Koiramme-lehden näyttelykoirakilpailuissa vauhti kiihtyy kun kesä lähestyy

Francisco Salvador Janeiro Portugalista valitsi Vaasassa näyttelyn kauneimmaksi Molli Nymanin esittämän, kasvattaman ja omistaman kettuterrierin Texforrier Worth It. Vasemmalla koiran toinen omistaja Juulia Salonen. (Kuva: Harri Lehkonen)
Koiramme-lehden ylläpitämissä vuoden näyttelykoirakilpailuissa pistepotit täyttyvät kiihtyvään tahtiin kun suuria näyttelyitä kevään myötä on jokseenkin joka viikonloppu.
Vuoden näyttelykoira -kisaa johtaa Vaasan kansainvälisen näyttelyn jälkeen edelleen bokseri Calvin Klein della Cappastorta. Se on nostanut pistemääränsä 92:een, mutta haastajat hivuttautuvat yhä lähemmäs. Vaasassa koko näyttelyn voittanut kettuterrieri Texforrier Worth It on enää kuuden pisteen päässä ja spinone Fragola Tempeste Dinevekin 15 pisteen etäisyydellä. Suuren kansainvälisen näyttelyn voitosta tulee 30 pistettä, joten yksi viikonloppu voi keikauttaa kärjen asetelmat. Jokaiselta koiralta lasketaan lopputuloksiin vuoden kahdeksan parasta tulosta.
Vuoden näyttelyveteraanikisassa tiibetinterrieri Fabulous Teddy's Daniel Wanderer ja lhasa apso Chic Choix Faith Hope Love ohittelevat toisiaan vuoron perään. Tibbe johti maaliskuussa, Lahden kansainvälisessä menestynyt apso meni viikoksi keulaan, mutta Vaasan veteraanifinaalissa sijoittunut tiibetinterrieri otti uudelleen kärkipaikan 24 pisteen erolla. Kaikki muut veteraanikoirat ovat jääneet kärkikaksikosta kauas.
Vuoden kasvattaja-kilpailussa on neljä kasvattajaa kärjessä seitsemän pisteen sisällä. Adamant’s springerspanielit ovat johdossa.
Näyttelykoiraharrastajat ovat pääsiäisenä kisaamassa Imatran kansainvälisessä näyttelyssä.
Vuoden 2017 Näyttelykoirakilpailut, tilanne 11.4.
Vuoden Näyttelykoira
1. 92 Calvin Klein della Cappastorta, bokseri, Rikkilä Anne
2. 86 Texforrier Worth It, sileäk. kettuterrieri, Nyman M & Salonen J & Tammiala-Salonen T
3. 77 Fragola Tempesta Dineve, spinone, Haarala Pia & Juho
4. 67 Inuline Hard As A Rock, amerikanakita, Kukkola Hanna & Laura & Hagström Rickard
5. 63 Shaggy Blue Bob's Undercover Girl, vanhaenglanninlammaskoira, Lindahl Erno & Merja
6. 54 Angelina Pet Vitoraz, karkeak. kääpiömäyräkoira, Miettinen Sampo & Timonen Unto
7. 52 Onnenpisaran Voittamaton Riemu, shetlanninlammaskoira, Lilleberg Päivi
8. 47 Alapörkän Pilvi, suomenajokoira, Fors Jari & Karjaluoto Pekka
9. 46 Dervisch Sixteen Shades of Blue, italianvinttikoira, Haarala Pia & Ukura Hanna
10. 43 Adamant's Over The Moon, englanninspringerspanieli, Parviainen Suvi-Tuuli
10. 43 Very Vigie Look At Me, amerikancockerspanieli, Huovila Pirjo
12. 42 Chenespace Tarbésan, pyreneittenkoira, Tammiala-Salonen Tuulikki & Salonen Juulia & Tuulia
12. 42 Huffish Rave The Rhythm, isovillakoira mu/ru/va, Sandell Charlotte & Palmedal Peter
14. 39 Frosty Snowman, grand basset griffon vendéen, Huikeshoven Gwen & Reid Phil
14. 39 Redwhitesilk Dynamite, punavalk. irlanninsetteri, Siiro Sirke
