Bullterrieri – seurakoira taistelijan vaistoilla

Bullterrieri on vankka, voimakas ja vahvatahtoinen koira. Rotu ei ole enää kovin suosittu, epäilemättä pitkälti haastavaksi koetun luonteensa takia. Bulli ei ole koirapuistokoira. Esimerkiksi lelun heittely toisille koirille saattaa johtaa konfliktiin, sillä bulli haluaa omia lelut. (Kuva: Åke Wallenius)
Bullterrieri on hurjasta historiastaan huolimatta seurallinen ja omaan laumaansa kiintyvä rotu. Vaikka luonne on pehmentynyt vuosien saatossa paljon, ei bulli ole koirapuistokoira eikä se yleensä hyväksy vieraita koiria lähelleen. Se on brittiläinen rotu, jonka kantamuoto on bulldogin ja terrierin risteymä bull-and-terrier. Sen ensisijainen käyttötarkoitus oli toimia tappelukoirana. Koiria tappelutettiin 1800-luvulla härkiä, karhuja ja mäyriä sekä toisiaan vastaan viihteenä, urheilulajina ja vedonlyöntikohteena. Kotioloissa tappelijat olivat silti luotettavia ja rakastavia perheenjäseninä. Vuonna 1835 Englannin parlamentti kielsi järjestetyt koiratappelut. Laki teki taistelukoirista hyödyttömiä ja bull-and-terrier oli vaarassa kadota. Rotua alettiin kehittää ulkomuoto edellä ja sopuisampaa luonnetta hakien.
Nykymuotoinen bullterrieri on lähtöisin 1850-luvulta. Suomeen ensimmäisen bulli tuli 1961 ja pentue syntyi kolme vuotta myöhemmin. Viime vuonna meillä rekisteröitiin ainoastaan 11 bullterrieriä. Kymmenen vuotta aiemmin luku oli 80. Samaan aikaan kääpiöbullterrieri on hiljakseen kasvattanut suosiotaan, niitä rekisteröitiin viime vuonna 65.
Bullterrieri ei ole erityisen helppo koira. Taistelukoiramenneisyys näkyy rodussa rohkeutena ja päättäväisyytenä sekä korkeana kipukynnyksenä. Johdonmukaista koulutusta tarvitaan, sillä rotu on vahva ja voi saada aikaan suurta vahinkoa. Bullin luonteessa parasta on iloisuus, pellemäisyys, ihmisrakkaus ja varmuus monissa tilanteissa. Aina on kivaa, paitsi jos sataa tai on kova pakkanen. Silloin bullia tympii. Miinuspuolia ovat itsepäisyys ja miellyttämisenhalun puute. Bullin ja minibullin luonteessa selviä eroja. Mini on terrierimäisempi, kiihkeämpi ja energisempi.
Sopuisassa yhteisössä se on pitkäpinnainen ja miellyttävä elinkumppani, mutta epävakaassa tilanteessa se reagoi provosointiin kiihkeästi. Epäsopua voi aiheuttaa esimerkiksi kepin tai pallon heittely toiselle koiralle. Bullterrieri haluaa omia ne ja suuttuessaan se on tulinen voimanpesä.
Bullterrieri on voimakasrakenteinen, lihaksikas ja aktiivinen rotu. Kääpiöbullterrierin rotumääritelmä on täsmälleen sama kuin bullterrierin, mutta sen korkeus ei saa ylittää 35,5 senttiä. Pää on pitkä, voimakas ja edestä katsoen munanmuotoinen. Silmät ovat kapeat, vinoasentoiset ja kolmionmuotoiset. Katse on läpitunkeva. Pystyt korvat ovat pienet. Selkä on lyhyt ja vahva, rintakehä leveä ja syvä.
Karvapeite on lyhyt ja tiheä. Pentueeseen voi syntyä monen värisiä pentuja. Yleisimmät värit ovat valkoinen, brindle-valkoinen, punavalkoinen ja tricolour. Valkoisten koirien ongelmana on kuurous, joten rotuun yhdistettin aikanaan staffordshirenbullterrieriä. Kääpiöbullterrierin historia kulkee samoja polkuja, joskaan niitä ei tiettävästi käytetty tappelukoirina. Bullterriereiden koossa on ollut aina paljon vaihtelua. Oli myös pienempiä yksilöitä, jotka lopulta erotettiin omaksi rodukseen. Muunnosten suunnitelmallinen risteyttäminen on sallittua esimerkiksi Suomessa, Australiassa ja Englannissa.
Bullterrieri liitettiin vasta Pevisaan. Jalostuskoirilta vaaditaan LAD-geenitesti ja sydäntutkimus. LAD on letaali akrodermatiitti, joka johtuu sinkin aineenvaihdunnan puutteesta ja johtaa kuolemaan. Se ilmenee jo pennulla. Kuulo voidaan tutkia jo pikkupennuilta BAER-testillä. Tilastojen mukaan noin yhdeksän prosenttia bulleista on toispuoleisesti kuulevia ja reilu prosentti kuuroja.
Huhtikuun Koiramme-lehdessä on laaja rotuesittely bullterriereistä.