Kova kilpailuhenki on lisääntynyt – eikä se ole hyvä asia
Neljännesvuosisadan ajan Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijänä toiminut Jukka Lindholm on nähnyt läheltä koeharrastuksen valtavan kasvun. (Kuva: Hannu Huttu)
Julkaistu syyskuussa 2021 Koiramme-lehden Metsästysosiossa:
Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijänä 25 vuotta toiminut Jukka Lindholm on seurannut läheltä koetoiminnan murrosta. Kun hän aloitti työuransa Kennelliitossa lokakuussa 1996, koemuotoja oli vähän ja agilitykin vasta pienen joukon harrastus.
25 vuotta sitten Jukka Lindholm oli hirvenhaukkukokeiden palkintotuomari ja ylituomarikoulutettava. Koirat olivat harrastus, mutta eivät työ, sillä Lindholm oli saanut koulutustaan vastaavan, vakinaisen työpaikan Kriminaalihuoltoyhdistykseltä. Eräänä päivänä Kennelliitosta soitettiin ja kysyttiin, kiinnostaisiko Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan sihteerin paikka, jota Lindholm oli hakenut itse asiassa jo vuotta aikaisemmin. No sehän kiinnosti.
Kentälle mars
Jukka Lindholm on kiitollinen siitä, että vastavalittuna työntekijänä hän pääsi nopeasti myös kentälle. Koepuolella hänen sosiaalinen verkostonsa rajoittui sitä ennen lähinnä omaan eli Uudenmaan kennelpiiriin ja hirvenhaukkukokeisiin. Sosiaalisena luonteena Jukka Lindholm on aina viihtynyt ihmisten parissa ja työn kannalta oli silloin ja on edelleen eduksi, jos kenttä on laajasti tuttu.
– Yhteydenpito oli helpompaa puolin ja toisin ja soittamisen kynnys matala, kun toisessa päässä vastasi tuttu henkilö. On sääli, että nykyään Kennelliitosta liikutaan kentällä paljon vähemmän kuin ennen. Laaja sosiaalinen verkosto helpottaa työntekoa todella paljon, vuodenvaihteessa eläkkeelle jäävä Lindholm sanoo ja toivoo, että matkustamisen osalta palattaisiin vanhaan, hyvään käytäntöön.
– Riistakeskukset lähettävät edustajakseen tapahtumiin toimistohenkilökuntaansa ja minusta myös Kennelliitossa voitaisiin ottaa tästä mallia. On jopa parempi, että edustaja on joku muu kuin hallituksen jäsen. Toivottavasti myös seuraajaani potkitaan kentälle tapaamaan ihmisiä niin pian kuin mahdollista, Lindholm hymyilee.
Käytännössä kenttätyö tarkoitti muun muassa edustustehtäviä kennelpiirien ja rotujärjestöjen vuosikokouksissa sekä eri rotujen SM-kisoissa. – Heti syksyllä 1996 pääsin seuraamaan harmaitten hirvikoirien SM-kisaa ja niin sosiaalinen verkostoni vuosi vuodelta laajeni.
Harrastekokeiden läpimurto
Koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijän perustyö ei ole 25 vuodessa juurikaan muuttunut, vaikka koe- ja kilpailumaailma on nykyään aivan toinen kuin 90-luvulla. Perinteisistä metsästyskoirakokeista, eli linnunhaukku-, hirvenhaukku- ja ajokokeista ensiksi mainitun suoritusmäärät ovat pysyneet kutakuinkin ennallaan, eli noin 1200–1500 vuosittaisessa koesuorituksessa.
– Suurin keikaus on tapahtunut ajokokeissa ja hirvenhaukkukokeissa. 90-luvun puolessa välissä ajokoesuorituksia oli vuodessa noin 7000–8000 kappaletta ja hirvenhaukkukokeiden startteja 2000–3000. Nyt luvut ovat pyörähtäneet päinvastoin ja parhaimpina vuosina hirvikoesuorituksia oli lähes kymmenentuhatta, Lindholm laskee.
Metsästyskoirien koemuodot ovat lähes samat kuin 90-luvulla. Uutta ovat omat koemuodot viiriäiskoirille, karhunhaukkujille laadittu taipumuskoe ja vahingoittuneen hirvieläimen jäljestykseen kehitetty VAHI-koe.
