Kuntoutuskoirista olisi valtavasti hyötyä Suomessakin
Pelkästään koiran silittäminen tuo päivään onnellisuutta, halaamisesta puhumattakaan. (Kuva: Aino Pikkusaari)
Julkaistu Koiramme-lehdessä lokakuussa 2019:
Systemaattinen ja ammattimainen, tavoitteellinen koira-avusteinen toiminta on ottamassa jalansijaa myös Suomessa. Eläinavusteisten menetelmien käyttöä kuntoutuksessa kehitetään parhaillaan Kelan rahoituksella.
Dementia-oireyhtymästä kärsivä mies asuu pysyvästi laitoksessa, on asunut jo lähes viisi vuotta. Hän ei ole henkilökunnan suosikki sillä hän on usein äreä ja kiukkuinen, joskus jopa aggressiivinen. Vaikkei hän ole liikuntakyvytön, istuu hän pyörätuolissa puhumatta, ottamatta kontaktia kehenkään. Hänellä on taustallaan myös itsemurhayritys.
Eräänä päivänä paikalle saapuu kutsuttuna nainen bokserin kanssa. Hän on aikeissa kävellä miehen ohi, mutta koirapa pysähtyy tuolin viereen ja alkaa tuijottaa miestä. Nainen ei voi vetää koiraa pois, sillä kuntoutuskoiran kuuluu seurata ohjaajaansa oma-aloitteisesti. Hetken päästä mies alkaa silitellä koiraa ja siinä vaiheessa nainen kysyy, saako koirani tutustua sinuun. Turha kysymys, he tutustuvat toisiinsa jo täyttä häkää...
Pyörätuolissa istuva mies silittelee koiraa ja tarttuu lopulta sen hihnaan. Sitten mies nousee ylös, etsii katseellaan rollaattoria. Sen havaittuaan hän kysyy, voisivatko he mennä yhdessä ulos kävelylle. Tilannetta vaivihkaa seuraava henkilökunta ei ole uskoa silmiään, potilas ei ole aikoihin omin voimin noussut tuolistaan, ja sen lisäksi hän puhuu! Mies ei tykkää koiran hihnasta, mutta naisella on varalla kolme muuta talutinta, joista valita mieleisin.
Tämä on yksi monista ruotsalaisen Maria (Mia) Boivien ja hänen Bosse-bokserinsa onnellisista kohtaamisista oikeassa elämässä. Kohtaaminen, josta kehittyi jotain suurempaa.
– Työskentelin miehen kanssa yli kaksi vuotta, ja jestas että hän puhui! Hänen elämänsä viimeiset vuodet olivat niin paljon parempia niin hänelle itselleen kuin hänen hoitajilleenkin. Kontaktin saaminen sai aikaan sen, että potilas ja hoitajat eivät enää kiukutelleet toisilleen, eivät ainakaan yhtä paljon kuin ennen.
– Työilmapiiri muuttui ratkaisevasti. Tiedämme kaikki, että jos työpaikalla on aina odottamassa joku erityisen hankala potilas, voi huonona aamuna tulla kiusaus ilmoittautua sairaaksi, etenkin jos kurkussa tuntuu vähän karhealta. Jos töissä on mukavaa, on tietysti kiva mennä töihin, Maria summaa rehellisesti.
Tavoitteena toimintakyvyn ylläpito
Ruotsissa kuntoutuskoiria on käytetty hoitotyössä jo toistakymmentä vuotta. Terveydenhuollon ammattilaiset perustivat Vårdhundskolanin vuonna 2008. Toiminnan lähtökohtana on aina hoitavan, moniammatillisen tiimin lähete ja systemaattinen hyötyjen seuranta. Olennaista on vuoden mittainen korkeakoulutasoinen koulutus, sekä hyötyjen ja vaikutusten arviointi standardien pohjalta.
Koirankin tulee käydä eräänlainen korkeakoulu, sen tulee vuoden aikana oppia 50 eri käskyä. Työssä olevia koiria testataan säännöllisesti, niiden valmiutta tarkastellaan vähintään kahden vuoden välein, aivan kuten avustajakoirienkin. Kuntoutuskoiran koulutus maksaa Ruotsissa noin 3000 euroa, jonka pääasiassa maksavat kunnat. Myös yksityistä rahaa käytetään.