16. 38 Lekoll Bobbi Sharm Sangaree, pitkäk. kääpiömäyräkoira, Snellman Anu
16. 38 Royal Coctail Jubileum Shot, australiankelpie, Määttänen Taina
16. 38 Zimyrs Abraca Dabra, dandiedinmontinterrieri, Frejman Ulla & Karlsson Reijo
19. 37 Chic Choix Cleopatra Eurydice, lhasa apso, Helistölä-Laurila Piia
19. 37 Eerondaali Braveheart, keeshond, Hankela Taru
19. 37 Royalgrowl The Hope, mopsi, Ojala Ilpo
19. 37 Seventy Seven Blow Your Mind, australianpaimenkoira, Hovi Saara
19. 37 Sivesindhögdas D Odin, dunkerinajokoira, Haapiainen-Liikanen Auli
19. 37 Wiyodan Wahida Neeru, tiibetinmastiffi, Pöntinen Virpi
25. 35 Big Lady's Iron Duke, airedalenterrieri, von Koch Pia
26. 30 Alaskan Legend Special Edition, alaskanmalamuutti, Filippova Galina
26. 30 Cinecitta' Ian Somerhailder, maltankoira, Prosperi Franco
26. 30 Phaedra Tamerlane, venäjänvinttikoira, Jyrkinen S & Kubiak-Zamora C & Shimel K
26. 30 Timonan Veronica Velvet, sileäk. collie, Tikkanen Tuula
26. 30 Way Up James Bond, afgaaninvinttikoira, della Rocca Agnese
31. 28 Adventurer's Dorian Gray By Alex, portugalinvesikoira, Tammi Sanna & Railamaa Jaana
31. 28 Almanza Tough Enough, sileäk.noutaja, Broms Lena
31. 28 Azamour Mejulen, azawakh, Lindholm Jussi & Kahelin Jari-Pekka
31. 28 Botnicus Everything You Want, dalmatiankoira, Nordmark Lina
31. 28 Chic Choix Faith Hope Love, lhasa apso, Kallela K & Kopola-Hirsimäki S
31. 28 Harizma Iz Strani Grez, lyhytk. mäyräkoira, Fedorova Yulia
31. 28 Minskuhoff's Grand Olivier, grand basset griffon vendéen, Kunnari Eija
31. 28 Original Nothin Else Matters, pun. irlanninsetteri, Murtoperä Miitta
31. 28 Very Vigie Huluberlulu, amerikancockerspanieli, Vartiainen S & Kangas H & Korhonen T
40. 27 Adamant's Fortune Is Future, englanninspringerspanieli, Kangaslampi Sari
40. 27 Aziz Karim, saluki, Piili-Sinkkonen Päivi
40. 27 Bazinga A Song of Ice And Fire, faaraokoira, Kanerva Emilia
40. 27 Curiosity Greatest Luxury, silkkiterrieri, Sarasvuo Ronja
40. 27 Elith Page Turner, pitkäkarvainen chihuahua, Karhunen Merja
40. 27 Namupalan Once Upon A Time, leonberginkoira, Virkkula Mirella
40. 27 Satumeren Madonna, suomenajokoira, Mikkonen Emma
47. 26 Absint av Larhjelm, karkeak. mäyräkoira, Hjelmtvedt Lars & Tunold-Hanssen Anders
47. 26 Bazolo Dioro di Mario, lagotto romagnolo, Estupinan Inge-Maj & Justo
47. 26 Blue Baltic's Ultra Sonic Bullet, englanninsetteri, Pietikäinen Anu
47. 26 Jatakabi's Xtempore, havannankoira, Jaatinen-Niemi Taina & Huttunen Nea
47. 26 Jerriman Killing Fantasy, karkeak. mäyräkoira, Vuorinen Lotta
47. 26 Onnivaaran Roni, jämtlanninpystykorva, Finer-Miettinen Sari & Miettinen Marko
47. 26 Spice Twice Whomper, clumberspanieli, Halme Susanna
47. 26 Whiptails Daring To Dream, whippet, Aalto Kirsi & Timo
55. 25 Agrarium Daa Daa Dear Dylan, samojedinkoira, Remesaho Kaija
55. 25 Art Made Hollywood Frame of Mind, shih tzu, Lindkvist Linda