– Uusia harrastekoemuotoja sen sijaan on tullut valtava määrä ja ne varmasti lisääntyvät edelleen. Agility oli olemassa jo 90-luvulla, mutta itse kokeen järjestelyissä on tapahtunut valtava muutos. Kun tulin Kennelliittoon, agilitykokeen saattoi anoa sekä näyttelyn yhteyteen että perinteisesti pelkkänä koeanomuksena. Käytännössä se sekoitti systeemiä, koska näyttelyt ja niihin liittyvät agility- ja toko-kokeet piti anoa lähes pari vuotta aikaisemmin. Näitä näyttelyiden yhteyteen anottuja kokeita jäi sitten ilmoittamatta Kennelliiton ilmoitusten koepuolella. Selvyyden vuoksi tästä käytännöstä luovuttiin. Edelleen kokeen sai järjestää näyttelyn yhteydessä, mutta anominen oli tehtävä erikseen, kuten kaikissa muissakin kokeissa, Lindholm kertoo.
Ennen vanhaan näyttelykäyntien ja koesuoritusten suhde oli sellainen, että näyttelykäyntejä oli yli puolet enemmän kuin koestartteja. Viime vuosina tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Osittain on kyse tilastoharhasta. Agilityssä jokainen luokka katsotaan omaksi kokeekseen ja yksi koira voi saman päivän aikana tehdä useamman koesuorituksen. Vuosittain agilityssä tehdään toistasataatuhatta koesuoritusta ja esimerkiksi hirvenhaukkukokeissa ”vain” noin kymmenentuhatta. Agilityn ja HIRV-kokeiden harrastajamäärissä ei kuitenkaan ole suurta eroa.
– Vertailin kerran huvikseni koirakohtaisia koemääriä ja totesin, että ainakin kymmenkunta vuotta sitten hirvenhaukkukokeissa kävi vuodessa yhtä monta koirayksilöä kuin agilitykokeissa, Jukka Lindholm yllättää.
Yhtä kaikki, Lindholm pitää pääasiana sitä, että kokeissa käydään ahkerasti – koemuodosta ja laskentatavasta riippumatta. Nykyään eri koemuotoja on noin 70 ja niiden harrastajia valtava määrä, mikä on hyvä asia.
Jukka Lindholm ei pidä kilpailullisuuden lisääntymistä kokeissa kovin myönteisenä asiana, sillä kova kilpailuvietti tuo mukanaan lieveilmiöitä. (Kuva: Hannu Huttu)
Kilpailuvietin kirot
Tottelevaisuutta, agilityä ja koiratanssia yhdistävä, kaikille koirille sopiva rally-toko on vain seitsemässä vuodessa noussut toiseksi suosituimmaksi koemuodoksi. Vuosittain koesuorituksia on yli kymmenentuhatta.
Jukka Lindholm tietää, että osa tottelevaisuuskoeharrastajista on vaihtanut tokon rennompaan rally-tokoon.
– Harrastustasolla, jos niin voi sanoa, agilityssä, tokossa ja rally-tokossa pyörii paljon samoja ihmisiä. Mutta siinä vaiheessa kun tokossa tai agilityssä lähdetään kilpailemaan tosissaan, muut lajit jäävät ja keskitytään vain siihen yhteen päälajiin. Kun rally-toko tuli, moni laimeammalla kilpailuhengellä varustettu harrastaja siirtyi tokosta rally-tokoon.
Kilpailullisuus ja kilpailuhenki toistuvat usein Jukka Lindholmin puheessa. Kilpailullisuuden lisääntymisessä on vaaransa ja se onkin vähitellen muuttanut monien kokeiden henkeä. Esimerkiksi Jukka Lindholm nostaa perinteisen palveluskoirarodun, rottweilerin joka koulutettuna suorittaa tottelevaisuuskokeen kaikki osiot komeasti ja virheittä. Bordercollie suorittaa samat tehtävät yhtä hyvin, mutta nopeammin ja näyttävämmin. Silloin kun kilpaillaan, nopeampi ja näyttävämpi voittaa varmasti. Tunnollinen ja tarkka suorittaminen ei enää riitä.
