Viihde otti niskalenkin koiranjalostuksesta
Jyväskylässä kaunein, Maailmannäyttelyssä 20 parhaan joukossa: affenpinseri Pepe Le Pew Tani Kazari, jota ammattihandleri Javier Gonzalez Mendikote luotsasi Leipzigissä taidolla ja antaumuksella. (Kuva: Tapio Eerola)
Julkaistu Koiramme-lehdessä 12/2017:
Muodikkaasti vähän pieneen puvuntakkiin ja pillihousuihin pukeutunut nuori mies polvistuu lattialla, kirkkaissa valoissa pikkiriikkisen mustan koiran viereen ja kurottautuu sen ylle. Hän puhaltaa sormenpäihinsä joihin koira pikisilmillään katsoo. Hän on täydellisen keskittynyt koiraan, ei näytä näkevän mitään muuta, ei kuulevan yleisön kohinaa tai pitkään iltapukuun sonnustautuneen kuvankauniin kuuluttajan juontoa. Koirien Maailmannäyttely Leipzigissä, Saksassa on loppusuoralla.
Kuukautta aiemmin Javier Gonzalez Mendikote ja apinapinseri Pepe Le Pew Tani Kazari kävivät Jyväskylässä voittamassa mennen tullen suuren suomalaisen koiranäyttelyn. Kotimaan nuorilla naisesittäjillä siisteissä jakuissaan ja heidän arkisesti rodunomaisilla Suomen voitokkaimmilla koirillaan ei ollut mahdollisuuksia. Eleetön espanjalainen ammattihandler ja vetoavasti trimmattu, perusteellisesti treenattu pienikokoinen, voittajana rutinoitunut koira harjoittelivat Maailman Voittaja-koiranäyttelyä varten.
Leipzigissä vastus on paljon kovempi. Maailmannäyttely on liki 25 000 koirallaan kaikkien aikojen suurin. Kymmenen roturyhmän voittajat kilpailevat näyttelyn päätteeksi BIS-voitosta. Voitto täällä olisi kova juttu ja avaisi uusia ovia menestykseen. Kenties joku miljonääri tarjoaisi voittajakoirasta tähtitieteellisen rahasumman.
Mendikoten murtumaton keskittyminen pieneen mustaan patsaaseen kertoo, että hän haluaa ja aikoo voittaa kakkosryhmän ryhmäkilpailun, lunastaa pääsylipun kymmenen huippujen huipun finaaliin. Yleisön ulvonta ja huokaukset kertovat, että tavoite on realistinen. Mendikote ja Pepe ovat suosikit. Kolme vuotta sitten samanrotuinen pieni musta ”apina” oli Maailmannäyttelyn kaunein Helsingissä. Sen tassunjäljissä mennään.
Kun jäljellä on enää kaksi rotunsa kauneinta koiraa, saksalainen tuomari punnitsee päätöstään pitkään. Sadat asiantuntevimmat koiratuomarit ja tuhannet asioista perillä olevat kasvattajat ja kilpailijat seuraavat; kumpi voittaa, italialainen tanskandoggi vai apinapinseri. Kotietua viimemainitulla ei ole, sillä saksalaisille tanskandoggi on oman maan rotu, saksandoggi, legendaarisen kanslerin ja Saksan yhdistäjän Otto von Bismarckin ja keisari Wilhelm II:n koira.
Saksalainen rotu puolusti perinteitä Maailmannäyttelyn kauneimpana: tanskandoggi Queenie Eye del Castel Levante Italiasta. (Kuva: Kaija Eerola)
Ryhmäkehässä ovat vastakkain perinne ja nykyaika, kulmikas ja monen mielestä tavanomaista laatua edustava iso doggi ja paratiisilintumaisesti pystyyn trimmatun pyöreän kauluksensa keskeltä nappisilmillään tuikkiva, sädehtivä pieni kehätähti. Perinne vielä voittaa ja katsomo kohahtaa – siitä on aistittavissa pettymys. Seuraavana päivänä doggi Queenie Eye del Castel Levante kruunataan Leipzigin Maailmannäyttelyn kauneimmaksi. Sosiaalisessa mediassa kommentoidaan avoimesti, ettei voittaja ollut tarpeeksi hohdokas.
Viihteen moottoritiellä
Sanotaan, ettei hopea ole häpeä. Javier Mendikote tietää sen. Tulevaisuus ei ole bismarckilaisten. Sillä koiranäyttelyiden maailma kulkee vääjäämättömästi tietä, jonka ovat viitoittaneet suosituimmat urheilulajit jalkapallon johdolla. Se on globaalin viihteen moottoritie, missä koirien jalostusarvon mittaa julkisuus ja raha.
Kansainvälisen Kennelliiton FCI:n ikääntyneellä johdolla ei tunnu olevan järin suuresti mitään viihdekehitystä vastaan. Se takertuu valtaansa pienten, kaukaisten ja kynologisesti vähämerkityksisten jäsenmaidensa äänillä ja flirttailee avoimesti Kiinan ja Venäjän kanssa.
Pohjoismainen koirien hyvinvointiyhteiskunta koetaan FCI:ssä jopa vieraammaksi kuin amerikkalaistyylinen bisnes- ja showmeininki. Pohjoismaalaisia harrastajia ja heidän edustajiaan kansainvälisillä koirafoorumeilla pidetään hyvää tarkoittavina, mutta uhkaavina yhteisen veneen keikuttajina. Erityisesti nyt kun nämä kieltäytyvät enää kustantamasta suurinta osaa koko lystistä.
”Eiköhän tuo pitkäkaula voita”
Valkoisten länsiylämaanterrierien, westieiden kehän laidalla Marion Grünewald viimeistelee urostaan kehään. Se on perinteinen hyvä rotukoira, vankka, tasapainoinen, liioittelematon, hillitysti trimmattu.
Berliiniläinen Marion sai ensimmäisen westiensä 32 vuotta sitten. Hän on kasvattanut Leonhards-kennelnimellä 50–60 pentuetta ja muistaa yhä elävästi millaista oli tulla ensi kertaa itäsaksalaisena näyttelyyn länteen: – Minulla oli mukana koira, harja, mies ja pieni poika. Läntisillä kilpakumppaneilla oli runsaasti rekvisiittaa ja kilokaupalla liitua.
Marionin ystävä, kokenut terrierikasvattaja ja näyttelytuomari Juha Palosaari seuraa otsa kurtussa Leipzigin westiekehää. Vuosia sitten Juha sai Suomeen Marionin kasvatin ja kilpailutti sen täällä vuoden näyttelykoirakilpailun voittajaksi.
