Pyreneittenkoira – itsenäinen vahti vuoristoseuduilta
Pyreneittenkoiran tehtävä oli suojella karjalaumoja petoeläimiltä ja rosvoilta Pyreneiden vuoristoisilla alueilla. Turkki kestää ankariakin sääolosuhteita. Vapaana ulkoilutusta kannattaa harkita kahdesti, sillä pyrri saattaa laajentaa reviiriään itsenäisesti. (Kuva: Tuulikki Tammiala-Salonen)
Pyreneittenkoira on ranskalainen laumanvartijarotu. Se on omalle laumalleen uskollinen, itsenäisesti ajatteleva koira, joka soveltuu parhaiten maaseudulle.
Kakkosryhmään kuuluvan pyreneittenkoiran eli pyrrin tai pyrren uskotaan periytyvän aasialaisista vuoristokoirista, jotka seurasivat vaeltavia heimoja länteen. Pyreneiden alueella siitä muokkautui pyreneittenkoira, jonka tehtävä oli suojella karjalaumoja petoeläimiltä ja rosvoilta. Rodusta löytyy mainintoja jo keskiajalta. Rotumääritelmä laadittiin vuonna 1923.
Suomeen ensimmäinen pyreneittenkoira saapui vuonna 1963, varsinainen kasvatustoiminta meillä alkoi 1969. Suomessa rekisteröinnit vaihtelevat viidenkymmenen molemmin puolin, toissa vuonna rekisteröitiin 68 pyreneittenkoiraa.
Rotu on ensisijaisesti työkoira ja melko moni toimii aluevahtina ja eläintilojen vartijana. Se on suurikokoinen, haastavan koiran maineessa ja kasvattajia on vain vähän, joten erityisen suureen suosioon se tuskin koskaan nousee. Kouluttaminen on enemmän koiran ohjaamista oikeanlaiseen toimintaan kuin tavoitteellista harrastamista. Se on useimmiten älykäs, muttei kovin miellyttämishaluinen. Se haluaa päättää itse, onko pyydetty tehtävä mielekäs.
Rotu tulee pääsääntöisesti hyvin toimeen laumassa. Pyrri on herkkä, pehmeä, jossain määrin epäluuloinen ja vahtitehtävässään tinkimätön. Se on empaattinen ja lukee hyvin muita eläinlajeja. Etenkin pienet ja heikot yksilöt herättävät pyrrin hoiva- ja suojeluhalun.
Luonne on parhaimmillaan viilipyttymäisen arvokkaasti ja itsetietoisesti kaikkeen suhtautuva, omasta reviiristään ja laumastaan huolehtiva. Pyrre tarvitsee reilunkokoiset aidat tontin ympärille, sillä rodulla on tapana laajentaa reviiriä, mikäli siihen tarjoutuu mahdollisuus. Vahtivietti vaihtelee, mutta hämärän tullen monet koirat ilmoittavat olemassaolostaan haukahtelemalla. Vahtityöskentely perustuu ennakoivaan ilmoittamiseen, eli pedoille ilmoitetaan haukkumalla, että täällä ollaan.
Rodun ulkomuoto on parantunut, mutta vastaavasti geenipooli on kaventunut. Pyreneittenkoira on kookas, vaikuttava ja vahvarakenteinen koira. Uroksen säkäkorkeus on 70–80 senttiä, nartun 65–75 senttiä.
Kallon leveys on korkeintaan sama kuin sen pituus. Kuono on leveä, ylhäältä katsottuna tylpän V-kirjaimen muotoinen. Silmät ovat melko pienet ja hieman vinoasentoiset. Ilme on mietteliäs, katse lempeä ja uneksiva. Pienet, kolmion muotoiset korvat kiinnittyvät silmien tasolle.
Rungon pituus olkanivelestä istuinluun kärkeen on hieman säkäkorkeutta suurempi. Häntä on levossa alhaalla ja sen kärjessä on mieluiten J-koukku. Tarkkaavaisella koiralla häntä nousee kaarelle selän päälle. Takaraajoissa on hyvin muodostuneet kaksoiskannukset.
Rotu ei ole trimmattava, vain tassukarvat siistitään. Perusteellinen kampaaminen parin viikon välein riittää. Karvapeite kestää rankkoja olosuhteita. Pyreneittenkoira on väriltään joko kokovalkoinen tai siinä on värillisiä laikkuja päässä tai rungossa.
Rotu on Pevisassa lonkkien ja kyynärnivelien osalta ilman raja-arvoa. Moni pyrri elää yli 10-vuotiaaksi.
Koiramme-lehdessä 1–2/2022 on laaja rotuesittely pyreneittenkoirasta.