– Näyttävyyttä ja nopeutta arvostetaan nykyään myös palveluskoirapuolella. Esimerkiksi suojelukokeessa on vaikuttavampaa, jos belgianpaimenkoira malinois tulee miljoonaa ja hyökkää maalimiehen hihaan kiinni, kuin jos se sama rottweiler tulee hitaammin ja rouhaisee maalimiehen otteeseen, joka varmasti pitää. Nopean koiran äkkipysäys on myös koiralle melkoinen isku, mikä lisää loukkaantumisriskiä. Kaiken kaikkiaan tämän 25 vuoden aikana kaikkein eniten on lisääntynyt ihmisten kilpailuvietti. Lajissa kuin lajissa se korostuu, eikä se ole hyvä asia, Lindholm sanoo.
Rennot ruotsalaiset
Kun kokeisiin ja kilpailuihin osallistumisen motiivina ei enää ole jalostustiedon keruu vaan omistajan kilpailuvietin tyydyttäminen, yksi lieveilmiö on valitusten lisääntyminen. Kokeen lopputulokseen tyytymätön saattaa tehdä valituksen koepaikalla tai purkaa pahaa mieltään sosiaalisessa mediassa.
– Perinteisissä hirvenhaukku-, linnunhaukku- tai ajokokeissa aivan kaikkia arvostelukohtia ei voida objektiivisesti mitata aikana ja matkana. Osa arvostelusta on niin sanotusti tuomarin silmässä ja jos silloin häviää kiväärin, tutkan tai vaikkapa savusaunan yhdellä pisteellä, niin kismittäähän se. Palkinnot ovat menneet aivan liian arvokkaiksi.
Vaikka ylivirittynyt kilpailuvietti ei ole mikään ylitsepääsemätön ongelma, niin Lindholm toivoo koeharrastukseen asennemuutosta. Ruotsalaiset kuulemma osaavat ottaa rennommin.
– Ruotsissa hirvikoiraa käytetään kokeissa siihen asti, kunnes se on saavuttanut käyttövalion arvon. Silloin sen katsotaan osoittaneen kykynsä ja kokeiden sijasta keskitytään metsästykseen. Suomessa käyttövalioksi haukuttaminen on vasta kaiken alku. Sen jälkeen koiran kanssa aletaan kilpailla. Linnunhaukkukokeissa sama ajatus on Suomen Cupissa, jossa useammassa kansainvälisessä kokeessa tavoitellaan mahdollisimman hyvää sijoitusta suhteessa osallistujamäärään. On joukko pro-harrastajia, jotka suhtautuvat kv-kokeisiin pikemminkin Suomen Cupin osakilpailuina kuin yksittäisinä kansainvälisinä kokeina. Ruotsissa on ylipäätään hyvin vähän yksipäiväisiä, niin sanottuja arpakokeita. Suurin osa metsästyskoirakokeista siellä on samantapaisia kuin meidän koko kauden kokeet, Lindholm tietää.
Ruotsalaisten rentouden yksi syy saattaa olla alhaisempi kilpailuvietti, mutta ehkä se ei ole ainoa. – Kautta linjan Ruotsissa on paremmat riistakannat kuin meillä ja siksi siellä on myös paremmat metsästysmahdollisuudet. On huomattu, että kun meillä hirvilupien määrä laskee, niin koekäyntien määrä nousee. On ymmärrettävää, että koiralla halutaan tehdä kuitenkin jotakin, vaikka ei päästäisi metsälle.
Joukkuepeli kiinnostaa
Kun Jukka Lindholmilta tiedustelee, mikä on mahtanut saada ajokokeiden määrän 25 vuodessa romahtamaan ja hirvikokeiden määrän moninkertaistumaan, hän esittää vastakysymyksen.
– Kuinka moni nykynuori alkaa harrastamaan murtomaahiihtoa ja kuinka moni jääkiekkoa, salibandya tai muuta joukkuelajia? Hirvenmetsästys on joukkueurheiluun verrattava sosiaalinen tapahtuma, kun taas jäniksenmetsästyksessä mennään yksin metsään, istutaan nuotiolla ja kuunnellaan kun ajokoira ajaa. Se ei ole niin mediaseksikästä kuin sosiaalisempi ja nopeatempoisempi hirvenmetsästys. Ihmettelen, ettei Ajokoirajärjestö satsaa kettupuoleen, joka on joukkuepeliä ja nuoria kiinnostavaa.