– Nyt Marionilla on tosi hieno, perinteisen tyypin westie, mutta tuo pitkäkaulainen hollantilainen taitaa voittaa tämän luokan, ennustaa Juha. Ja niin käy. Marionin koira ei sijoitu neljän joukkoon.
– Koiraharrastus on menossa facebookin viitoittamaan happy, happy, happy, fun fun-suuntaan, puuskahtaa Juha. – Esittäjät ylipukeutuvat, handlaaminen on mahdollisimman teatraalista ja rodusta riippumatta jokaista koiraa juoksutetaan maksiminopeudella. Tavoitellaan näyttävyyttä ja sillä viihdekilpailuissa voittaa. Täällä suuressa maailmassa elkeet suurentuvat aina sitä mukaa kun uusi tuomarisukupolvi tulee kehiin.
Juha Palosaaren mielestä koiranäyttelyissä tavoitellaan liiaksi näyttävyyttä, jolla viihdekilpailuissa voittaa. Marion Grünewald pehmentää, että saksalaiset ponnistavat vielä terveeltä ruohonjuuritasolta. (Kuva: Tapio Eerola)
Marion Grünewald nyökyttelee vieressä, mutta pehmentää vähän: – Emme me saksalaiset ole tässä kehityksessä pahimmasta päästä. Täällä pysytellään vielä paljolti ruohonjuuritasolla. Pohjoismaissakin ollaan modernimpia, jostain Italiasta nyt puhumattakaan, naurahtaa Marion.
– Harvalle saksalaiselle kasvattaminen ja näyttelyt ovat ammatti, eikä näyttävyyden tavoittelu ole lyönyt vielä liian rumasti läpi. Saksassa rotujärjestöt ja kerhot valitsevat näyttelyiden tuomarit, eikä täällä pyöri kehissä kansainvälinen tuomarisuihkuseurapiiri siinä määrin kuin monissa muissa maissa. Tietenkin tällainen suurtapahtuma on vähän toista kuin tavalliset näyttelyt, huomauttaa Marion Grünewald.
Kotikenttäetu ruohonjuuritasolta ei pure
Maailmannäyttelyn finaalien eli ryhmien 40 sijoittuneen koiran kotimaiden selvittäminen antaa tukea Grünewaldin vakuutteluille saksalaisten pysyttelemisestä ruohonjuuritasolla. Kotikenttäedusta huolimatta vain neljä saksalaiskoiraa menestyy finaaleissa, eikä ryhmävoittajista yksikään ole saksalainen.
40 superpärjääjän listan kärjessä on 12 venäläistä. Ruotsalaisia on joukossa kolme, Norjasta yksi, Suomesta ei yhtään – ei vaikka täällä mielellään kerrotaan kilpailun olevan kireätä ja tason kova.
Kymmenestä Leipzigin ryhmävoittajasta on kolme Venäjältä, kolme Englannista, yksi Italiasta, Tshekistä, Kanadasta ja Virosta. Hetkinen – ei yhtään pohjoismaalaista, mutta yksi pienestä, vielä nuoresta kennelmaasta Virosta!
Menestyminen vaatii työtä ja analyyttisyyttä
Kristiine Uspenski on hoikka, pieni nainen ja hänen tyttärensä Kerttu näyttävä, iloisesti hymyilevä vaaleaverikkö. Kristiine Uspenski on muutamassa vuodessa noussut menestyneimmäksi samojedinkoirien kasvattajaksi Euroopassa. Kerttu on esittänyt Smiling Snowball-sammareita voitosta toiseen, muun muassa rotunsa parhaaksi Cruftsissa 180 kilpailijasta.
Voittoketju jatkuu Leipzigissa kun Smiling Snowball Luminous Phobos voittaa ensin rodun ja sitten ryhmän. Ryhmävoitosta suomalaiset voivat tällä(kin) kertaa vain unelmoida.
Kristiine Uspenski Virosta on Euroopan voitokkain samojedikasvattaja, mutta yrittää pysyä nöyränä menestyksen hetkilläkin. Tytär Kerttu esitti Smiling Snowball Luminous Phoboksen ryhmävoittajaksi. Ryhmätuomarina Saksan Peter Machetanz. (Kuva: Tapio Eerola)
– Koiraharrastus alkoi perussamojedista 12 vuotta sitten, kertoo Kristiine. – En suunnitellut kasvattajaksi ryhtymistä. Kasvattaja ei ollut minulle myymässä, mutta sain viimeisen pennun kun hätäpäissäni lupasin, että voin kai minä sen näyttelyynkin viedä. En tajunnut koirassa mitään erikoista vielä silloinkaan kun se ensimmäisessä pentunäyttelyssään oli BIS-2. Tänä vuonna tämä 12-vuotias kantanarttuni oli edelleen rotunsa kaunein Suomen samojedien erikoisnäyttelyssä.
Voittamisen kulttuuri selittyy ehkä hevosilla. Niiden parissa Kristiine oli oppinut kovan työnteon tärkeyden jos haluaa kilpailuharrastuksessa menestyä. – Koiraharrastuksessa pärjääminen oli aluksi sattumaa ja hyvää tuuria. Sen jälkeen olen tehnyt jalostusvalintojeni eteen huolellisesti töitä. Uroksia nartuilleni olen löytänyt eri puolilta maailmaa.
– Kasvattajan pitää olla rehellinen omien koiriensa suhteen. Kun alkaa tulla menestystä, on pysyttävä nöyränä ja pidettävä kasvatus mieluummin pienenä ja huolella mietittynä. Ei voi ajatella niin, että kun tuottaa paljon, voitotkin osuvat kohdalle. Niin kauan jatkan tätä kuin harrastus pysyy jännittävänä – ja löydän niitä mielestäni hyviä uroksia, tosin se löytäminen on tosi vaikeata, huokaisee Kristiine Uspenski. – Se omalle nartulle parhaiten sopiva uros harvoin on joku superstar.
Hedi Kumm haluaa kertoa oman käsityksensä, miksi hänen ystävänsä on onnistunut siinä missä moni ei: – Kristiine tekee valtavasti kotiläksyjä, istuu vaikka kuinka montaa iltaa tietokoneella, tutkii ja miettii. Kristiine on hirveän analyyttinen, tietää Hedi.
Kääpiökoiraryhmän voitti Leipzigissä ryhmän suurin koira, kanadalainen isovillakoira Dawin Steal My Heart. Ryhmätuomarina Rony Doedjins. (Kuva: Tapio Eerola) Näyttelyn toiseksi kaunein, kettuterrieri Hampton Courts Monte Cristo rodun kotimaasta. (Kuva: Tapio Eerola)
Toinen hyvä esimerkki menestyneestä kasvattajasta tulee Ruotsista. Ja jälleen menestyksen takaa paljastuu suuri työmäärä.
