Pieni puhtaanvalkoinen hurmuri

Iloinen ja eloisa bichon frisé herättää ihastusta täydessä valkoisessa turkissaan. Se sopii niin lapsiperheisiin kuin erilaisista harrastuksista kiinnostuneille, mutta turkinhoitoon on paneuduttava kunnolla.

Seurakoirien ysiryhmään kuuluva ranskalais-belgialainen bichon frisé polveutuu metsästykseen käytetystä vesispanielista, barbetista. Samaa alkuperää ovat myös monet muut pienet seurakoirat, kuten löwchen ja maltankoira. Pienet valkoiset koirat olivat tunnettuja lähes kaikissa Välimeren maissa jo ennen 1300-lukua. Jokaisen alueen koirat kehittyivät hieman erilaisiksi, ja nykyisen kaltainen bichon frisé tunnettiin tuolloin teneriffankoirana.

Nykyinen rotunimi hyväksyttiin vuonna 1978, Suomeen ensimmäinen bichon tuli vuonna 1977. Bichon on ollut Suomessa välillä hyvin suosittu rotu ja sen piiriin on tullut myös epämääräisiä kasvattajia. Huippuvuosi oli 2009, jolloin rekisteröitiin 764 bichonia. Viime vuonna rekisteröintejä oli 319.

Rotu sopii ensikoiraksi, kunhan omistaja ymmärtää pennun vaativan koulutusta. Bichon osaa olla kovapäinen eikä hätkähdä pienestä. Se haluaa olla aina siellä, missä omistajakin ja kääntöpuolena on eroahdistusta, mikä kannattaa huomioida kerrostalossa asuessa. Yksinoloharjoitukset tulee ottaa tosissaan.

Bichon frisé on eloisasti liikkuva pieni koira, jonka rungon pituus on säkäkorkeutta suurempi. Ihannesäkäkorkeus on 25–29 senttiä. Kallo on melko litteä ja kuonoa pidempi. Silmät ovat hyvin tummat ja melko pyöreät. Korvat ovat riippuvat ja runsaskarvaiset. Häntä kohoaa ja kaartuu viehkeästi selkärangan suuntaisesti.

Trimmattavan rodun hankkiessa on syytä opetella turkinhoidon perusteet, ja hyvä kasvattaja antaa kunnolliset ohjeet siihen. Vaikka pitäisi turkin lyhyenä, se tulee silti pestä säännöllisesti, viikon-parin välein. Rotua ei saisi mainostaa allergisoimattomana, vaikka siitä toisinaan sellaisena puhutaan.

Karvapeite on runsas ja peitinkarva muodostaa löysiä korkkiruuvikiharoita, aluskarva on pehmeä ja tiheä. Väri on aina puhtaan valkoinen. Korvat, parta ja viikset lyhennetään ja muotoillaan niin, että pää vaikuttaa pyöreältä. Rungon tyylikkään vaikutelman luomiseksi karvaa voi lyhentää kupeilta ja sivusta, mutta ei alle kolmen sentin mittaan. Hännän karvoja ei leikata.

Bichon frisé on mukana Pevisassa. Perinnöllistä kataraktaa, PRA:ta tai tRD:tä sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Polvissa rekisteröinnin raja-arvo on polvilumpioluksaation aste 1.

Syyskuun Koiramme-lehdessä 9/2023 on laaja rotuesittely bichon friséstä.

Kommentoi:

Koiramme