Voittaja-näyttelyihin ilmoitettiin runsaat 14500 koiraa

Koiramessuille on ilmoitettu yli 14500 koiraa yli 300 eri rodusta. Edellisen kerran Voittaja-näyttelyt järjestettiin kaksi vuotta sitten. Koiramäärä oli tuolloin hieman suurempi.

Kuluvan vuoden tapahtuman pitäisi olla viikon kuluttua. Pohjoismaiseen Helsinki Winner-näyttelyyn lauantaina 18. joulukuuta on tulossa lähes 6400 koiraa, mikä on 250 koiraa enemmän kuin vuonna 2019.

Sunnuntaina 19. joulukuuta kansainvälisessä Voittaja-näyttelyissä on saman verran osallistujia kuin kaksi vuotta sitten, runsaat 6500 koiraa. Pentunäyttelyt on rajattu molempina päivinä 850 koiraan.

Vuonna 2019 ja 2018 Koiramessuilla nähtiin noin 15000 koiraa. Isoimmat koiramäärät lähivuosilta ovat vuodelta 2017, jolloin esitettiin peräti 22000 koiraa sekä Maailman Voittajanäyttelystä 2014, jolloin koiria oli 21200.

Whippetit ykkösenä

Isoimmat rodut 2021 näyttelyissä lauantaina ovat whippet (99), labradorinnoutaja (91), kultainennoutaja (89), dalmatiankoira (89), shetlanninlammaskoira (83), suomenlapinkoira (80) ja ranskanbulldoggi (80).

Sunnuntaina yli 80 koiraa esitetään seuraavista roduista: whippet (111), labradorinnoutaja (97), shetlanninlammaskoira (90), kultainennoutaja (86), englanninspringerspanieli (86).

Koiramessuilla on käytössä koronapassi. Viikonlopun aikana on runsaasti oheisohjelmaa. Moniin rotuihin pääsee tutustumaan rodun tuntevien ihmisten opastuksella Rotutorilla.

Kennelliiton Hau Life -osastolta saa neuvoja rodun valintaan, koiran hankintaan ja hyvään koiran pitoon. Lavalla kuullaan rotuesittelyjä ja tietoiskuja. Tapahtumakehässä voi seurata erilaisia harrastusesityksiä, kuten agidancea, pallopaimennusta, noseworkia ja flyballia.

Vuoden virkakoirat vuosilta 2020 ja 2021 palkitaan lauantaina ja Vuoden sankarikoirat vuosilta 2020 ja 2021 sunnuntaina.

Kommentoi:

Koiramme