Tässä ei suinkaan ole kyse siitä, että vanhustyössä olevalla hoitajalla sattuu olemaan koira ja hän silloin tällöin ilahduttaa mummoja ja pappoja ottamalla koiransa mukaan töihin. Hoitaja voi olla hyvin pätevä perustyössään, tehokas, huomioiva, iloinen ja empaattinen. Mutta jos hän ei osaa kouluttaa eikä käsitellä koiraa, ei hänestä välttämättä ole koira-avusteiseen työhön.
Ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen tuottaa yhteiskunnalle säästöjä lukemattomilla eri tavoilla. Suomi ikääntyy kovaa vauhtia, arvioidaan että yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä nousee nykyisestä vajaasta 20 prosentista 26:een vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2060 eläkeikäisten määrän arvellaan olevan jo 30 prosenttia kokonaisväestöstä. Ei siis ole yhdentekevää, kykeneekö ihminen esimerkiksi nousemaan sängystä tai tuolista omin voimin, saati pukeutumaan itse.
Kela rahoittaa kehittämishanketta
Vanhusten lisäksi voidaan kuntoutuskoirien avulla kehittää sairauden tai onnettomuuden vuoksi toimintakykynsä menettäneiden potilaiden henkistä ja fyysistä elämänlaatua.
Esimerkiksi puheterapiassa on koirasta huomattu olevan suurta apua. Onnettomuuden vuoksi puhekykynsä menettänyt ihminen saattaa alkaa yrittää puhumista tavatessaan koiran – ihminen haluaa jostain syystä jutella koiralle, ainakin jos he saavat tutustua kahden kesken.
Kuntoutuskoiria on menestyksellä käytetty lasten ja nuorten kanssa, nykyään yhä enemmän kaikessa hoitotyössä. Avustajakoiria taas voidaan käyttää mitä moninaisimmilla eri tavoilla. Yksi esimerkki on kipukoira, koira voi ennakoida ihmisen tulevan kipukohtauksen ennen ihmisen omaa kivun tuntemusta. Se jos mikä parantaa elämänlaatua.
Suomessa on parhaillaan käynnissä Kelan rahoittama Eläinavusteiset interventiot kuntoutuksessa -kehittämishanke, jonka tarkoitus on koota alan hyvät käytännöt yksiin kansiin. Projekti kestää vuoteen 2020. Oppia otetaan muun muassa naapurimaasta Ruotsista.
Sattuman kautta käytäntöihin
Eläkeliitto järjesti elokuussa kuntoutus- ja hoitoalan ammattilaisille suunnatun seminaarin Helsingissä, jossa päävierailijana koira-avusteisesta kuntoutuksesta kertoi innostavasti ja lukuisia esimerkkejä antaen Mia Boivie Uppsalasta. Hän on alan konkari, joka tavallaan sattuman kautta ryhtyi kehittämään koira-avusteista kuntoutusta.
– Olen tehnyt töitä vanhusten parissa vuodesta 1987. Työskentelin päiväkodissa, jossa oli muun muassa dementikkoja. Päivät jatkuivat samanlaisina: tehtiin ristikoita, käytiin kävelyllä, syötiin lounasta, katsottiin televisiota. Päivästä toiseen samoja, tylsiä rutiineja.
– Minulla oli tuohon aikaan Bosse-niminen bokseriuros, jolle ei eräänä perjantaina järjestynyt hoitajaa. Sain esimieheltäni luvan ottaa sen töihin mukaan. Bosse oli koulutettu kisakoirani, joten tiesin, että se osaa käyttäytyä. Kun tulin töihin, esittelin itseni taas kerran, kuten tein joka aamu, sillä vanhukset eivät muistaneet nimeäni. Hetken kuluttua esittelin Bossen, ja siitäpä riemu repesi. Kymmenen minuutin kuluttua bokseri istui kolmen mummon kanssa sohvalla, heillä oli paljon kerrottavaa toisilleen.
– Päiväkävelylle lähteminen oli monelle vanhukselle tervanjuontia, se ei aina huvittanut. Mutta nyt kun sanoin, että Bossen pitää päästä kävelylle, olivat kaikki valmiina. Jouduin kehittämään neljä ylimääräistä hihnaa, jotta kaikki vanhukset pääsivät taluttamaan koiraa. Itse pidin sitä ainoaa kunnollista talutinta. Mahdoimme olla näky, viisi ihmistä taluttamassa puistossa yhtä ja samaa bokseria, Mia nauraa.