Elisabeth Theodorsson on Mrs Cairn. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen hän tuo arvonäyttelyihin uuden sukupolven Hjohoo’s cairnterriereitä, ja taas kilpailijat saavat katsella ruotsalaisen kantapäitä. Sama toistuu Leipzigissä kun Hjohoos Hjo’re My Lovey-Dovey voittaa nartut.
– Täältä tuli kaksi arvonäyttelyn voittajatitteliä, yhteensä niitä on nyt 40. Kasvattaminen on niin kiehtovaa, kilpailen koska en ole väsynyt kasvattamaan. Kaikki nämä vuodet olen tehnyt niitä tavallisia töitä, kahtakin yhtaikaa. Kotona on 14 koiraa, ne on kaikki trimmattava kerran kuukaudessa. Tekemiseen ei saa kyllästyä. Onneksi pärjään lyhyillä yöunilla, nauraa Elisabeth.
Elisabeth Theodorsson ja Magnus Hoff pärjäävät cairnkehissä aina; tällä kertaa kaksi titteliä lähti Ruotsiin. (Kuva: Tapio Eerola)
Vuosikymmenten ajan ruotsalaiset kasvattajat ovat käytännössä näyttäneet cairnrodun suunnan; siitä on tullut ikään kuin ruotsalainen rotu. – On ollut hienoa olla tällaisessa joukossa mukana, kiittää Elisabeth.
– Hieman minua huolettaa, sillä tarvittaisiin uusia, nuoria kasvattajia. Teidän Suomessa pitää jaksaa tehdä työtä, työtä ja työtä. Teillä on niin paljon nuoria ihmisiä mukana, että varmasti tulee menestystä jos on ahkeruutta, uskoo ja kannustaa Elisabeth Theodorsson.
Koiran hyvinvointi teemana – mutta mitä se on?
Leipzigin Maailmannäyttelyyn osallistui 200 toimittajaa ja valokuvaajaa. Lehdistökonferenssissa käy kuhina. Saksalaiset järjestäjät hyrisevät tyytyväisyyttään: jokseenkin kaikki Kansainvälisen Kennelliiton FCI:n Maailmannäyttelyiden määrälliset ennätykset on rikottu. Koiria on 24 692 (ennätys) 73 eri maasta (ennätys). 172 tuomaria 45 maasta, 334 rotua, 83 kehää. Ennätyksiä kaikki.
FCI:n puheenjohtaja Rafael de Santiago kehuu Leipzigin olevan kaikkien aikojen paras Maailmannäyttely. Saksan Kennelliiton puheenjohtaja Peter Friedrich kertoo, että Maailmannäyttelyn tärkeitä teemoja ovat koiran hyvinvointi, vaivaton liikunta ja hengitys, terve iho.
Koirien hyvinvoinnista ja terveestä jalostuksesta puhutaan nykyisin paljon. Vielä on kuitenkin tekemistä, kuva on ryhmäkehästä. (Kuva: Kaija Eerola)
Joissakin roduissa tuomariarvostelu sai osakseen poikkeuksellisen vahvaa ja perusteltua kritiikkiä, esimerkiksi collieissa. Rotunsa paras veteraanicollie. (Kuva: Tapio Eerola)
Näyttelyn jälkeen moni on eri mieltä. Mutta koiranäyttely on arvostelulaji. Kun tuloksia ei mitata senteillä, sekunneilla ja maaleilla, absoluuttisia todisteita suuresta suunnanmuutoksesta tai ristiriidasta juhlapuheiden ja todellisuuden välillä on vaikea osoittaa. Arvostelulajissa jossittelu on tavallista ja tuomari perinteisesti puusilmä monen katkeran hävinneen mielestä.
Leipzigin jälkeen arvostelua kuultiin kuitenkin poikkeuksellisen paljon. Kun 52 vuotta arvostellut suomalainen kaikkien rotujen tuomari ja yksi maailman arvostetuimmista collieasiantuntijoista, Rainer Vuorinen tämän lehden jutussa rusikoi Leipzigin colliearvostelua, kritiikkiä ei voi kuitata katkeruudeksi. Se olisi syytä ottaa vakavasti.
Eläimellä on itseisarvo
Koiranjalostus on Pohjoismaissa kovan arvostelun kohteena. Liioittelu, terveysongelmat ja sukurutsa tiedetään ja tuomitaan mediassa, eläinsuojelijoiden ja tiedeväen joukossa. Suuri yleisö on herännyt ja koiraharrastajat ovat hämillään ja varpaillaan.
Helsingin Sanomat otsikoi taannoin: Pahinta koiralle on jalostus. Täällä kritiikki on tiedostavaa ja arvopohjaista. Eläimellä katsotaan olevan itseisarvo, vaikkei sitä vielä olekaan kirjattu lakiin.
Keski-Euroopassa ei häpeillä erilaisten spraytuotteiden käyttöä näyttelyissä. (Kuva: Tapio Eerola)
Muu Eurooppa muusta maailmasta puhumattakaan on toista maata. Pohjoismaissa rotukoirat ovat koirakannan suuri enemmistö, muualla vähemmistö. Vähemmistö ei ole niin kirkkaassa julkisessa valokiilassa kuin enemmistö. Pohjoismaissa rotukoirilla on enemmyytensä vuoksi yhteiskunnallinen merkitys, muualla ei niinkään.
Se mikä on ilman muuta kiellettyä Suomessa, on ihan ookoo miltei kaikkialla muualla. Terveysnäkökohdat ohitetaan, liioittelua jalostuksessa ei kyseenalaisteta, liitu pöllyää ja spray suihkuaa. Koirille tehdään kirurgisia kauneusleikkauksia, purentoja korjaillaan – ja mitä se sellainen doping on?
Niinpä koiranjalostus ja näyttelytoiminta kehittyvät tällä hetkellä ihan eri suuntiin Pohjoismaissa ja muualla. Välimaastossa sinnittelee muutama Länsi-Euroopan maa kuten Saksa ja Hollanti.
”Tämä nyt on vain tällainen normaali”
Lotta Vuorinen ja Unto Timonen odottavat mäyräkoiriensa kanssa kehään menoa Leipzigissä. Molemmat ovat kokeneita kilpailijoita ja tietävät pelin hengen. Odotukset ovat realistiset: – Tämä minun Jerryman Killing Fantasy on kyllä hyvin pärjännyt koira, mutta jo luokkasijoitukseen olisin täällä tyytyväinen, tuumii Lotta.
