Airis on terriereistä kookkain

Airedalenterrierien harrastajat kehaisevat joskus rotunsa olevan terriereiden kuningas. Ryhmän suurikokoisimmalla rodulla riittää moottoria harrastuskentille asti, mutta valtaosa airiksista toimii miellyttävinä seurakoirina. Parhaimmillaan se on ihmisen itsenäisenä ja luotettavana ystävänä.

Suomi sai ensimmäiset omat airedalensa jo vuonna 1910, kun Helsingin Poliisilaitos toi rodun maahamme virkakoirakäyttöön. Myös Suomessa rotua käytettiin jonkin verran talvi- ja jatkosodissa. Sotien jälkeen rodun merkitys hyötykoirana väheni ja seurakoiraominaisuudet korostuivat. Ulkomuoto kehittyi tyylikkäämpään suuntaan rodun kotimaan ja Yhdysvaltojen mallin mukaisesti.

Nykyään airedalenterrieri on ulkomuodoltaan melko samantyyppinen kaikkialla eikä merkittäviä linjaeroja ole. Suurimmat erot löytyvät saksalaisen käyttölinjan ja yhdysvaltalaisen näyttelylinjan väliltä. Geenipooli on rodussa melko pieni, mutta kasvattajat pyrkivät kansainväliseen yhteistyöhön.

Viime aikoina airedalenterrierin rekisteröinnit ovat pyörineet vuosittain viidenkymmenen paremmalla puolella. Viime vuonna rekisteröitiin 64 uutta tulokasta. Sotien jälkeen rotu yleistyi, mutta 90-luvun puolivälissä voimaan tullut typistyskielto pudotti rekisteröinnit lähes puoleen. Enää typistyskiellolla ei ole merkittävää vaikutusta, mutta notkahduksesta ei ole täysin toivuttu. Rekisteröintimäärät pyörivät suunnilleen samoissa lukemissa myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Airedalenterrierillä on palveluskoiraoikeudet, eikä airis valioidu näyttelyistä ilman palveluskoirakoe- tai luonnetestitulosta. Suurin osa airiksista elää pääasiassa seurakoirina.

Vaikka rotu on käyttöominaisuuksiltaan monipuolinen, sen iso koko, energisyys ja vaativa turkinhoito pitävät sen poissa suosituimpien rotujen listalta. Kasvattajat eivät usko rodun koskaan nousevan muotiroduksi.

Koiramme-lehdessä 4/2018 on laaja rotuesittely airedalenterrieristä.

Kommentoi:

Koiramme