– Iltavuorossa ollut kollegani kertoi myöhemmin, että vanhukset olivat vielä illalla kertoneet retkestään puistoon Bossen kanssa. Hämmästyttävintä oli se, että kun maanantaiaamuna tulin töihin, vanhukset kyselivät minulta Bossesta. He muistivat koiran vierailun ja jopa sen nimen – he, joille jouduin kertomaan oman nimeni jokaisena aamuna uudestaan! Tajusin, että koiran vierailusta oli ollut vanhuksille hyötyä, se oli piristänyt ja saanut heitä ulos kuorestaan.
Pysyvät rutiinit, selvät standardit
Koira-avusteinen kuntoutus on vakiintunut osa ruotsalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Maria Boivie käynnisti toiminnan omassa kotikaupungissaan Uppsalassa vuonna 2007 ja on ollut kehittämässä sekä standardeja että käytännön koulutusta. Sekä koiran että ohjaajan on läpäistävä tietyt vaatimukset, myös riskianalyysi tehdään. – Koira voi saada esimerkiksi MRSA-bakteerin itseensä ja tartuttaa sen eteenpäin. Mutta kaikkeen voi varautua, Maria Boivie vakuuttaa.
Koiran tulee luonnollisesti olla terve ja hyvähermoinen. Tiettyjä perusohjeita on aina noudatettava. Koira ei pääse keittiöön eikä wc-tiloihin, eikä se saa ottaa mitään lattialta eikä ruokapöydästä. Ohjaajien käsien pesut kuuluvat tietysti rutiineihin. On ihmisiä, jotka pelkäävät tai jopa vihaavat koiria, tai joiden uskonnollinen vakaumus estää koiran oleskelun samassa tilassa ihmisten kanssa. Silloin ei koiraa tietenkään voi käyttää. Vanhat ihmiset ovat harvoin allergisia koirille, mutta sellaisiakin on.
Ruotsissa kuntoutuskoiratoiminnassa olennaista on kuntoutettavan alkutilanteen kartoitus. Lähtökohtana on aina hoitavan, moniammatillisen tiimin lähete ja systemaattinen hyötyjen seuranta. Ennen koira-avusteisen toiminnan aloittamista arvioidaan henkilön toimintakykyä ja kognitiivisia valmiuksia, kuten kielen ymmärtämistä, keskittymiskykyä, lähimuistia, tarkkaavaisuutta ja niin edelleen. Kaikki kirjataan alkutietolomakkeeseen, jotta jatkossa voidaan tehdä vertailua myöhemmin saataviin tietoihin.
– Neljän hoitokerran jälkeen arvioidaan koiran tuomia hyötyjä. Määrä voi tuntua vähäiseltä, etenkin kun koira työskentelee kerran viikossa enintään puoli tuntia kerrallaan, mutta tuloksia syntyy uskomattoman nopeasti. Vuosien saatossa on puoli tuntia koiravierailua per potilas todettu sopivaksi jaksoksi. Joskus käynti kestää vain viisi minuuttia, joskus 45 minuuttia, mutta keskiarvo on puolisen tuntia. Koiralla on aina tauko yhden session jälkeen.
95 prosentille potilaista hyötyä
– Seuraava arviointi tehdään kahdeksan hoitokerran jälkeen. Työtä jatketaan, jos henkilö on hyötynyt koiran vierailuista. Ruotsissa jopa 95 prosenttia potilaista hyötyy jollain tasolla koira-avusteisesta toiminnasta, Maria Boivie kertoo.
– Meillä Uppsalassa ja sen ympäristössä on yhteensä 22 koiraa 24:ssä eri toimipisteessä. Kollegoja minulla on kuusi. Koiria on monia erilaisia, on viisikiloisesta yli 20-kiloiseen. Emme niinkään puhu koirien roduista, vaan hyvistä työkoirista. Sellainen voi olla mitä tahansa rotua.
– Itselläni on viisi koiraa, ne kaikki ovat omanlaisiaan, joten pystyn valitsemaan sopivan koiran kullekin potilaalle. Koirien tunnistaminenkin on tärkeää, kollegallani on neljä sileäkarvaista noutajaa, niillä pitää olla kaulapannoissa nimet, sillä tottumaton ei erota samanvärisiä koiria toisistaan.
– Viimeisten kahdentoista vuoden aikana on kaikki tekemäni työ koirien ja vanhusten kanssa dokumentoitu ja arvioitu, eli se on myös tutkittu ulkoa päin toisesta näkökulmasta. Vaikutusten arviointi onkin yksi perusasioita koira-avusteisessa kuntoutustyössä, Maria painottaa.