55. 25 Barnstorm Dzine Best of Both Worlds, tiibetinterrieri, Lehtikangas Tarja & Hakamo Tanja
55. 25 Bruno, valk. ruotsinhirvikoira, Ruuska Tuire
55. 25 Daim, suomenlapinkoira, Tarvainen Juuli
55. 25 Dcent Dauphin Bohemia Hill, berninajokoira, Laine Jaana & Yrjänä Tommi
55. 25 Dewmist Duplicity, kultainennoutaja, Serguskin Piia & Jaakkola Marjo
55. 25 Fabulous Teddy's Leader of the Gang, tiibetinterrieri, Salo Tarja
55. 25 Golden Heroes Iceman, pohjanpystykorva, Mäntynen Antti & Satu
55. 25 Hardwoods Lotto Voitto, englantilais-venäläinen ajokoira, Paananen Kari
55. 25 Hirsikankaan Hely, karjalankarhukoira, Peränen Katri
55. 25 Hofdavallens Blondie, valk. ruotsinhirvikoira, Nummelin Christian
55. 25 Jo-Kin's Wag That Ducktail, shih tzu, Rantamäki Seija
55. 25 Kakarinsuo Tungus, länsisiperianlaika, Mäkinen Harri
55. 25 Karpaasin Konna, harmaa norjanhirvikoira, Antila Erkki
55. 25 Kekkeruusin Vellamo, suomenpystykorva, Ala-Iso Perttu
55. 25 Kelopahkan Tuisku, venäläis-eurooppalainen laika, Tuikka Kimmo
55. 25 Kelopahkan Usva, venäläis-eurooppalainen laika, Pirinen Anne & Kallinen Olli
55. 25 Labry Berry Name of Winner, labradorinnoutaja, Honkapirtti Anu & Urbanczyk-Zajac Beata
55. 25 Lecibsin Sappa, suomenlapinkoira, Suihkonen Minna
55. 25 Lempeen Ritu, eestinajokoira, Päätalo Annukka & Kokkinen Anne
55. 25 Linnanhaltijan Topaasi, pomeranian, Kalke Maarit & Liimatainen Jussi
55. 25 Loukkaharjun Nikkarin Seppo, suomenpystykorva, Iso-Herttua Olli
55. 25 Matukan Silmu, suomenajokoira, Rissanen Timo
55. 25 Onnenpisaran Verraton Lysti, shetlanninlammaskoira, Heliävirta Sirkku
55. 25 Punapippurin Teerenpeli, pohjanpystykorva, Torvinen Soile & Raimo
55. 25 Punkkikorven Eevertti, karjalankarhukoira, Äijälä Väinö & Jari
55. 25 Rajaleidja Dali, länsisiperianlaika, Saarenoja Mika
55. 25 Repopupun Kuurankukka, venäjänajokoira, Luoma Riina & Ketoja Marko
55. 25 Riistavietin Hilja, itäsiperianlaika, Naumanen Jarkko & Poikela Jarmo
55. 25 Riitaluhdan Roima, venäjänajokoira, Mäki Milla & Karjalainen Mika
55. 25 Rusmosan Tanya, jämtlanninpystykorva, Rintala Jukka
55. 25 Rämynperän Ruutiukko, itäsiperianlaika, Tenhunen Pauli
55. 25 Snow Team's LH Mearkkalas, ruotsinlapinkoira, Auvinen Kirsi
55. 25 Stongline's Make My Day, labradorinnoutaja, Rantanen Tiina
55. 25 Storywood Northern Magic, keeshond, Suikkanen Laura & Eija
55. 25 Suukkosuun Helmestä Hiottu, lapinporokoira, Hiltunen Pinja & Laitinen Sari
55. 25 Suukkosuun Tulesta Temmattu, lapinporokoira, Kaattari S & Laitinen S & Hiltunen P
55. 25 Tunturijärven Casperi, jämtlanninpystykorva, Kemppainen Tapio
55. 25 Wave Seeker's Fly Me To The Moon, newfoundlandinkoira, Lius Outi & Selin Erkki & Leila
55. 25 Weewaddle West Side Story, espanjanvesikoira, Kinnunen Mira
55. 25 Veikulåsens H-N Grace, harmaa norjanhirvikoira, Haga Kaisa & Erkkilä Kristina
55. 25 Velvet Kiss For Gladtail, kultainennoutaja, Viinikka Marjo
55. 25 Wiyodan Waahid Mr Mm, tiibetinmastiffi, Kurvinen Miia
