Beauceronin omistajalta vaaditaan vahvaa ja reilua johtamista
Beauceronin alkuperäinen tehtävä oli lauman suojeleminen ja vartiointi. Koirat kuljettivat laumaa paikasta toiseen ja kahden koiran kerrotaan riittäneen kolmen sadan lampaan lauman vartioimiseen. (Kuva: Aino Pikkusaari)
Ranskalainen beauceron eli beaucenpaimenkoira on saanut ystäviä kodin vartijaa tai paimenkoiraa tarvitsevista sekä monien lajien harrastajista. Moniin paimenrotuihin verrattuna beussi ei ole yhtä miellyttämisenhaluinen. Se työskentelee omistajan kanssa, ei omistajaa varten.
Lammas- ja karjakoirien ykkösryhmään kuuluva beauceron on kotoisin Beaucen tasankoalueelta Ranskasta. Rotu mainitaan ensimmäisen kerran 1700-luvun lopulla ilmestyneessä maatalouden oppikirjassa, jossa sitä kuvaillaan lammaslaumojen vartijana ja kuljettajana. Koiria mainitaan olevan pitkä- ja lyhytkarvaisia. Sata vuotta myöhemmin nämä eroteltiin toisistaan kahdeksi eri roduksi. Pitkäkarvaiset paimenkoirat nimettiin briardeiksi, sirommat ja lyhytkarvaisemmat beauceroneiksi. Ensiesiintyminen näyttelykehässä tapahtui vuonna 1863 Pariisissa.
Ensimmäiset beussit tulivat Suomeen vuonna 1990 Sveitsistä ja Ranskasta. Viime vuonna meillä rekisteröitiin 84 beauceronia ja vuosittaiset rekisteröinnit ovat yleensä pysytelleet alle sadan. Rotua käytetään edelleen paimenkoirana ja lisäksi viranomaistehtävissä armeijassa sekä poliisi- ja vartiokoirina Ranskassa ja Sveitsissä. Sen rakenne on vankka ja luonteessa tarvittavaa valppautta, taisteluhalua, aloitteellisuutta ja nopeaa reagointikykyä. Moneen muuhun paimenkoirarotuun verrattuna beussilla on vähemmän miellyttämishalua ja saalisviettiä. Ohjaajalta vaaditaan luotettavaa johtajuutta ja johdonmukaisuutta.
Jokainen beussi on oma persoonansa. Osa on teräviä, osa avoimia, osa pidättyväisiä. Toiset vartioivat tiukemmin ja kiintyvät omistajaansa enemmän kuin toiset. Jos kohdalle sattuu helppo koira, rotu sopii myös aloittelevalle koiraharrastajalle. Haastavien kanssa voi kokenutkin olla pulassa.
Rodun tulee olla sosiaalisesti taitava. Ne tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään, niillä on selvä elekieli eikä koira provosoidu pienestä. Arjessa beussi on kohtuullisen rauhallinen, mutta töissä sinnikäs, valpas, rohkea, hyvähermoinen ja nopeasti oppiva. Rodusta on todella moneen harrastukseen sekä hyötykoiraksi.
Rotumääritelmä kuvailee beauceronia kookkaaksi, vankaksi, maatiaismaiseksi, voimakkaaksi, hyvärakenteiseksi ja lihaksikkaaksi koiraksi, jonka ei kuulu olla raskas. Uroksen säkäkorkeus on 65–70 senttiä, nartun 61–68.
Kuonon ja kallon ylälinjat ovat lähes yhdensuuntaiset ja yhtä pitkät. Otsapenger erottuu vain hieman. Silmät ovat vaakasuorat ja hieman soikeat. Korvat ovat ylös kiinnittyneet, puolipystyt tai riippuvat.
Beauceronin selkä on suora ja lanne lyhyt. Häntä riippuu suoraan alaspäin ja muodostaa loivan J-koukun. Beauceronin erikoisuus on kaksoiskannukset, joita paimenet ovat koirillaan vaalineet kautta historian.
Karvapeite on päässä sileää, rungossa vahvaa, lyhyttä, tiivistä, paksua ja pinnanmyötäistä. Reisien takaosassa ja hännän alapuolella on aina hieman hapsuja. Sallitut värit ovat musta punaisin merkein ja harlekiini.
Turkki on helppo ja säänkestävä. Beauceronilla on vahva pohjavilla 3–4 senttiä pitkän kovan peitinkarvansa alla. Koiraa ei tarvitse kuin harjata karvanlähdön aikaan.
Rotu on Pevisassa lonkka- ja kyynärnivelten sekä selän osalta. Geenipooli on suppea, jonka myötä esimerkiksi syöpä on nostanut päätään vahvasti sukusiitetyissä linjoissa.
Koiramme-lehdessä 1–2/2021 on laaja rotuesittely beauceronista.