Tykkäänkö koirista?
Koira-avusteista toimintaa voi hankaloittaa, jos ihminen ei pidä koirista. Joskus se ei kuitenkaan haittaa, kuten Maria Boivie itse todisti. – Potilaalta ei kannata kysyä, pitääkö hän koirista. Muistihäiriöinen henkilö saattaa yllättäen muistaa lapsuudestaan jonkun pelottavan koiran, eikä häntä sellaisesta tietenkään haluta muistuttaa.
– Oma Alzheimerin tautia sairastanut isoäitini ei ollut lainkaan koiraihminen, mutta ei hän sitä itse muistanut. Hänen elämänsä viimeisenä päivänä ainoa, joka sai hänet yhtään tähän maailmaan, oli koira. Hän makasi sängyssään, siskoni ja äitini istuivat vierellä jo toista vuorokautta, eikä isoäiti ollut yhtään ollut henkisesti läsnä. Tulin Bossen kanssa käymään, koira meni sängyn viereen ja painoi päänsä sängylle. Isoäiti havahtui ja alkoi silittää koiraa. Sitten hän heräsi kunnolla, puhui ihan järkeviä lauseita. Me pystyimme juttelemaan hänen kanssaan vielä hetken. Seuraavana yönä hän kuoli.
– Eräs auto-onnettomuudessa ollut mies oli kadottanut lähimuistinsa. Kaikki, eikä vähiten hän itse, olivat turhautuneita asiasta. Joka aamu hän joutui kysymään omaa nimeään. Kun hän meni ulos, oli hänellä lappu mukanaan, jossa luki kuka hän on, missä hän asuu ja mihin on matkalla. Joku arveli, että hänellä on ollut koira. Tuumimme että voisi olla hyvä idea törmätä häneen ikään kuin sattumalta kadulla. Koska kyseessä oli iso, lihaksikas, tatuoitu mies, ajattelimme että korskea bokseri voisi herättää kiinnostusta. Tulin Bossen kanssa häntä vastaan kadulla, ja hän pysähtyi oitis juttelemaan ja rapsuttelemaan koiraa. Hän sanoi: ”Oi miten hieno koira! Minullakin oli ennen koira.” ”Ahaa, minkä rotuinen?”, minä kysyin. ”Cairnterrieri.”, vastasi hän. Sitten hän sanoi yllättäen: ”Sinä olet Mia.” Hän muisti nimeni!
– Työskentelin hänen kanssaan pitkään. Lopulta hän alkoi neuvoa minua, kuinka koiraa tulisi kouluttaa. Neljän kuukauden kuluttua hän saattoi lähteä yksin ulos ilman muistilappuja. Tapasin hänet joitain vuosia sitten, hän ei vieläkään ollut täysin parantunut, mutta nyt hänellä oli työpaikka ja hän tuntui olevan onnellinen.
Säästöt eivät ole vähäisin syy
Maria Boivie kertoi monia esimerkkejä elävästä elämästä. Koiran avulla on saatu vakavasta sotatraumasta kärsivä Bosnian sodan veteraani hiljalleen luottamaan maailmaan ja jatkamaan elämäänsä ilman jatkuvia pelkotiloja.
Äärimmäisen rauhattomasti käyttäytynyt, kirjoja ja lukemista sekä kouluavustajaansa avoimesti inhonnut teini tyyntyi koiran ansiosta niin paljon, että hän kolmen kuukauden jälkeen kertoi opettavansa vieressä istuvaa koiraa lukemaan ”näitä ihania kirjoja”!
– Joskus voi verikokeen ottaminen olla hankalaa, mutta kun kerron, että koirastakin pitää ottaa verikoe, eikä sekään siitä pidä, onnistuukin pistos ihan helposti. Se on sitä vertaistukea.
– Minua pyydettiin kerran vierailemaan koirani kanssa eräässä hoitokodissa. Siellä asuva potilas oli juuri yrittänyt itsemurhaa. Hän oli täysin sulkeutunut, koki valtavaa ahdistusta; hän oli paniikissa ja pelkohien kastelema. Koirani meni suoraan hänen luokseen ja tökkäsi miestä rintaan: koira tietää, että ahdistuskipu asuu rinnassa.
