Ulkomuodon arviointi ilman näyttelyä

Tanskan kennelliitto DKK aloittaa koirien ulkomuotoarvostelun muuallakin kuin näyttelyissä. Lähes kaikki näyttelyt on peruutettu koronapandemian vuoksi.

DKK on sopinut viiden tanskalaisen näyttelytuomarin kanssa, että koiranomistaja voi ottaa yhteyttä suoraan tuomariin sopiakseen, että tuomari arvostelee koiran esimerkiksi kotonaan. Arviointiin kehotetaan osallistuvan vain yksi henkilö per koira.

Arviointiin voi osallistua vähintään yhdeksän kuukauden ikäinen koira, poikkeuksena villakoirat ja mäyräkoirat, jotka voidaan virallisesti mitata vasta 15 kuukauden ikäisinä. Koiralla tulee olla mukana rekisteritodistus, jotta sen tunnistusmerkintä voidaan varmistaa. Tuomari skannaa koiran TM-merkinnän, joka liitetään arvosteluun varmistamaan, että kyseessä on oikea koira.

Mahdollisuutta tullaan käyttämään hyväksi, sillä Tanskassa monella rodulla vaaditaan pentueen vanhemmilta näyttelytulos, jotta pentue pääsee ns. BASIS+ -tason rekisteriin.

Näyttelyn ulkopuolista arviointia käytetään myös koiralle, jolle on sattunut hampaisiin kohdistunut onnettomuus tai jonka häntä on jouduttu amputoimaan. Tällöin tarkastuksessa todetaan vastaako koiran ulkomuoto rotumääritelmää, onko se siis muilta osin tyypillinen rotunsa edustaja.

Aivan kuten näyttelyissä, tuomarin päätöksestä ei voi valittaa.

Ulkopuolisen arvioinnin hinta on 600 Tanskan kruunua eli noin 80 euroa. Se suoritetaan käteisellä tai Mobile Payn kautta arvioinnin tekevälle tuomarille.

 
 
 
 

Kommentoi:

Koiramme