Unton narttu Angelina Pet Vitoraz on Suomessa jo ryhmävoittajatasolla, mutta omistaja luettelee millaisia voittajan ominaisuuksia ”tällä tasolla ja täällä” siltä puuttuu: – Saisi mielellään olla pehmeä pumpuliturkki, pöyheät jalkakarvat ja iso parta. Italialaisilla mäyräkoirilla on sellaiset ja ne voittavat usein arvonäyttelyissä. Rotumääritelmässä sellaiset määritellään virheellisiksi. Tämä minun koirani on vain tällainen normaali karkeakarvainen, hymähtää Unto Timonen.
Unto Timonen ja Lotta Vuorinen olivat matkassa realistisin odotuksin. – Tämä on vain tällainen tavallinen karkeakarvainen mäyräkoira, veisteli Unto. (Kuva: Kaija Eerola)
Viihdetuomareiden sijasta jalostus vaatisi asiantuntijoita
Lyttykuonorotujen hengitysvaikeudet ovat yleisesti tiedossa, ja liioittelu näkyy rodusta riippumatta; päät ovat suuria, luustot raskaita ja turkki viistää maata. Kehässä koirien kanssa vilistetään joko pikajuoksijan lailla tai jalkoja oudosti koukistaen ja käsiä väännellen, mahdollisimman epäluonnollisesti. Koiranäyttelyn tarkoitus on löytää tyypillisimmät koirat jalostusta varten, mutta miten viihteellistyminen palvelee jalostusta?
Avainasemassa viihteellistymisessä ovat näyttelytuomarit. Tunnettu ja tosi hokema on, että sitä kasvattajat kasvattavat mitä tuomarit palkitsevat. Erityisen vaikutusvaltaisia ovat runsaasti maailmaa kiertävät kaikkien rotujen tuomarit, allrounderit.
Kansainvälisen Kennelliiton FCI:n arvonäyttelyissä – kuten Maailmanvoittajassa – voisi luulla tuomareiden olevan rotujensa ehdottomia huippuasiantuntijoita. Sellaiset olivat Leipzigissä kuitenkin suorastaan poikkeuksia. Viikolla ennen näyttelyä järjestettiin FCI:n yleiskokous. Paikalla oli kennelpoliitikkoja kymmenistä jäsenmaista, myös pienimmistä ja eksoottisimmista. Kun kokous päättyi, marssivat he kehiin tuomareiksi. Järjestäjille tämä on edullista, joku muu on jo maksanut tuomarin matkan ja majoituksen. Ja FCI:n kokousedustajien kutsuminen tuomareiksi on tietysti osa kansainvälistä kenneldiplomatiaa.
Suomen ”maajoukkuepystykorva” Loukkaharjun Nikkarin Seppo joutui taipumaan jo luokassa kakkoseksi. Olli Iso-Herttua pysyi tyynenä, vaikka olikin pettynyt. (Kuva: Tapio Eerola)
Monella rotukehällä tällaisia perusteluja tuomarivalinnoille ei ymmärretty. Kokeneet harrastajat ja kasvattajat kokivat, että tuomarien osaaminen ei ollut riittävää. Sellainen oli ilmapiiri suomenpystykorvakehällä, missä koirat laittoi paremmuusjärjestykseen ukrainalaistuomari. Kehän vieruspenkeillä istui katsojina useita suomalaisia rotuun huolella koulutettuja tuomareita.
Saksa on paska maa?
Loukkaharjun Nikkarin Seppo on kaksinkertainen Suomen päänäyttelyvoittaja. Suvi ja Olli Iso-Herttuan uros Rautalammelta on maajoukkue-edustaja, sillä Suomen Kennelliitto sponsoroi kotimaisten rotujen voitokkaimpien koirien matkoja arvonäyttelyihin. Maailmalle halutaan näyttää millaisia nämä rodut parhaimmillaan ovat.
Hyvin esiintyvä Seppo kohtaa valioluokassa raskaan syvärintaisen uroksen Hollannista ja ryhdittömän rullahäntäisen venäläisen. Suomalaisleuat loksahtavat kun Seppo on toinen ja venäläinen Club Suomen Ikar voittaa.
– Siellä puoli Rautalampea ja Suonenjokea jännittää. Seppo matkusti lentokoneessa, junassa ja taksissa kuin vanha tekijä. Mikään ei ole sen mielenrauhaa matkalla järkyttänyt. Kaikkia tapaamiaan vieraita ihmisiä se on mennyt positiivisesti tapaamaan. En nyt kuitenkaan keihäänheittäjä Seppo Rädyn ikimuistoiseen kommenttiin (”Saksa on paska maa”) yhdy, mutta vähän enemmän odotettiin, puistelee Olli Iso-Herttua päätään. Silmistä paistaa pettymystä tai kiukkua enemmän hämmästys – tuttu tunne jokaiselle joka tajuaa hävinneensä huonommalleen.
– Kahden viikon päästä on linnunhaukkukokeet Luumäellä. Jos sieltä tulee kolmas ykköstulos ja koirasta kaksoisvalio, niin kyllä se tämän korvaa, sanoo Olli. Vähän vaisusti.
Venäläisten voittokulku jatkuu suomenpystykorvakehän loppuun asti. Nartuissa Suomen edustuskoira Kekkeruusin Vellamo häviää hollantilaiskilpailijalle.
Hyvä esittäminen puree aina
Suomenajokoirakehässä suomalaiset sentään voittavat, mutta siellä käydäänkin sinivalkoisten jäsentenvälisiä. Kaikki yhdeksän koiraa ovat matkustaneet Saksaan Suomesta. Nuoret tytöt esittävät hienosti koiransa voittoon. Tottijärveläinen ikämies Veikko Ylänen tekee parhaansa, mutta jää toiseksi molemmilla koirillaan.
– Aina tuomaripelistä puhutaan ja kai tämäkin tuomari oli joku dobermannimies Itävallasta. Mutta kyllä niilläkin joskus koirasilmää on. Näin korkean tason kehissä ei tällaisen kankean äijän taidot yksinkertaisesti riitä. Mitä sitä selittelemään. Mutta mukava reissu on ollut, kiittelee Veikko Ylänen.
Vas. Anne Kotalammen nuori uros Kuutarhan Syysmyrsky voitti suomenajokoirat. Tuomari Karl Reisinger. Oik. Emma Mikkosen suomenajokoira Satumeren Niko oli torstaina näyttelyn neljänneksi kaunein veteraani. (Kuvat: Tapio Eerola)
Karjalankarhukoirat tulevat suomenpystykorvien jälkeen ukrainalaistuomarin kehään. Suomalaiskatsomo on pystykorvapettymyksen jälkeen sydän syrjällään kun kehään menee nuori narttu Rohmoivan Ava. Se on ollut kotimaassa lyömätön koko vuoden. Avan voittamat 32 serttiä ovat herättäneet serttiä ilman jääneiden kilpailijoiden omistajissa pahaa vertakin.
