietala kertoo vihaisista koirista yhteiskunnassa.

Luentoja on myös rajakoirien valinnasta ja kouluttamisesta, metsästyskoirien ominaisuuksista, jalostuksesta ja koulutuksesta, susialueilla metsästämisestä ja elämisestä. Terveysaiheena on luento suolistomikrobien merkityksestä aivojen ja käyttäytymisen kehityksessä.

 

Kommentoi:

Koiramme