99. 24 Banietta's Flaming Style, novascotiannoutaja, Uusitalo Ninni
99. 24 Clingstone's Make A Cake, sileäk. collie, Riepponen Marianna & Asikainen Satu
99. 24 Lisego Nosa Latte Macchiato, lyhytk. kaniinimäyräkoira, Toivonen-Pesonen Marinella
99. 24 Mariell de Marque Lothus av Fylgia, pumi, Metsävainio Eila
Vuoden Veteraani
1. 165 Fabulous Teddy's Daniel Wanderer, tiibetinterrieri, Salo Tarja
2. 141 Chic Choix Faith Hope Love, lhasa apso, Kallela K & Kopola-Hirsimäki S
3. 58 Talvituuli Peaceful Pearl, samojedinkoira, Neva Susanna & Ari
4. 55 Greenhill's Piece of Master, kultainennoutaja, Vainio Anu
4. 55 Rajalinjan Halis, venäjänvinttikoira, Jyrkinen & Kubiak-Zamora & Shimel & Skinner
6. 53 Finnsky Jewel, skyenterrieri, Utter Marita & Mikkola Kalevi
6. 53 Jo-Kin's Kisser King, shih tzu, Orpana Jennika & Kinnari Johanna
8. 52 Bestbox Bonita De Luna, bokseri, Kätkä-Riihioja Eija & Riihioja Hannu
8. 52 Finnsky Krystal, skyenterrieri, Dahlbom T & Kitti C & Risula E
8. 52 Minitiimin Quest For Glory, shetlanninlammaskoira, Lukkari Miina
11. 30 Diamella Almost Star, bichon frisé, Lavonen Riikka
11. 30 King-Baronen's Vive La Paix, bernhardinkoira pk., Pallari Mika
11. 30 Llawen Tuff Enuff, walesinspringerspanieli, Jurvanen Pirjo
11. 30 Pices Golden Galant, afgaaninvinttikoira, Keveri Marjo-Riitta & Ohvo Teija
11. 30 Royal Coctail Jubileum Shot, australiankelpie, Määttänen Taina
11. 30 Sandcastle's Private Show, pitkäk. collie, Kokkonen Anne & Rauno
11. 30 Strozzavolpe Happy Hour, karkeak. kettuterrieri, Sundström Erna & Mikko
18. 28 Flammeus Get Up, belgianpk. malinois, Suojanen Susan
18. 28 Northgate's Forever N Ever, faaraokoira, Leino Jenna
18. 28 Pointbreak Good Girl Gone Bad, amerikancockerspanieli, Nevalainen Merja
18. 28 Redwhitesilk Dynamite, punavalk. irlanninsetteri, Siiro Sirke
18. 28 Sawyer, lyhytkarvainen chihuahua, Friberg Marika
18. 28 Secret Line's Music Maker, shar pei, Tampio Helena & Juha
18. 28 Timonan Qiana Qinnie, sileäk. collie, Tikkanen Tuula
25. 27 Bedarra Highly Flammable, siperianhusky, Hakamäki Tarja
25. 27 Fragola Tempesta Dineve, spinone, Haarala Pia & Juho
25. 27 Miliisin Trans-Am, tiibetinspanieli, Kanninen Katriina
25. 27 Seventy Seven Its Show Ball, australianpaimenkoira, Serova Olga
25. 27 Zimyrs Roxie Rose, dandiedinmontinterrieri, Frejman Ulla & Karlsson Reijo
30. 26 Biconty's Sound Of Music, pomeranian, Lager Mirja
30. 26 Heinäaron Anima Mia, italianseisoja, Viitanen Jenni & Leppänen Anne
30. 26 Houndmaster Double Gold, beagle, Meriläinen Minna & Romppanen Ismo
30. 26 Story Goes Queen of Hearts, bordercollie, Halmiala Marjo & Koski Mirka
30. 26 Wildomar's Diverse Tails, englanninspringerspanieli, Kontio Harri & Marja
35. 25 Barnstorm Dzine Best of Both Worlds, tiibetinterrieri, Lehtikangas Tarja & Hakamo Tanja
35. 25 Eerondaali Inspiration, keeshond, Salo Heljä
35. 25 Jämäkän Tatu, karjalankarhukoira, Asikainen Anni & Lauri
35. 25 Karpaasin Viljo, harmaa norjanhirvikoira, Lehtola Mika