– Suomalainen allroundertuomari laittoi Avan rodun voittajaksi tammikuussa Kajaanissa, silloin narttu oli vasta kymmenkuinen. Hän sanoi minulle silloin, että tuo pitää ilmoittaa Leipzigiin. Ilmoitettiin sitten. Kun osallistuttiin täällä ensin Saksan Voittaja-näyttelyyn ja hävittiin amerikkalaiskoiralle, minä jo masennuin ja ajattelin tuliko hukkareissu, myöntää Avan toinen omistaja ja esittäjä Maria Kärnä.
Maria vie Avaa kehässä yhtä virheettömästi kuin suomenajokoiratytöt omiaan. Kun Ava voittaa karhukoiranartut, suomalaiset jäävät aprikoimaan puriko ukrainalaistuomariin hyvä esittäminen vai tajusiko hän koiran korkealaatuisuuden?
Veikko Ylänen oli reissuunsa tyytyväinen, vaikka sanoikin ”ettei näin kankee äijä täällä voi pärjätä”. (Kuva: Tapio Eerola)
Maria Kärnän karhukoira Rohmoivan Ava on voittanut Suomessa yli 30 serttiä. Nyt se on myös maailman kaunein narttu rodussaan. (Kuva: Tapio Eerola)
Voittajalla 50 pentuetta, nyt 50 lisää?
Suomalaiset metsästyskoirarodut ovat maailmalla harvinaisuuksia. On tietysti hienoa voittaa Maailmanvoittaja-titteli, ja niitä jaetaan yhtä lailla harvinaisen rodun kuin suosikkirodun voittajille. Tittelin merkitys on kuitenkin aivan toista luokkaa maailman yleisimmissä roduissa.
Kultaistennoutajien rotukehät ovat niin tiiviisti piiritettyjä, että eteenpäin ei tahdo päästä. Kultsuja arvostellaan Leipzigissä huimat 373 kappaletta. Kun norjalainen allroundertuomari Leif Herman Wilberg osoittaa italialaisen valiouroksen Il Trovatore della Val d'Aveton voittajaksi, kehään ryntää ensin kymmeniä valokuvaajia ja sitten moninkertainen määrä onnittelijoita.
Koiran kasvattaja ja esittäjä, 22-vuotias Salvatore Carboni on yhtä hymyä korvasta korvaan. – Fantastinen voitto, yksi elämäni tunteellisimmista hetkistä. Tämä koira, Oliver merkitsee minulle erityisen paljon. Se on rodun emämaan Britannian valio ja voittaja Italian kultaisten päänäyttelystä. Mutta en tiennyt yhtään millaisesta tyypistä tuomari pitää, vakuuttaa Salvatore.
Rotutyyppi on koiranarvostelun perusta. Tuomarin pitää tietää millainen on rodun ideaali kokonaisuus, rotutyyppi joka koostuu koiran koosta, vahvuudesta, mittasuhteista, anatomiasta, ja liikkeistä. Rotutyypin kruunaavat tai mitätöivät rotumääritelmässä luetellut rodunomaiset yksityiskohdat – joista toiset ovat tärkeämpiä kuin toiset, eri roduilla eri painotuksin.
Ja Salvatore Carboni on oikeassa, aina ei voi tietää miten hyvin tuomari rotutyypin hallitsee. Ja sitten on vielä arvostuseroja, miten tuomari rotutyypin tulkitsee. Näyttelyn jälkeen moni rodun tuntija kiitteli italialaisvoittajan rotevuutta, lämmintä tummaa väriä ja vahvaa päätä. Toiset kommentoivat, ettei uroksen kuono ollut likikään niin pitkä kuin rotumääritelmä edellyttää.
Salvatore Carbonille oli iso asia, kun liki 400 kultaisesta noutajasta voittajaksi ylsi hänen uroksensa Il Trovatore della Val d’Aveto. (Kuva: Tapio Eerola)
Salvatore Carboni kasvattaa nuoresta iästään huolimatta koiria jo työkseen. Pentueita on noin neljä vuodessa. Suurvoitto epäilemättä on omiaan siivittämään nuoren kasvattajan uraa nousukiitoon. Oliverilla on jo 50 pentuetta ympäri Eurooppaa ja World Winner-titteli pentujen isän nimen edessä vetää kysytyssä rodussa hunajan lailla puoleensa nartunomistajia. Toiset 50 pentuetta kertynee helposti. Sillä on kasvattajalle jo taloudellista merkitystä. Vertailun vuoksi; Loukkaharjun Nikkarin Seppo on suomenpystykorvien kaksinkertainen päänäyttelyvoittaja rodun kotimaasta – ja sillä on kolme pentuetta.
Suomessa koirien kasvattaminen on kasvattajille harrastus. Jos nuori suomalainen haluaisi elää kasvattamisella, neuvoksi pitäisi antaa: hanki hyvä kielitaito ja muuta muualle Eurooppaan.
”Koira tulisi arvostella laatunsa, ei esittäjänsä mukaan”
Suomen koiranäyttelyharrastus on valtavan laajaa, puhdasrotuisia koiria on yli puoli miljoonaa ja näyttelykäyntejä liki 200 000 vuodessa. Suomalaiset pitävät pystyssä myös Baltian maiden näyttelyt. Italian luvut ovat pienempiä.
Silti suomalaiset eivät pysty yleisimmissäkään roduissa tuottamaan kriittistä massaa, jolla olisi kasvattajille voittoa tuottavaa taloudellista merkitystä. Suomalaiset eivät osaa tai halua keskittää voimavarojaan; vain meillä harrastetaan kaikkia maailman 400 rotua. Se on kunnioitettavan idealistista, mutta tehotonta.
Suomessa hyvän näyttelykoiran pennun voi saada halvalla, 1000–1500 eurolla. Nuori kasvattaja Juan Carlos de Luna on lentänyt kahden kiinanpalatsikoiransa kanssa Leipzigiin Meksikosta. Hän myy pääosan pennuistaan USA:n markkinoille 4000–5000 euron kappalehintaan. Näyttelyissä koirat esittää 30 vuoden kokemuksella tuttu ammattihandleri Martin Egozue.
Martin esittää kaikkia rotuja enimmäkseen USA:ssa ja Meksikossa. Keskimäärin kerran vuodessa hän piipahtaa Euroopassa. Juan on ollut täällä useinkin, sillä hän haluaa pysyä omassa rodussaan kärryillä. – Olen käynyt Tanskassa ja kerran Suomessa. Pidän eurooppalaisten pekingeesien laadusta ja siitä miten täällä koiria pidetään. Teillä ne ovat hienoja, vaikka ovat kotikoiria, toisin on usein Amerikassa.
