Norja aloittaa varovaisesti näyttelykauden

Norjan Trondheimissa pidetään erityisjärjestelyin kansainvälinen koiranäyttely 27.–28. kesäkuuta. Se tulee olemaan Pohjoismaiden ensimmäinen koiranäyttely sitten koronapandemiarajoitusten tultua voimaan. Norjan hallituksen tartunnanvalvontasääntöjen varmistamiseksi tullaan näyttelyssä noudattamaan useita turvallisuusehtoja, eikä esimerkiksi yleisöllä ole pääsyä tapahtumaan.

Arvostelukehät on jaettu kolmeen eri paikkaan: raviradalle, yliopiston kampukselle sekä naapurikylään. Leangenin raviradalla arvostellaan lauantaina ryhmät FCI 1 ja 9, sunnuntaina FCI 2 ja 5. NTNU Dragvollin kampuksella arvostellaan lauantaina FCI4/6, sunnuntaina ovat vuorossa FCI 3, 7 ja 10. Bynesetissä tulee olemaan FCI 8 lauantaina. Tuomarilista koostuu ainoastaan norjalaisista tuomareista.

Kehäalueilla ei tule olemaan kahviloita tai muutakaan ruokamyyntiä eikä koiratarvikkeiden myyjiä. Näyttelyn toimisto on raviradan näyttelypaikalla.

Näyttelyssä ei arvostella pentuluokkia, kasvattaja- eikä jälkeläisluokkia, myöskään junior handler -kisaa ei pidetä. Ryhmäkilpailut pidetään samassa paikassa kuin ko. ryhmän rotukehät ovat heti kun kaikki ryhmän rodut on arvosteltu. Muita finaaleja ei pidetä.

Näyttelyn lisäksi Trondheimissa pidetään oheiskilpailuina toko ja agility. Tottelevaisuuskokeeseen on rajoitettu osanotto, mukaan otetaan vain 25 koirakkoa ja se järjestetään Stavsørassa. Agilitykilpailu siirretään, sen paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin.

Järjestäjät painottavat osallistujia noudattamaan hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä. Näyttelyn osanottajat saavat oleskella vain oman roturyhmänsä alueella. Kaikkia näytteilleasettajia, paitsi rotunsa parhaita pyydetään poistumaan heti, kun oma koira on arvosteltu. Kehien alkamisajat tullaan kussakin paikassa porrastamaan aamu- ja iltapäivän ajalle, jotta paikalla olisi mahdollisimman vähän ihmisiä kerralla.

Tapahtumaan osallistuminen edellyttää, että henkilö on terve. Hänellä ei saa olla hengitysoireita eikä hän saa olla karanteenissa. Kunkin alueen näyttelypäälliköllä on oikeus poistaa alueelta näytteilleasettajat, jotka eivät noudata tartunnan torjumiseksi annettuja ohjeita.

Näyttely pidetään sillä ehdolla, että Norjan viranomaiset noudattavat suunnitelmaa yhteiskunnan asteittaisesta uudelleen avaamisesta. Mikäli muutokset vaativat tapahtuman peruuttamisen, ilmoittautumismaksu palautetaan kokonaisuudessaan.

Lähde: nkk.no

Kommentoi:

Koiramme