Yli 70 vuoden perinne katkesi

Lappeenrannan perinteisen pääsiäisnäyttelyn luettelon kannessa oli saksanpaimenkoiraa esittävä piirroskuva. (Kuva: ShowLinkin arkisto)
Koiranäyttelyväki on viettänyt pääsiäistä Lappeenrannan näyttelyssä jo monen sukupolven ajan. Kun tämän vuoden näyttely jouduttiin koronaviruksen vuoksi perumaan, ilmeni että vuoden 2019 näyttely jäi viimeiseksi pääsiäisnäyttelyksi, sillä ensi vuonna Lappeenrannan koiranäyttely on anottu pidettäväksi kesäkuussa.
– Ikävä kyllä pitkä perinne loppui nyt, tämä vuosi olisi ollut näyttelymme 74. kerta. Minun täytyy myöntää, etten varmuudella muista onko ajankohta ihan alusta alkaen ollut pääsiäinen, mutta pitkään ainakin, sanoo Oona Reponen Saimaa Easter Show’n näyttelytoimikunnasta.
Viime vuosina perinteinen näyttely on pidetty naapurikaupungin Imatran puolella, mutta ajankohta on yhä ollut pääsiäinen. Imatralle muuton myötä konseptiin tuli kaksi yksipäiväistä näyttelyä. Kun näyttely vielä oli Lappeenrannassa, pidettiin se kolmepäiväisenä, sillä jäähallin ja harjoitushallin tilat eivät yhdessäkään olisi riittäneet.
Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Lappeenrannan näyttelytoimikunnassa vaikuttanut Elena Oikkonen muistelee joitain pääsiäisiä jäähallilla. – Eräänä vuonna käynnissä oli laaja jäähalliremontti ja ainoa mahdollisuus pitää näyttely oli teltta. Pysäköintialueelle pystytettiin jättiläismäinen teltta, jonne kaikki kehät mahtuivat.
– Eräänä vuonna heräsin aamuyöllä siihen kun jäähallilta soitettiin, että harjoitushallin jää on sulanut mattojen alta. Reaktio aiheutti sen, että matot alkoivat jäätyä kiinni ja lopulta sekä mattojen alla että päällä oli jäätä, päivittelee Elena, joka toimi pitkän rupeaman myös näyttelytoimikunnan puheenjohtajana.
– Olipa sellainenkin vuosi, jolloin SaiPa pelasi hienosti runkosarjassa. Onnistuimme neuvottelemaan poikkeusjärjestelyt SM-liigan Playoffs-otteluohjelmaan. SaiPan kotipeli muuttui vierasotteluksi, jotta pystyimme järjestämään koiranäyttelyn sovittuna aikana!
Oona Reponen jatkaa, että ensi vuonna palataan Imatralta takaisin Lappeenrantaan. – Pääsemme tutustumaan ulkonäyttelyn järjestämiseen, se pidetään Lappeen raviradalla. Olisimme mieluusti pysyneet pääsiäisessä mutta alueellamme ei ole järkeviä paikkoja sisänäyttelylle tuona ajankohtana. Jäähallilla ollessamme saimme aina jännittää kuinka SaiPan pelit osuvat.
Näyttelyn ovat järjestäneet yhdessä Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys, Lappeenrannan Metsästäjät ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys. Joillekin talkoolaisille tulee nyt ensimmäiset vapaat pääsiäispyhät vuosikymmeniin. – Tänä vuonna toimikunnan pyhät taitavat pitkälti kulua maksupalautusten tarkistamiseen ja hoitoon, seuraavina vuosina sitä onkin ihmettelemistä, kuinka pääsiäistä viettää, Oona nauraa.