Harrastelajit ovat tuoneet koetoiminnan piiriin suuren joukon uusia koiria ja niiden omistajia. Tosin monet uudet koemuodot ovat sellaisia, että niitä on voitu epävirallisesti harrastaa jo pitkään, ennen kuin niille yhtäkkiä halutaan virallisen kokeen status.
Jukka Lindholm sanoo aina kysyvänsä, että haluavatko harrastajat todellakin lajilleen viralliset säännöt ja niiden mukana tulevan Kennelliiton byrokratian.
– En ole ihan varma siitä, että kannattaako kaikkia lajeja virallistaa. Virallistamisen jälkeen koemuodolle halutaan SM-kisat ja ilman muuta valionarvot, pian halutaan maajoukkue ja Pohjoismaitten mestaruuskisat ja niin edelleen. Viekö virallistaminen mukavaa harrastusta taas kerran kilpailullisempaan suuntaan, jolla on ikävät sivuvaikutuksensa, joista oli jo puhetta. Lyhyesti sanottuna; koiramaailma on tosi taitava keksimään sääntöjä, joilla haitataan omaa harrastusta, Jukka Lindholm kiteyttää.
Yksi viimeisimmistä virallistetuista koemuodoista nosework, jossa on voitu järjestää virallisia kokeita viime vuodesta lähtien.
– Flyball-väki on jo tehnyt tiedusteluja oman lajinsa virallistamiseksi. Nosework on tällä hetkellä ainut Kennelliiton hallinnassa oleva koemuoto ja olisi hyvä, jos virallista asemaa hakevilla koemuodoilla olisi koti ja hallinta valmiina jossakin muualla, kuten esimerkiksi jossakin sopivassa rotujärjestössä, kennelpiirissä tai lajiliitossa. Kennelliitto ei ole operatiivinen toimija vaan keskusjärjestö ja katto-organisaatio. Ennen noseworkia Kennelliiton hallintaan on otettu ainakin koiratanssi ja rally-toko, jotka kuitenkin ovat sittemmin siirtyneet Palveluskoiraliiton siipien suojiin.
Jukka Lindholm vertailee suomalaista ja ruotsalaista koeharrastusta: – Ruotsissa hirvikoiraa käytetään kokeissa siihen asti, kunnes se on saavuttanut käyttövalion arvon. Sen jälkeen keskitytään metsästykseen. Suomessa käyttövalioksi haukuttamisen jälkeen koiran kanssa aletaan kilpailla. (Kuva: Hannu Huttu)
Jalostuksen apuväline
Koetoiminnan perinteinen tarkoitus on ollut palvella rodun jalostusta. Sellaisissa koemuodoissa, joissa kokeissa käyvien koirien määrä on suuri rodun rekisteröinteihin nähden, koekäyntien jalostuksellinen merkitys on edelleen suuri. Hirvenhaukkukokeet ovat hyvä esimerkki koemuodosta, jossa koekäynnit tukevat hyvin jalostusta.
– Hirvenhaukkukokeissa käy vuosittain suunnilleen saman verran koirayksilöitä, kuin mitä hirvikoiria rekisteröidään. Tämä ei tarkoita sitä, että jokainen rekisteröity koira kävisi kokeissa, mutta esimerkiksi jämtlanninpystykorvilla on kova saavutus, kun jossakin vaiheessa peräti 40 prosenttia rekisteröintimäärästä haukkui kokeissa ykköstuloksen. Sellaisella rodulla käyttöominaisuuksien jalostaminen on huomattavasti helpompaa kuin jollakin toisella, jossa kokeissa käyvien koirien määrä on vain muutama prosentti rekisteröintimääristä, Lindholm huomauttaa.
– Tärkeintä olisi se, että kokeissa käyvien koirien yksilömäärä saataisiin mahdollisimman ylös. Jos se toteutuu, niin silloin perinteiset metsästyskoirakokeet, jotka on alun perin kehitetty juuri jalostuksen tueksi, täyttävät edelleen tämän tehtävän. Edellyttäen, että koesääntöjä ei vaan vietäisi yhä kilpailullisempaan suuntaan, Jukka Lindholm huomauttaa.
Vaikka hirvi-, lintu- ja ajokokeet ovat hyvin säilyttäneet metsästyksellisyytensä, piilee niissäkin jalostuksellinen sudenkuoppa. Jos jalostukseen valitaan vain huipputulokseen yltäneitä koiria, voidaan samalla kaventaa jalostuspohjaa.
