Gordoninsetteri – kahteen linjaan jaettu seisoja
Gordoninsetteri tarvitsee paljon liikuntaa, joten omistajalle on eduksi olla ulkoilusta pitävä. Ainoa sallittu väri on musta ruskein merkein. Rodussa on vahva linjajako ja nykyisin kaksi kolmesta gordoninsetteristä edustaa käyttölinjaa. (Kuva: Tero Soronen)
Settereistä voimakkain ja suurin, mustavoittoinen gordoninsetteri on ylväs koira Skotlannin nummilta. Nuoresta villikosta saa kunnollisella tapakasvatuksella omistajaansa kiintyvän ja rauhallisen seuralaisen. Suosituin harrastus on metsästys ja valtaosa Suomen gordoneista on metsästyslinjaisia.
Seisojien seiskaryhmään kuuluvaa gordoninsetteriä pidetään vanhimpana neljästä setterirodusta. Rodun alkuvaiheista tiedetään vain vähän, mutta varmuudella rotu polveutuu setting spanieleista, jotka paikallistivat kanalinnun ja naulitsivat sen paikalleen seisomalla. Oma rotunsa siitä tuli vuonna 1873, mutta vasta vuonna 1924 viralliseksi rotunimeksi annettiin gordoninsetteri. Näyttävä rotu nousi suosituksi näyttelyissä ja sen myötä koirien koko kasvoi ja ne muuttuivat raskaammiksi. Tämä loi pohjan gordoninsetterin linjajakoon, joka näkyy rodussa edelleen.
Ensimmäiset gordonit tulivat Suomeen 1850-luvulla Venäjältä upseerien mukana. Kun Suomen ensimmäinen kanakoirakoe järjestettiin 1893, mukana oli myös gordoninsetteri. Rotu painui lähes unholaan vuosikymmeniksi, uusi nousu alkoi varovaisesti 1970-luvulla. Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin 68 gordonia, joten rotu on edelleen tuntematon monille. Nykyään vuosittain rekisteröitävistä gordoneista kaksi kolmesta on käyttölinjaisia, kun vielä vuosituhannen alussa suhdeluku oli toisinpäin.
Gordoninsetteri on setteriroduista vahvin ja voimakkain niin fyysisesti kuin luonteensa puolesta. Se ottaa laumassa helposti johtajan aseman ja vaatii omistajaltaan määrätietoista ohjaamista. Gordon ei ole yhtä laumasosiaalinen kuin punaiset tai englanninsetteri. Myös metsästystyylissä on eroavaisuuksia, gordoninsetteri on enemmän metsämaaston koira, kun taas englanninsetteri on tunturi- ja peltokoira. Yksilötasolla on toki eroja.
Arkikäytöksessä erityisesti uros osaa jujuttaa omistajaansa. Se on vahva ja omapäinen, eikä urosta varauksetta suositella ensimmäiseksi koiraksi. Pentuaikana kannattaa käyttää aikaa koulutukseen. Gordonit saattavat vaikuttaa vähän hömelöiltä, mutta oikeasti ne ovat älykkäitä ja kyvykkäitä ongelmanratkaisijoita.
Rotumääritelmä vertaa gordoninsetteriä vahvarakenteiseen hunterhevoseen. Rotu on sulavalinjainen ja tasapainoinen. Uroksen säkäkorkeus on 66 senttiä, nartun 62. Pää on pikemminkin syvä kuin leveä. Kallo on tilava ja kuono-osaa leveämpi. Otsapenger on selvästi erottuva, kuono on pitkä. Korvat kiinnittyvät matalalle ja ne ovat ohuet. Runko on kohtuullisen pituinen, ylälinja on vaakasuora. Rintakehä on syvä muttei liian leveä. Häntä on suora tai hieman sapelimainen.
Ainoa sallittu väri on black & tan. Karvapeite on päässä, raajojen etuosissa ja korvien kärjissä lyhyttä ja hienoa. Muualla rungossa ja raajoissa karva on kohtuullisen pitkää ja sileää. Valitettavasti rodussa karvapeite on pehmentynyt, joka tekee hoidosta työläämpää. Oikeanlainen karva ei ole liian runsas, ja se on liukas, jolloin siihen eivät tartu roskat. Rotu ei ole trimmattava, mutta siistiminen on sallittua.
Pevisa rajoittaa jalostuskäytön vain A- ja B-lonkkaisille koirille, ja lisäksi vaaditaan PRA- ja CCA-geenitestit. Jälkeläismäärärajoite on 25 pentua.
Gordoninsetteristä on laaja rotuesittely Koiramme-lehden numerossa 12/2021.