– Mies ja koira viettivät yhdessä puolisen tuntia, itse seurasin tilannetta hiljaa sivusta. Pikkuhiljaa mies alkoi rentoutua ja lopulta hän pyysi meitä poistumaan sanoen, että hän tunsi itsensä hyvin väsyneeksi ja haluaisi nyt vain mennä nukkumaan. Se, että koira auttoi ihmistä tuossa tilanteessa, oli toki paras palkinto. Mutta emme voi sulkea silmiämme siltäkään, että koiran vierailu säästi huomattavan summan yhteiskunnan varoja. Lasketaan, mitä pahimmassa tapauksessa olisi voinut käydä: paikalle olisi ehkä kutsuttu poliisi, ainakin vartijat ja ambulanssi, potilas olisi kenties päätynyt suljetulle osastolle. Kaiken tämän esti – koira, Maria Boivie vakavoituu.
– Usein voisi kysyä, annetaanko rauhattomalle tai ahdistuneelle potilaalle lääkkeitä vai viedäänkö hänen huoneeseensa koira, joka parhaassa tapauksessa auttaa häntä tyyntymään varttitunnissa. Minulle on usein käynyt myös niin, että potilas tulee koputtamaan työhuoneeni ovea sanoen, että ”tänään on huono päivä, saanko hetken aikaa rapsutella koiraa?”.
Ei pidä sekoittaa avustajakoiriin
Lemmikit tuottavat ihmisille tutkitusti hyvää oloa, rentouttavat sekä alentavat verenpainetta. Koira-avusteinen moniammatillinen kuntoutus on kuitenkin oma tavoitteellinen alansa, eikä sitä pidä sekoittaa avustaja- tai kaverikoiriin.
Kaverikoirien vierailu piristää monissa laitoksissa, mutta se perustuu vapaaehtoistoimintaan ja on vain osittain kontrolloitua.
Avustaja- ja työkoirat voivat toimia lukemattomilla eri tavoilla ihmisten apuna. Vain mielikuvitus on rajana, sillä niin moniin ihmiselle yhä vielä käsittämättömiin saavutuksiin koiran nenä pystyy. Syöpäkoirat, kipukoirat, hypokoirat; viranomaisten apuna toimivat ruumiskoirat, huumekoirat, ruokakoirat, rahakoirat jne. – lista on loputon. Koiran nenän hajunerottelukykyä ei ihminen ehkä ikinä tule käsittämään.
Hoitotyössä käytettävät kuntoutuskoirat eivät ole yhtään virkakoiria huonompia. Nekin on koulutettu tehtäviinsä. Koira saattaa olla se puuttuva linkki päivähuoneen seurapelissä noudattamalla jonkun pelaajan antamia käskyjä, noutamalla esineitä sekä motivoimalla tekemään fyysisiä harjoitteita.
– Potilaalla on aina ympärillään tiimi, jossa on fysioterapeutti, hoitaja sekä koirakko. Koira on vain osa harjoitteita, joissa kuntoutuja saa onnistumisen kokemuksia. Kun koiran saa toimimaan, rohkaisee se yrittämään aina uudelleen. Hyvin usein fysioterapeutti turhautuu: potilas ei halua tai viitsi tehdä harjoitteita. Kukapa haluaisi heittää palloa lattialla olevaan kulhoon, jos tietää ettei kuitenkaan osu? Mutta jos mukana on koira, homma muuttuukin hauskaksi: koira hakee pallon ja tuo sen aina vain uudestaan heitettäväksi, valaisee Maria Boivie pientä osaa mahdollisuuksista.
Fyysiset harjoitteet mukavampia koiran kanssa
– On lopulta aivan sama, mitä vanhus tekee koiran kanssa, kaikki passiivisuudesta pois herätetty toiminta on hyvää, kunhan koiraa ei satuteta tai peloteta. Kaikki lähtee suhteesta koiraan, ohjaajan osa on erittäin tärkeä, painottaa Maria.
– Ihmisen kehomuisti on voimakas aisti. Monesti saatan käydä koiran kanssa yksinkertaisesti vanhuksen sängyn vieressä. Kun passiivinen, vain sängyssä asuva potilas havahtuu koiran läsnäolosta ja ojentaa kätensä silittääkseen koiraa, on se äärettömän palkitsevaa.
– Ryhmäterapia on hyvin tavallista vanhainkodeissa. Fysioterapeutti koettaa urheasti saada ympärillään istuvaa porukkaa venyttelemään, taivuttelemaan, ojentamaan raajoja, tarttumaan esineisiin. Innokkaimmat ja kykenevimmät osallistuvat, mutta usein on joukossa heitä, jotka eivät innostu eivätkä osallistu.