– Yhteispisteiden sijaan pitäisi tarkastella koirien ominaisuuksia. Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtajana toimiva Esa Kukkonen on joskus sanonut hyvin, että ei kai ole tarkoitus, että kaikki rodut muuttuvat käyttöominaisuuksiltaan samanlaisiksi, jolloin ne erottaa toisistaan vain väri ja koko. Metsästäjillä on erilaisia tarpeita ja siksi on hyvä, että meillä on rotuja erilaisilla käyttöominaisuuksilla.
Jukka Lindholm kertoo omasta karhukoirastaan, jolla oli hirvenpyyntiin liian huono haku, eikä se myöskään seurannut riittävästi karkkoavaa hirveä. Lindholm antoi koiran Ruotsiin, jossa siitä tuli niillä ominaisuuksillaan erinomainen villisikakoira.
– Jos metsästäisin Kainuussa, tosi laajahakuinen jämtti olisi minulle paras. Mutta Etelä-Suomen pienemmillä metsästysalueilla en tekisi sillä mitään, koska se olisi hetkessä naapurin puolella. Henkilökohtaisesti minulle tärkein hirvikoiran ominaisuus onkin se, että se saa hirven jäämään hyvin löytöalueelle.
Nopeammin, korkeammalle
Nopeutta ja ketteryyttä vaativissa lajeissa, kuten agilityssä koiran keho joutuu nopeissa, vauhdikkaissa käännöksissä ja spurteissa kovaan rasitukseen. Lindholm vertaa lajia ihmisten salibandyyn ja pohtii, että jos koesäännöt ja kilpailu pakottavat koirat yhä nopeammiksi ja nopeammiksi, todennäköisesti myös loukkaantumisriski kasvaa samaan tahtiin.
– Toki metsästyskoirillekin sattuu vahinkoja ja vammautumisia, mutta ne johtuvat yleensä olosuhteista, kuten käpälän takertumisesta kiven koloon, oksan tökkäisystä tai vastaavasta. Koesäännöt eivät ole syyllisiä sellaisiin onnettomuuksiin. Ollaan huolestuttavalla tiellä, jos sääntöjä, kuten esimerkiksi ihanneaikoja kiristetään sitä mukaa, mitä parempia koirista tulee, Jukka Lindholm varoittaa.
Mitä kilpailullisempaan suuntaan koesääntöjä viedään, sitä todennäköisemmin lajin parista karkotetaan myös tavalliset koiranomistajat, joiden kilpailuvietti on laimea tai sitä ei ole ollenkaan. On olemassa joitakin metsästyskoirien koemuotoja, joista harrastajat jo myöntävät, että hyvin kokeissa ja kilpailussa pärjäävä koira ei välttämättä ole hyvä metsästyskoira ja päinvastoin. Onko silloin unohdettu käyttökokeiden alkuperäinen tarkoitus tukea jalostusta?
Koekynnystä madallettu
Eräs merkittävä muutos Jukka Lindholmin työuran aikana on ollut se, että nykyään moneen metsästyskoirakokeeseen pääsee osallistumaan ilman näyttelytulosta. Ennen vanhaan se vaadittiin aina.
Kennelliiton asettama työryhmä ryhtyi pohtimaan asiaa ja tiukan väännön jälkeen rotujärjestöt saivat halutessaan antaa koiralle luvan osallistua koemuodon alimpaan luokkaan ilman näyttelytulosta. Uudistusta vastustettiin esimerkiksi sillä argumentilla, että eikö ole mukavampaa käydä metsällä komean kuin ruman koiran kanssa, johon puolustajat vastasivat, ettei komea ulkomuoto lohduta, jos koira ei aja jänistä tai hauku hirveä.
Nykyään kaikissa muissa koemuodoissa paitsi kanakoirakokeissa koira voi osallistua vähintään alimpaan luokkaan ilman näyttelytulosta. Useimmissa koemuodoissa näyttelytulos vaaditaan vasta silloin, kun koiralle haetaan käyttövalion arvoa tai jos osallistutaan arvokisaan, jonka säännöt sitä edellyttävät.