Juan Carlos de Luna ja Martin Egozue lensivät Meksikosta Saksaan. Titteleitä ei tullut, sillä meksikolaisten mielestä pekingeeseissä on Euroopassa kovempi taso kuin uudella mantereella. (Kuva: Tapio Eerola)
– Eurooppalaiset kiinanpalatsikoirat ovat terveitä ja hyvin liikkuvia, eikä USA:ssa kilpailu ole niin kovaa kuin FCI:n Maailmannäyttelyissä, toteaa Juan Carlos de Luna. Rotu on varsin kansainvälinen ja Leipzigissä rotunsa kaunein on Englannissa kasvatettu, Thaimaahan myyty uros. Paras narttu on serbialainen. Martin esittää Juanin uroksista toisen kakkoseksi junioriluokassa ja toisen kolmanneksi valioluokassa. – Olen tyytyväinen, tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta Maailmannäyttelyssä. Nälkä kasvaa syödessä ja seuraavalla kerralla haluamme enemmän, Juan virnistää.
Juan Carlos de Luna ja Martin Egozue ovat huomanneet eurooppalaisten näyttelyiden ammattimaistumiskehityksen. – Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Ei siinä mitään pahaa ole, että ollaan ammattilaisia. Arvostelulajissa balanssi on kuitenkin herkkä, ja sen säilyttäminen vaatii hyviä, kokeneita ja rehellisiä tuomareita. Tuomarin tulisi aina arvostella koira laatunsa mukaan, ei esittäjän mukaan, sanovat meksikolaiset.
Onko se liikaa vaadittu? Tuomarit ovat vain ihmisiä.
Vaikutusvaltaisimpien tuomarien piiri on pieni
Suomessa järjestetään vuosittain yli 20 kansainvälistä näyttelyä, yleensä niissä on 2500–5000 koiraa. Koko Euroopan alueella saman kokoluokan näyttelyitä on ehkäpä 200–300. Tosin viime aikoina monessa maassa näyttelyt ovat kutistuneet, jopa siinä määrin, että niiden kannattava järjestäminen kalliissa messukeskuksissa on uhattuna.
Suurien näyttelyiden tuomarilistoja tutkiessa ei voi olla huomaamatta, että samat nimet toistuvat viikonlopusta ja maasta toiseen. Yli puolen miljoonan koiran arvostelemiseen tarvitaan arviolta 6000 kehää ja tuomarin työpäivää. Ehkä 300–400 tuomarin ydinjoukko kattaa leijonanosan näistä arvostetuimmista tuomaritehtävistä. Ahkerimmat voivat arvostella vuoden aikana jopa 5000 koiraa.
Nämä tuomarit ovat avainasemassa kun koiranäyttelyt hakevat suuntaa vanhan jalostusperinteen ja uuden viihdeteollisuuden välimaastossa. Heillä on vaikutusvaltaa ja heidän jalanjälkiään nuoremmat seuraavat. Monet heistä ovat myös maidensa edustajia Kansainvälisen Kennelliiton FCI:n päättävissä elimissä ja kokouksissa. Usein he valitsevat voittajiksi mahdollisimman näyttäviä, showmeininkiin hyvin istuvia koiria.
Ennen arvostetuimmat kaikkien rotujen tuomarit tulivat Länsi- ja Pohjois-Euroopan maista, mutta Neuvostoliiton hajoaminen ja kylmän sodan päättyminen merkitsi muutosta myös koiranäyttelyissä. Painopiste näyttelyissä ja tuomareissa on siirtynyt kohti itää. Nykyisin monet eniten kutsuja saavat ja käytetyimmät allrounderit tulevat ns. Visegrad-maista, Balkanin ja Baltian maista sekä Etelä-Euroopasta. Suihkuseurapiirin koheesiota ei ainakaan heikennä monille yhteinen seksuaalinen alakulttuuri. Vain neljäsosa Maailmannäyttelyn tuomareista oli naisia.
Suomalaismenestys Maailmannäyttelyssä oli rotukehissä upeaa; yhteensä yli sata titteliä tuotiin Suomeen. Kaksi suomalaista kasvattajaryhmää rinnakkain: Memorylane’s partacolliet ja Clingstone’s sileäkarvaiset colliet. (Kuva: Tapio Eerola)
Ei Leipzig sattumalta ollut kaikkien aikojen suurin Maailmannäyttely. Saksan itälaidalla sen sijainti oli optimaalinen. Lähivuosina arvonäyttelyitä järjestetään Puolassa, Unkarissa ja Tshekissä, Euroopan Voittaja-näyttely oli tänä vuonna Ukrainassa ja Maailmannäyttely viime vuonna Venäjällä. Ja FCI tähyää vielä kauemmas itään; vuoden 2019 Maailmannäyttely myönnettiin kovan kohun saattelemana Kiinalle ja tuomarilistoille tulvii uusia nimiä kaukoidän maista.
Täydellisin paketti usein voittaa
Hollantilainen Rony Doedjins on suomalaisille perin tuttu mies. Hän nousi pari-kolmekymmentä vuotta sitten koiramaailman tietoisuuteen suomenpystykorvien kasvattajana. Nykyisin hän on kaikkien rotujen erittäin paljon arvosteleva tuomari ja myös kotimaansa edustaja FCI:ssä. Rony jos kuka tuntee pohjoismaisen ja muun maailman näyttelykulttuurien erot ja ajan virtaukset.
Perjantaina Rony arvostelee Leipzigissa havannankoiria. Niitä on ilmoitettu Maailmannäyttelyyn niin paljon, 117, että nuorimmat arvostelee toinen tuomari, saksalainen Jens Bruse. Tämä valitsee junioriurosten voittajaksi suomalaisen Miia Laurosen omistaman ja esittämän 11 kuukauden ikäisen Mamitas Invincible Iron Manin.
Rony Doedjins valitsi kauneimmaksi havannankoiraksi Miia Laurosen komean junioriuroksen Mamitas Invincible Iron Manin. Kehätoimitsijan toimenkuvakin nykyaikaistuu; hän videoi ratkaisuhetket tuomarin kännykkään. (Kuva: Tapio Eerola)
Kun rotunsa parhaan valinnan aika koittaa, junioriuros joutuu kilpailemaan aikuisia luokkavoittajia vastaan Doedjinsin kehään. Koira on vasta elämänsä neljännessä näyttelyssä; se on suuri, komea, näyttävä, hyvin kunnostettu ja upeasti liikkuva. Rotunsa parhaan valinnassa se erottuu muistaa, tarttuu silmään, ja se voittaa. Nuori uros on upea ja kauniin, huipputaitavan Miian esittämänä malliesimerkki arvonäyttelyssä voittavasta paketista.