35. 25 Odorosas Bon Arrivee, labradorinnoutaja, Brunila-Kovanen Anu
35. 25 Peikkovuoren Miccihigan, suomenlapinkoira, Miettinen Taina & Koskinen Mirja
35. 25 Räntäaamun Rane, suomenajokoira, Koivisto Tomi & Jaako Eveliina
35. 25 Siltamiehen Vilijonkka, venäläis-eurooppalainen laika, Broman Titi & Peter
35. 25 Yan Ma's Scarlett, tiibetinmastiffi, Tuormaa-Soikkeli Oona
Vuoden Kasvattaja
1. 88 Adamant's kennel, Hovila Tarja, englanninspringerspanieli
2. 85 Northgate's kennel, Ukura & Haarala, faaraokoira
3. 83 Jatakabi's kennel, Jaatinen-Niemi Taina, havannankoira
4. 81 Finnsky kennel, Dahlbom Thea & Kitti Carina, skyenterrieri
5. 77 Peikkovuoren kennel, Miettinen Taina, suomenlapinkoira
6. 58 Chic Choix kennel, Kares Juha, lhasa apso
6. 58 Wave Seeker's kennel, Lius Outi, newfoundlandinkoira
6. 58 Tajmadoran kennel, Suomela Eija, portugalinvesikoira
9. 57 Eerondaali kennel, Turunen Petri, keeshond
9. 57 Lilileian kennel, Rämö Tiina, tiibetinspanieli
11. 55 Jettyspoof's kennel, Tolonen Nea, kääpiösnautseri p&s
12. 52 Memorylane kennel, Brusin Nina, partacollie
13. 51 Alapörkän kennel, Fors Reetta & Jari, suomenajokoira
14. 30 Smiling Snowball kennel, Uspenski K, samojedinkoira
14. 30 Happy Hullabaloo kennel, Hämäläinen K, amerikancockerspanieli
14. 30 Wildfinn kennel, Kuusinen Salla-Mari, lagotto romagnolo
17. 28 Riverwolf kennel, Lehto-Nevala Riitta, irlanninsusikoira
17. 28 Fabelsfee kennel, Elo Tanja, amerikancockerspanieli
17. 28 Stablemaster's kennel, Fabergé Francis, suursnautseri mu
17. 28 Timonan kennel, Tikkanen Tuula, sileäk. collie
17. 28 Very Vigie kennel, Pichard Laurent, amerikancockerspanieli
17. 28 Pramya kennel, Wirman-Fagerlund Annika, afgaaninvinttikoira
23. 27 Carte Truffé kennel, Saira & Ihalainen-Saira, ranskanbulldoggi
23. 27 Pettukangas kennel, Peltokangas Johanna, suomenpystykorva
23. 27 Larhjelm kennel, Hjelmtvedt Lars, karkeak. kääpiömäyräkoira
23. 27 Mihan kennel, Nieminen & Kärkkäinen, snautseri p&s
27. 26 Bawabu kennel, Laakso Satu, rhodesiankoira
27. 26 Castlewolf kennel, Sandbäck Maarit, puli muunv.
27. 26 Quincas kennel, Smahl & Snellman, pitkäk. kääpiömäyräkoira
27. 26 Piccolinin kennel, Casagrande Jaana, lyhytk. chihuahua
27. 26 Goango kennel, Hentunen Anne, gordoninsetteri
27. 26 Noblefield's kennel, Vaskelainen Tiia, fieldspanieli
33. 25 Karpaasin kennel, Antila Erkki, harmaa norjanhirvikoira
33. 25 Greenhill's kennel, Virtanen Anne, kultainennoutaja
33. 25 Loukkaharjun kennel, Silomäki Arvo, suomenpystykorva
33. 25 Dar Shing kennel, Pitkänen Jorma, tiibetinmastiffi
33. 25 Chambanya kennel, Fröberg Janette, tiibetinterrieri
33. 25 Ikurin kennel, Vatanen & Saarilahti, keeshond
33. 25 Riistavietin kennel, Poikela Jarmo, itäsiperianlaika
33. 25 Jo-Kin's kennel, Kinnari J & Orpana J, shih tzu
33. 25 Strongline's kennel, Rantanen Tiina, labradorinnoutaja
33. 25 Onnenpisaran kennel, Heliävirta Sirkku, shetlanninlammaskoira