Koulukoirista iloa ja huolta
Koirien käyttöön oppilaitoksissa on kaivattu pitkään virallisia toimintaohjeita. (Artkistokuva: Birgit Halkio)
Inkeri, Pepsi, Leevi, Bertta, Topi, Mimmi, Kyösti, Ronja, Winston, Woitto. Nämä nimet muun muassa nousevat esille joulukuussa, kun google-hakuun näpyttelee koulukoira-sanan. Nimet johtavat juttuihin, ohjelmiin ja opinnäytteisiin: tassuttelijat ovat suosittuja luokissa, mutta myös julkisuudessa ja kasvatusalan opintotöissä.
Suosiota on riittänyt useamman vuoden. Kouluun koiria on talutettu jo 1990-luvulla, mutta kovin tarkasti historiaa ei tiedetä. Vielä vähemmin tiedetään työn määrästä ja laadusta. Koirien läsnäolo vaihtelee edelleen yksittäisistä vierailuista säännölliseen tuntityöskentelyyn. Salossa esimerkiksi on jo toistakymmentä koiraa opettajien apurina päivittäin, parin viikon välein tai vielä harvemmin.
Olivat koirat minkälaisessa pestissä tahansa, niin julkisuudessa varsinkin internetin välityksellä toistuu yksi asia. Koirat ovat hyvin pidettyjä ja niistä kerrotaan olevan paljon hyötyä ja iloa. Koko kuva ei tietenkään ole näin ruusuinen. Koira-avusteisen toiminnan kouluttajat tietävät epäonnistumisiakin tapahtuneen. On kouluja, joissa koiratoiminta on lopetettu kesken kaiken, on allergiatapauksia, joiden vuoksi koirat on kielletty, on karkuun päässeitä tai muuten huonosti käyttäytyneitä tapauksia. Myös muutamassa yliopistollisessa lopputyössä on käsitelty toiminnan kielteisiä puolia.
Nettikeskusteluissa koulukoirista on ehkä eniten kommentteja Allergia-liiton sivuilla. Yksi viestiketju on aloitettu jo kuusi vuotta sitten, ja viimeksi ketjuun on vastattu lokakuussa. Keskustelu pyörii ymmärrettävästi allergisuuden ympärillä. Lemmikkipalstat.net-sivustolla taasen oli nostettu esille häkin käyttäminen koulukoiran lepopaikkana. Korkein hallinto-oikeus antoi asiasta kielteisen päätöksen heinäkuussa. Aiheesta oli äitynyt kaksi pitkää keskustelua, jossa koulukoirat tosin jäivät jalkoihin ja eniten kiivailtiin koiran kuljettamisesta autossa ja häkeistä.
Mitään vakavaa ei luokissa onneksi ole kuultu tapahtuneen, mutta koulutusyritysten ja -yhdistysten suurena huolena on kentän kirjavuus. Kukaan ei ensinnäkään tiedä, miten paljon koiria oppitunneilla käy. Koulutusta tarjoavat toki tuntevat oman väkensä ja vähän naapurinkin puolelta, sillä säännöllistä opetusta järjestäviä toimijoita on vain muutama, alle viisi. Kouluttajien arvion perusteella Suomessa on ainakin pari sataa koulukoiraa. Jonkin koulutusohjelman alusta loppuun läpäisseitä lienee vasta reilusti alle sata. Kursseille ja tunneille on kuitenkin koko ajan tulijoita, jopa jonoa.
Vielä suurempi epätietoisuus liittyy koirien ja niitä ohjaavien opetusalan työntekijöiden taitoihin. Ammattilaiset korostavat kunnollista perehtymistä tavoitteellisen työskentelyn onnistumiseksi. Hengailu ei kuulu tähän. Koiramme-lehden koulukoirajutussa (12/2019) toistuu huoli siitä, että periaatteessa kuka vain voi taluttaa minkä tahansa hännänheiluttajan luokkaan. Käytännössä onneksi useimmiten toimintaa on harkittu huolella ja asiat sujuvat hyvin.
Näyttää myös siltä, että kaikkia kouluttajia yhdistävää toimintaa ei ole. Esimerkiksi yleisiä pelisääntöjä laadun varmistamiseksi ei ole. Nyt tähän toivotaan muutosta, kun Opetushallituksen perustama työryhmä aloittaa toimintansa vielä ennen joulua. Kennelliitto on mukana työryhmässä.
Keskusteluun voi nousta myös koulukoira-nimikkeen käyttö. Vaikka opetuksessa mukana olevista puhutaan arjessa koulukoirina, niin koulutuksentarjoajat kavahtavat tätä. Perusteluna on koirakoiden koulutustason isot ja merkittävät erot. Myös koira-avusteisesta toiminnasta ensimmäistä väitöstutkimusta tekevä Iris Vainio välttää koulukoira-nimeä harhaanjohtavana. Hän sanoo puhuvansa esimerkiksi kasvatus-kuntoutuskoirista ja kasvatuskoirista.
Hankala on kuitenkin muuttaa sitä, minkä kansa on jo omakseen ottanut. Koulukoira on ytimekäs ja toimintaa hyvin luonnehtiva yleisnimike. Koulut voisivat kertoa tarkemmin toiminnasta esimerkiksi tiedotteissa, koulutuksissa ja vanhempainilloissa. Tällöin voisi esitellä, millainen tausta on kouluun tulevalla koiralla ja millaisia koulutuspolkuja opettaja on koiransa kanssa käynyt.
Sopimukset ja joidenkin periaatteiden linjaaminen ovat varmasti paikallaan, mutta kovin viralliseksi toimintaa ei saisi ohjata, ettei mainio ja tuloksekas opetusmenetelmä koe takapakkia. Hyödyt ovat eittämättömät ja luokasta toiseen kuuluu kiittäviä kommentteja. Lisäksi koirasta on iloa oman luokan ulkopuolellakin. Koulukoiria kannattaa vaalia.
