Amstaffissa yhdistyvät fyysinen voima, luja luonne ja ystävällisyys
Oikeanlainen amstaffi on aina ja joka tilanteessa luoksepäästävä ja ihmisille ystävällinen. Muut koirat sen sijaan ovat aivan toinen juttu sillä vieraskoira-aggressiivisuutta esiintyy. Joissakin maissa rotu on listattu vaarallisten rotujen joukkoon ja jopa kielletty. (Kuva: Oona Reponen )
Jykevä bodarin ulkomuoto ja historia koiratappelukoirana ovat ohjanneet monen mielikuvia amerikanstaffordshirenterrieristä. Valtava enemmistö amstaffeista on kuitenkin ihmisrakkaita, sosiaalisia ja perhekoiriksi kelpaavia. Koirapuistoiluun niitä ei siltikään suositella. Ja valitettavasti amstaffi hankitaan joskus ihmisen egon jatkeeksi.
Amerikanstaffordshirenterrierin juuret ovat Englannissa, jossa bull and terrier -tyyppisiä koiria käytettiin pysäyttämään teuraaksi meneviä härkiä. Tehtävä vaati koiralta voimaa, rohkeutta, ketteryyttä ja sitkeyttä.
Voimakkaiden koirien ominaisuuksia alettiin hyödyntää myös koiratappeluissa. Tällöin saivat alkunsa staffordshirenbullterrieri, bullterrieri ja amerikanstaffordshirenterrieri. Meren yli Yhdysvaltoihin amstaffit päätyivät uudisraivaajien mukana. Niiden uusi tehtävä oli toimia maatilojen yleiskoirina ja uusien tehtävien myötä rotu kehittyi aiempaa korkearaajaisemmaksi.
1800-luvun lopussa Yhdysvaltoihin perustettiin taistelukoirien rekisteri. Sinne päätyi myös amstaffi, vaikka sen pääasiallinen tehtävä oli olla maatilan koirana, ei tappelukäytössä. 1930-luvulla rotua alettiin rekisteröidä virallisiin kirjoihin Staffordshire Terrier -nimellä. Vasta 70-luvulla eteen liitettiin sana American. Rotu tuli Suomeen 1985. Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin 232 amstaffia.
Amstaffi on täydellinen rotu juuri oikealle ihmiselle, mutta jokaiselle se ei sovi. Edullisia pentuja tuodaan rajojen yli joko paperillisena tai ilman, ja usein niiden ostajat ovat niitä, joille suomalaiset kasvattajat eivät jostakin syystä ole halunneet myydä pentua. Kaikki tuonnit eivät ole puhdasrotuisia amstaffeja.
Lähes kaikki pentua kyselevät ovat tietoisia rodun voimasta ja energisyydestä sekä rotuun liittyvistä negatiivisista ennakkokäsityksistä. Amstaffin omistajalta vaaditaan maalaisjärkeä, päättäväisyyttä ja rajojen asettamista.
Valitettavan usein koirien aktiivisuus ja terveyteen liittyvät kysymykset tulevat ostajalle yllätyksenä. Rodun vahvatahtoisuus ja aktiivisuus vaativat omistajalta aikaa ja panostusta, koulutusta ja liikuntaa.
Haasteita vaikuttaisi olevan etenkin koirakohtaamisissa, hihnakäytöksessä ja arjen sääntöjen noudattamisessa. Oman lauman kesken amstaffit tulevat yleensä melko hyvin juttuun, mikäli laumadynamiikka on kunnossa. Amstaffia ei tule päästää tilanteeseen, jossa se ei ole omistajansa hallinnassa.
Amerikanstaffordshirenterrieri on yleisvaikutelmaltaan kokoonsa nähden hyvin voimakas koira. Se on lihaksikas, mutta silti ketterä. Uroksen suositeltava säkäkorkeus on 45,5–48 senttiä, nartun 43–45,5.
Pää on keskipitkä ja kauttaaltaan syvä. Kallo on leveä ja poskilihakset hyvin korostuneet. Alaleuka on voimakas ja puruvoimainen. Rintakehä on syvä ja leveä.
Värikirjo on laaja. Mikä tahansa yksivärinen, kirjava tai laikukas on sallittu. Täysin valkoinen, yli 80 % valkoinen, musta punaruskein merkein ja maksanruskea väritys eivät ole suositeltavia.
Amstaffi on Pevisa-rotu. Jalostuskoirilta tulee tarkastaa lonkat ja kyynärpäät sekä silmät. Rodulla esiintyy ataksiaa eli pikkuaivojen rappeumasairautta, johon on käytössä geenitesti. Testi löytyy myös amstaffeilla esiintyvän DVL-2-geenivirheen ilmenemiseen.