Näyttelytulosvaatimuksesta luopuminen on osaltaan madaltanut kokeisiin osallistumiskynnystä ja lisähelpotusta ovat tuoneet niin sanotut koko kauden kokeet, joissa koepäivä ja -maasto voidaan sopia melko vapaasti ja lyhyellä varoitusajalla.
– Ne ovat olleet tosi hyviä päätöksiä. Nimenomaan niiden koemuotojen, joilla on suuri jalostuksellinen merkitys, kynnys pitäisi saada mahdollisimman matalaksi. Joku saattaa saada kokeista uuden harrastuksen, mutta ei silläkään ole väliä, vaikka koeura ei jatkuisi. Pääasia on, että on saatu yksi uusi koira käymään kokeissa edes sen yhden kerran.
Valioksi ilman pisteitä?
Vielä näyttelytulosvaatimuksesta luopumistakin suurempi muutos metsästyskoirakokeissa on ollut paikantimien käyttöönotto. Kun arvostelu ei ole enää ainoastaan tuomarin aistihavaintojen varassa, saadaan koirasta ja sen työskentelystä entistä tarkempaa tietoa jalostuksen pohjaksi. Toinen asia on sitten se, miten saatua tietoa tulkitaan.
– Kokeissa pyritään tulkitsemaan epäselvät tilanteet aina koiran eduksi, muistuttaa Jukka. – Hirvikokeiden ylituomarina olen kuitenkin ollut huomaavinani, että tulkintoja voidaan tehdä arvosteltavan koiran eduksi, muiden kustannuksella. Eli pyritään antamaan ominaisuuksista mahdollisimman kovia pisteitä, mikä taas ei ole kanssakilpailijoiden etu. Arvostelussa pitäisi aina pyrkiä objektiivisuuteen, antaa koiralle se, minkä se ansaitsee ja unohtaa koirien keskinäinen kilpailu.
– Olen edelleenkin sitä mieltä, että hirvipuolella koirista voitaisiin tehdä käyttövalioita ilman ainuttakaan pistettä. Tai toki ominaisuuksia voitaisiin pisteyttää ja laskea ne yhteen, mutta lopputulos olisi vain hyväksytty tai hylätty. Taipparityyppisesti. Sitten voidaan tehdä eri säännöt, joilla kilpailtaisiin suomenmestaruudesta. Ja niissä säännöissä kaikki pisteet tulisivat mitattavista ominaisuuksista, eikä tuomarin harkinnan mukaan.
– Tällä hetkellä oikeastaan vain vinttikoirilla voittaja selviää yksinkertaisella ajanotolla, jossa nopein voittaa. Toivottavasti hirvikoirien SM voidaan joskus tulevaisuudessa ratkaista yhtä helposti, vain matkaa ja aikaa mittaamalla, Lindholm ehdottaa ja pitää jalostusta ajatellen skenaariota hyvänä.
25 vuotta päähänpiston jäljillä
Vuodenvaihteessa Jukka Lindholm luopuu koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijän tehtävästään ja jää eläkkeelle. Aikoinaan Kennelliiton työpaikkailmoitukseen vastaaminen ja työhakemuksen jättäminen saattoi olla puolittainen päähänpisto vähän sillä ajatuksella, että koirien ja koiraihmisen parissa työskenteleminen saattaisi olla kivaa.
Nyt, 25 vuotta myöhemmin Lindholm myöntää, että on viihtynyt työssään hyvin.
– Kilpailullisuuden lisääntyminen on toki tuonut tullessaan kräniä, eikä ihmisten lisääntynyt taipumus hakea virheitä ja ongelmia vähän joka asiassa ole mukava. Kärpäsestä syntyy helposti härkänen, jos erimielisyyksistä ei keskustella ja niitä ratkaista heti koepaikalla. Ei koiramaailman asioita pitäisi enää ainakaan lakituvissa puida. Sitä kaipaan vanhoista hyvistä ajoista takaisin, ettei asioita otettaisi niin mahdottoman vakavasti, vaan harrastettaisiin vähän sovinnollisemmalla mielellä, Lindholm toivoo.
Jukka Lindholm on hirvikokeiden ylituomari ja elokuussa hän oli karjalankarhukoiransa Välkyn kanssa karhujahdissa Suomussalmella. Jukka on tykästynyt matalan kynnyksen metsästyskoirakokeisiin, jollainen karhunhaukun taipumuskoekin on. (Kuva: Hannu Huttu)
