Sitkeä norjalainen on periksiantamaton jahtikaveri
Harmaa norjanhirvikoira on perinteinen metsästyskoirarotu ja sen koulutus suurriistalle on suuren riistavietin vuoksi helppoa. Rodun tunnusmerkkejä ovat harmaa väri ja tiukasti selän päälle rullautunut häntä, jonka päätä ei saa aikuiselta koiralta suoristettua. (Kuva: Sari Pitkänen)
Harmaa norjanhirvikoira on nöyrä, ihmisystävällinen ja mukava perhekoira, mutta metsällä riistaveri vie ja reissu saattaa venyä toiselle vuorokaudelle koiran sitkeyden ja työmotivaation vuoksi. Kippurahäntäinen metsästyskoira Norjasta oli vuosikymmenet Suomen suosituin hirvikoira, mutta on tällä vuosisadalla menettänyt johtoasemansa ruotsalaiselle serkulleen jämtlanninpystykorvalle.
Pystykorvatyyppinen koira on arkeologisten tutkimusten mukaan ikivanha. Se on juuri se koiratyyppi, josta kaikki muut muunnokset ovat kehittyneet. Merkkejä pystykorvaisista koirista löytyy tuhansien vuosien takaa. Pystykorvat pysyivät lähes muuttumattomina, toisin kuin esimerkiksi ajokoirat ja erilaiset seurakoirat.
Ensimmäiset tarkemmat ulkonäkökuvaukset harmaasta norjanhirvikoirasta kirjattiin vuonna 1895 julkaistuun Norjan metsästyskoirarotukirjaan. Neljä vuotta myöhemmin rodulle perustettiin rotujärjestö, joka laati rotumääritelmän harmaalle ja mustalle hirvikoiralle.
Ensimmäiset harmaat tulivat Suomeen Ruotsista 1930-luvulla, mutta vasta 60-luvulla rodun kanta alkoi kasvaa ja vakiintua. Ensimmäinen suomalainen pentue rekisteröitiin vuonna 1967. 1970-luvulla harmaa saavutti suuren suosion maassamme, sillä hirvikanta vahvistui ja tarve toimivalle hirvikoiralle oli suuri. Harmaan pennusta kehittyi tuolloin kelpo hirvenhaukkuja varmuudellaan ja varhaiskypsyydellään.
Vuonna 2020 rekisteröitiin 810 harmaata norjanhirvikoiraa. Huippuvuosien lukemat ovat kaukana, mutta rotu sinnittelee edelleen kärkikymmenikössä tai aivan tuntumassa suosituimpien rotujen listalla. Rotujärjestö tekee hyvää yhteistyötä kasvattajien kanssa. Huomiota kiinnitetään terveyteen ja ulkomuotoon, mutta pääpaino jalostuksessa on käyttöominaisuuksissa.
Harmaata havittelevien ihmisten ikähaitari on suuri, mutta sijainti painottuu maaseudulle. Harva kyselee pentua seurakoiraksi, mutta sellaisiakin on, sillä rotu on kiltti, kotioloissa tottelevainen, nöyrä ja lempeä. Harmaa sopii ensikoiraksi.
Johdonmukaisella koulutuksella harmaasta saa myös kaupunkikelpoisen, sivistyneen ja mallikkaasti käyttäytyvän koiran. Metsästystilanteessa harmaasta kuoriutuu vahva ja periksiantamaton saalistaja, joka viihtyy yksin laajoilla saloilla isäntänsä unohtaen.
Harmaa norjanhirvikoira saa kasvattajilta kehuja sitkeydestään, haukkuinnokkuudestaan sekä taitavuudestaan löytää hirvi ja käsitellä sitä. Harmaan haku on yleensä tottelevaista, kunnes hirvi tai karhu löytyy. Sen jälkeen koiraa on vaikea saada haukulta pois ja metsässä saattaa vierähtää toista vuorokautta.
Hirvenhaukkukokeissa testataan koiraa hirven käsittelijänä ja saadaan tietoa jalostusta varten periytyvistä ominaisuuksista. Karhunhaukkutaipumuskokeessa testataan koiran käyttäytymistä karhulla, jolloin saadaan tietoa karhua haukkuvista koirista, joita käytetään metsästyksessä ja SRVA-tehtävissä esimerkiksi kolarissa loukkaantuneen karhun jäljittämisessä. Normaalivuosina hirvenhaukkukokeissa tehdään reilut 2000 suoritusta.
Harmaa norjanhirvikoira on yleisvaikutelmaltaan tyypillinen pystykorvarotu. Se on tiivisrakenteinen, neliömäinen, jäntevä ja hyväryhtinen koira, jolla on pystyt korvat ja tiiviisti selän päälle rullautuva häntä. Uroksen ihannekorkeus on 52 senttiä, nartun 49.
Karvapeite muodostuu tiheämmästä pohjakarvasta ja karkeammasta peitinkarvasta. Turkki ja karvanlaatu antavat rodulle sen loiston. Turkinhoito ei ole kovin vaativaa, mutta siitä pitää huolehtia. Värin tulee olla puhdas, kirkas harmaa, sopivasti tummalla peitinkarvalla korostettu. Korvat ja maski ovat tummat.
Kasvatustyössä tulee huomioida lonkkaniveldysplasia, samoin muut harmaan tyypilliset perinnölliset sairaudet kuten kondrodysplasia eli tappijalkaisuus, glaukooma eli silmänpainetauti sekä keratoakantooma eli rasvapatti. Sairaudet ovat hyvässä seurannassa rotujärjestössä, ja geenitestauksen avulla niitä voidaan välttää.
Koiramme-lehdessä 1–2/2021 on laaja rotuesittely harmaasta norjanhirvikoirasta.