– Jo pienikin ojennus säännöllisesti tehtynä parantaa kuntoutettavan koordinaatiokykyä. Ojentaessaan koiralle palloa, tekee potilas huomaamattaan fyysisiä harjoitteita, näyttää Maria Boivie esimerkkiä. (Kuva: Taina Nygård)
– Kun mukana on koira, porukkaan tulee aivan uutta intoa. Jos hernepussi pitäisi asettaa oman ojennetun alaraajan päälle, on se monelle mahdoton tehtävä. Sama yläruumiin taivutus syntyy, kun hernepussi ojennetaankin edessä metrin päässä istuvalle koiralle. Jos pussi putoaa, koira tuo sen takaisin! Tai kun alaraaja pitää nostaa niin korkealle, että koira voi juosta sen alta, hommasta tuleekin hauskaa, joskus jopa pientä kilpailua toisten asukkaiden kesken.
– Tällaiset taivutusharjoitukset, pienetkin kurotukset auttavat koordinaatiokykyä eli muun muassa omatoimista pukeutumista, joten mistään pikkujutusta ei ole kyse. Hoitajien työ on fyysisesti raskasta, joten mikäli potilas yhtään voi itse auttaa, on se suuri helpotus kaikille, huomauttaa Maria Boivie.
Nimitys vielä hakusessa
Ruotsin kielellä terveydenhuollon kuntoutustyössä mukana olevasta koirasta käytetään nimitystä vårdhund. Suoraan suomeksi käännettynä se tarkoittaa hoitokoiraa, millä taas suomen kielessä on aivan eri merkitys: koira on tilapäisesti hoidossa, hoitokoira.
Hoivakoira taas antaisi hieman vähättelevän merkityksen. Hoivaamisen koetaan olevan enemmän pehmolelujen nukensänkyyn peittelemistä ja kädestä kiinni pitämistä. Yhdysvalloissa nimitys on Care Dog, avustajakoira taas Pet Partner, ruotsiksi assistenthund.
Kuntoutuskoira-nimitys alkaa saada suosiota vakiintuneena nimityksenä. Eläinavusteinen toiminta on terminä jo vakiintunut Suomessakin, kyseessä voi olla koira-avusteinen tai alpakka-avusteinen toiminta tai esimerkiksi ratsastusterapia.
Standardien luominen koira-avusteiselle toiminnalle on ensiarvoisen tärkeää, jotta niin suomalaiset viranomaiset kuin terveydenhuollon ammattilaiset pystyisivät kommunikoimaan keskenään sovituista käytännöistä.
Toiminnalle kaivataan selviä suuntaviivoja. Sen on oltava tehokasta ja turvallista kaikille, eli kuntoutujille, ammattilaisille ja etenkin terapiatyöhön osallistuville koirille. Sille tulee saada hyväksytyt periaatteet, jotta esimerkiksi villit, rahan vuoksi mukana olevat yrittäjät eivät mahdollisesti pilaisi kaikkea heti alkuunsa. Koira-avusteista toimintaa ei voi edes terveydenhuollon ammattilainen noin vain aloittaa, ammattihenkilöidenkin tulee hankkia täydennyskoulutusta.
Suomessa toimii viranomaisten kanssa yhteistyössä yhdistys, Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry. Sen perustivat kasvatus-, sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimivat ammattilaiset vuonna 2010. Yhdistyksen tavoitteena on yhdistää koira-avusteisesta työmuodosta kiinnostuneita ihmisiä, järjestää alan koulutusta sekä edistää tietoisuutta ammatillisesta ja tavoitteellisesta koira-avusteisesta työstä. Yhdistys järjestää täydennyskoulutusta koira-avusteisesta työskentelystä sekä testaa työhön tähtääviä koirakoita.
Koira-avusteinen toiminta etsii vielä uomiaan Suomessa, mutta kehittyy kokemusperäisesti koko ajan suurin harppauksin. Tilausta tavoitteelliselle toiminnalle on aivan varmasti lukemattomilla eri sektoreilla. Terveydenhuoltoalalla toimiville koiraharrastajille ala tarjoaisi mainion mahdollisuuden työskennellä kenties kutsumusammatissaan: yhdistää koirankoulutus ja päivätyö ihmisläheisesti ja heikompiaan kunnioittavalla tavalla.