Kaksi viikkoa Leipzigin jälkeen Mamitas Invincible Iron Man kilpailee Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä. Se ei voita suomalaisilla tuomareilla kumpanakaan päivänä omaa junioriluokkaansa, jää toisena päivänä jopa vaille SA (sertinarvoinen)-palkintoa.
”Kulttuuria ei voi toiseen maahan istuttaa”
Rony Doedjins kertoo näkevänsä, että koiranäyttelyissä ääripäät etääntyvät toisistaan. – Täällä oli tänään reilu urheiluhenki, mutta noin yleisesti sanoisin, että muualla kaikki haluavat vain voittaa. Näyttely- ja arvostelukulttuuri ovat kovin erilaiset eri puolilla maailmaa. Pohjoismaissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa, Hollannissa, Belgiassa näemme ja arvostelemme koirat samalla tavalla. Jos vertaamme Aasiaan, Etelä-Amerikkaan, Itä-Eurooppaankin, erot ovat isot, vaikka hyviä tuomareita tulee toki joka puolelta maailmaa.
– Avainasemassa on tuomarikoulutus, joka on Pohjoismaissa ja muissa länsimaissa korkeatasoista. Erot tuomarikoulutuksen laadussa ovat kuitenkin valtavat. Uusi tuomarisukupolvi tulee vauhdilla sisään ja minua ainakin häiritsee, että kritiikittä kutsutaan suuriin kansainvälisiin näyttelyihin – myös Pohjoismaihin – tuomareita ilman varmaa tietoa heidän todellisesta laadustaan ja taustansa vahvuudesta.
Pohjoismaat olivat aikeissa esittää Leipzigissä ennen Maailmannäyttelyä järjestetylle FCI:n yleiskokoukselle kansainvälisten näyttelyiden määrän rajoittamista. Esitys jätettiin kuitenkin tekemättä kun ymmärrettiin, ettei sillä ole läpimenon mahdollisuuksia. FCI saa rahoituksensa kansainvälisten näyttelyiden cacib-verosta (pari euroa per koira). Kun Pohjoismaat vapaaehtoisesti ovat muuttamassa omia cacib-näyttelyitään uusiksi nord-näyttelyiksi, FCI:n budjettiin on jo muutoinkin repeämässä ammottava aukko.
– Tavallaan se olisi ollut hyvä uudistus, näkee Rony Doedjins. – Mutta tämä harrastus tarvitsee suuria näyttelyitä. Kasvattaminen laajenee uusissa maissa ja ne cacibit eli kansainväliset sertifikaatit kansainvälisistä näyttelyistä ylläpitävät harrastuksen laajentumiskehitystä. Pohjoismaissa on oma, vahva, yhtenäinen koiraharrastuksen kulttuuri. Mutta sitä ei yksinkertaisesti voida sellaisena viedä kaikkialle. Pitää yrittää kehittää laatua muilla tavoin, pohtii Rony Doedjins.
Suomalaista osaamista viedään
Varmasti Rony Doedjins, ympäri maailmaa jatkuvasti arvostelevana tuomarina osuu naulan kantaan todetessaan, että kulttuurierojen muuri on vaikea ylitettävä, koiramaailmassakin. Osaamisella ja sen viennillä Suomi on kuitenkin perinteisesti menestynyt ja hyvinvointinsa rakentanut. Eikä koirabisnes tee tässä poikkeusta.
Suomen Kennelliitto on panostanut tietojärjestelmiinsä systemaattisesti yli kymmenen vuoden ajan. Koiranet-jalostustietojärjestelmä kaikkine näyttely-, koe- ja terveystuloksineen ja sukutauluineen on maailman paras ja jäsenten ja kasvattajien suora Omakoira-yhteys Kennelliittoon suosittu ja toimiva.
Showlinkin Petra Sankelo ja Elina Räisänen riensivät heti apuun jos jossain kehässä tuli tulostallennuksessa ongelmia. Niitä oli loppujen lopuksi vähän. (Kuva: Tapio Eerola)
Vientihitiksi on nyt nousemassa Suomen näyttelyjärjestelmä, joka ottaa internetissä vastaan ilmoittautumiset, pohjustaa näyttelyluettelot sekä tallentaa ja näyttää netissä kaikki tulokset reaaliajassa. Viimeisin uudistus on arvostelulausuntojen online-kirjoitus ja julkaiseminen, joka on pikapuoliin kaikkien näyttelyiden käytettävissä.
Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen olikin Leipzigissä erityisen hyvällä tuulella. Kaksi vuotta sitten Suomen näyttelyjärjestelmä avasi pään ulkomaille Milanon Maailmannäyttelyssä Italiassa ja jatkoa seurasi Leipzigissä.
Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen on iloinen, sillä suomalaiselle it-osaamiselle on kysyntää. Kennelliiton näyttelyjärjestelmä on hoitanut jo hienosti Milanon ja Leipzigin Maailmannäyttelyt, ja uusia sopimuksia neuvotellaan. (Kuva: Tapio Eerola)
– Erinomaisesti täällä on mennyt. Saksalaiset kehätoimitsijat on koulutettu läppärien käyttöön hyvin ja Suomesta on ollut Kennelliiton tytäryhtiöistä Showlinkista ja PrettyBitistä tukena kahdeksan työntekijän ryhmä. Olemme saaneet valtavasti positiivista palautetta ja toimiva systeemi on herättänyt mielettömästi kiinnostusta. Käymme nyt neuvotteluja puolen tusinan maan kanssa uusista sopimuksista, paljastaa Mähönen.
– Kilpailuakin on, mutta meidän valttinamme on, että myymme kokonaispalvelua, ei pelkkää ohjelmistoa. Tällä on suuri merkitys, sillä jokaisessa maassa on omia näyttelysääntöjään vaikkapa serttien jakamisessa. Kun on kokonaispalvelu, nämä pystytään ottamaan huomioon hyvissä ajoin eikä tule sekaannuksia ja katkoksia. Leipzigin tulokset kehä kehältä ja koira koiralta olivat kaikkialla maailmassa luettavissa heti kun koiran arvostelu oli ohi. Monelle koiraharrastajalle tämä oli uutta ja uskomatonta. Ei ihme, että moni maa on kiinnostunut meidän online-tulospalvelusta, iloitsi Markku Mähönen.
”Harvinaisten rotujen harrastajat ostavat”
Viedään Suomesta maailmalle perinteisempää metalliakin, ei vain it-osaamista. Leipzigin valtavan messukeskuksen myyntiosastot on ryhmitetty saksalaiseksi kyläksi, jonka kapeilla kävelykujilla on ”oktoberfestin” aikaan tietenkin valtava ruuhka ja tungos.
Suurilla koiranmuonamerkeillä ja tarvikebrändeillä on valtavat osastot, joiden välistä osuu silmään Suomen lippu. Jaana ja Jarno Sirrola ovat tulleet Tervakoskelta myymään Design Sir’Ola-yrityksensä tuotteita.
– Jos aikoo pärjätä, on käytävä myös ulkomailla. Suomessa on koiraihmisiä paljon, mutta Suomi on silti pieni maa, on yritettävä levittäytyä. Tänne Leipzigiin kannatti tulla, täällä on vaan niin valtavasti tätä porukkaa, kävijämäärä kolminkertainen Helsingin Koiramessuihin verrattuna, laskeskelee Jarno Sirrola.
Jarno Sirrola vie suomalaisia koira-aiheisia metallituotteita myyntiin maailmalle. (Kuva: Tapio Eerola)
Design Sir’Ola valmistaa miltei mitä vaan koira-, hevos- ja kissa-aiheista, paljolti metallista. Naulakkoja, vyönsolkia, portinmerkkejä, joulukuusenkoristeita, kaulakoruja ja lattiakaivon kansia. – Tuotteessa pitää tietysti olla oma rotu, erilaisia piparkakkumuotteja esimerkiksi menee näin joulun lähestyessä hyvin. Pitää olla vähän tajua ja hajua mikä missäkin päin myy, ettet lastaa autoa täyteen sen rodun tavaraa jota ei kukaan kysy. Joskus jokin rotutuote on niin kysytty, ettei millään osaa valmistaa myyntiin riittävää määrää. Sitten kun ne loppuu, ne vaan loppuu.
– Parhaita asiakkaita ovat harvinaisten koirarotujen omistajat. Ei Suomessa kannata satsata saksanpaimenkoira-aiheisiin, sillä niitä myyvät kaikki. Harvinaisten rotujen asiakaskunta on pienempi, mutta he ovat hanakimpia ostamaan, naurahtaa Jarno Sirrola.
Saksalainen prinsessa muodin kultamaasta
Leipzigin Maailmannäyttelyn loppuhuipennuksessa, BIS-kisassa kilpailevat kuten kaikissa kaikkien rotujen näyttelyissä kymmenen roturyhmän voittajat. Ne ovat seuloutuneet kauneimmiksi liki 25 000 yrittäjästä.
Viron samojedi ei sijoitu neljän parhaan joukkoon. Sijoille kaksi, kolme ja neljä yltävät koiranäyttelyiden emämaan ja vuosisataisen johtotähden Britannian edustajat. BIS-kakkonen on brasilialaisen miljonäärin omistama karkeakarvainen kettuterrieri Hampton Courts Monte Cristo.
Kolmanneksi sijoittuu beagle Dialynne Peter Piper. Marion Spavin perusti Dialynne-kennelin jo 1950-luvulla, eikä suvun beaglejen voittokulku katkea 60 vuotta myöhemminkään. Peter Piperia esittää ja kenneliä pitää Marion Spavinin lapsenlapsi Melanie Spavin.
Amerikancockeri Afterglow Miami Ink oli Maailmannäyttelyn neljänneksi kaunein. Puoli vuotta sitten se voitti koko Cruftsin. (Kuva: Tapio Eerola)
Spinone Epithelium Dinamo Venäjältä voitti seisojaryhmän. Tuomarina Argentiinan Miguel Angel Martinez. (Kuva: Tapio Eerola)
Neljänneksi kaunein Leipzigissä on amerikancockerspanieli Afterglow Miami Ink. Sen meriitit vasta hurjat ovat, koira oli keväällä maailman suurimman ja kuuluisimman koiranäyttelyn Cruftsin kaunein.
Leipzigissä juhlitaan sunnuntai-iltana 12. marraskuuta pitkään maailman kauneimpana koirana kaksivuotiasta italialaista tanskandogginarttua Queenie Eye Del Castel Levante. Oikeastaan se on unelmaprinsessa tähän tarkoitukseen ja hetkeen; saksalaista rotua mutta tulee muodin ja tyylin kultamaasta Italiasta.
Laji jatkaa maailmanvalloitusta – viihteenä?
Jalkapallo on kehittynyt työläisten lajista isoksi osaksi maailmanlaajuista viihdeteollisuutta. Suomen maajoukkue ei ole koskaan yltänyt MM- tai EM-kisoihin, eikä tavoite näytä lähestyvän, päinvastoin. Koiranjalostuksessa Suomi pitää itseään edelläkävijänä, mutta Leipzigissä viihdetulevaisuus tarttuu niskalenkillä jalostusperinteeseen.
Maailmannäyttelyn parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi lhasa apso Chic Choix Parti Celebris, kääpiökoiraryhmän kakkonen. Se on tanskalaisen Pi Rasmussenin omistama. (Kuva: Tapio Eerola)
Yksikään suomalainen koira ei pääse kymmenen, ei edes 40 kauneimman joukkoon. Toki Suomessa kasvatettu lhasa apso Chic Choix Parti Celebris sinne yltää, kääpiökoiraryhmän kakkoseksi. Mutta sekin on myyty Tanskaan.
Maailmannäyttelyn päätteeksi lasketaan FCI:n lippu. Moni pohjoismaalainen ajattelee turhautuneena, että jättäkää se hetkeksi puolitankoon, odottamaan mihin suuntaan koiranäyttelyt kehittyvät. Ensi vuonna Maailmannäyttely on Amsterdamissa ja seuraavana Shanghaissa. Laji jatkaa maailmanvalloitusta – viihteenä?
Menestyneimpien jalkapalloilijoiden pelipaitoja myydään eniten Kiinassa. Ja sadat miljoonat keskiluokkaan kiivenneet kiinalaiset hankkivat rotukoiria. Potentiaali on rajaton.
Ruotsalainen Caci’s kennel voitti amerikancockerspanieleillaan kasvattajaryhmät ensimmäisenä näyttelypäivänä. Tällä tasolla yhtenäinen pukeutuminen ja tarkasti samaan tahtiin nousevat askeleet merkitsevät. Ja tietysti pitää olla hienot koirat. (Kuva: Tapio Eerola)
Agha Djaris-afgaanit sijoittuivat kasvattajakilpailussa, ja jälleen huomio kiinnittyy handlerien yhtenäisiin peliasuihin. Esittäjistä toinen oikealta on suomalainen Mikko Ylitalo. (Kuva: Tapio Eerola)
