Koirankasvatuksen verotus herättää keskustelua
Jani Suonperä teki Itä-Suomen yliopiston Oikeustieteiden laitokselle tutkielman, joka käsittelee koirankasvatuksen verotusta. (Kuvat Mika Törö, Jani Suonperä)
Koirankasvatuksen verotusta koskevissa ratkaisuissa ei ole kyse vain kasvattajista, ne kiinnostavat myös oikeustieteilijöitä, kirjoittaa aiheesta tutkielman tehnyt Jani Suonperä.
Verotuksesta tulee yleensä ensimmäisenä mieleen velvollisuus maksaa veroa saaduista tuloista. Sen taustalla on kuitenkin laajempi joukko koko järjestelmää koskevia oikeusperiaatteita. Koirankasvattajien kohdalla käyty keskustelu näyttää hyvin, miksi nämä periaatteet ovat tärkeitä. Samalla aiheen tarkastelu muistuttaa, että oikeudessa käytettävät avoimet kriteerit elävät tulkinnan myötä. Siksi rajattuun verovelvollisten joukkoon kohdistuvat ratkaisut voivat tuottaa laajempia vaikutuksia kuin ajattelisi.
Koirankasvatuksen verotusta koskeva keskustelu liittyy kysymyksiin oikeusvarmuudesta, viranomaisen toiminnan lainalaisuuden vaatimuksista sekä sääntelyn ja ratkaisujen oikeudenmukaisuudesta. Jos näiden periaatteiden noudattaminen alkaisi rakoilla, poikkeukset saattaisivat pikkuhiljaa murentaa koko järjestelmän uskottavuutta ja ennakoitavuutta.
On kuitenkin myös muita seikkoja, miksi koirankasvatuksen verotusta koskeva keskustelu on kysymyksenä tärkeä ja kiinnostava muillekin kuin kasvattajille. Aiheen käsittely on tuonut esiin lainsäädännössä olevia heikkouksia ja sen lisäksi yksittäisien tulonhankinta- tai elinkeinotoimintaa harjoittavan henkilön asemaan liittyviä haasteita.
Tulolähteen valinta
Koirankasvatuksen verotukseen liittyvien ongelmien ytimessä on kysymys tulolähdevalinnasta.
Verotusta sääntelevistä laeista tuloverolaki on yleislaki ja sen säännöksiä sovelletaan kaikkia verovelvollisia verotettaessa. Yksinkertaistaen voidaan todeta, että kaikki verovelvollisen tulot tulee kohdistaa jollekin tulolähteelle. Lakien soveltamisrajojen perusteella tulot kohdistetaan henkilökohtaisiin tuloihin (ns. muun toiminnan tulolähde), elinkeinotuloihin (elinkeinotulolähde) ja maataloustuloihin (maataloustulolähde). Tämä tulolähdejako erottaa taloudelliselta luonteeltaan erilaiset tulonhankkimistoiminnat toisistaan ja mahdollistaa kullekin tulolähteelle tarkoituksenmukaisen verotuksen laskentasäännöstön.
Tähän asti asia voisi vaikuttaa selkeältä, mutta ensivaikutelma ei aina pidä paikkansa. Maatalouden tulolähde on kuvattu maatalouden tuloverolaissa jokseenkin selkeästi. Tätä lakia ei päästä kuitenkaan soveltamaan koirankasvatukseen kuin poikkeustapauksessa, jos koirankasvatus olisi maatalouden sivuelinkeinona. Niinpä koirankasvatuksen tulolähdevalinta keskittyy erityisesti elinkeinotoiminnan ja muun toiminnan tulolähteen välille.
Mikä sitten on muuta tulonhankkimistoimintaa? Kyseisen tulolähteen soveltamisrajoja ei ole määritelty laissa positiivisesti, vaan negatiivisesti. Tuloverolaki ilmaisee, että jos toiminta ei ole elinkeinotoimintaa eikä maataloutta, se on muuta tulonhankkimistoimintaa. Asiaa mutkistaa vielä se, että tähän muun toiminnan tulolähteeseen kuuluvaksi katsottujen tulojen kohdalla on tehtävä vielä yksi ratkaisu. Ratkaisu koskee valintaa, onko toiminta tulonhankkimistoimintaa vai harrastustoimintaa.
Edellä mainitut tulolähdevalintaan liittyneet ongelmat ovat nousseet viime aikoina esille koirankasvattajien verotusta koskien. Pohjimmiltaan ne eivät kuitenkaan nouse nimenomaisesti koirankasvatuksesta tai koiriin liittyvästä toiminnasta, vaan taustalla on nähtävissä lainsäädännön ominaisuuksia, joista seuraa haasteita lain soveltamiseen. Samat taustasyyt voisivat vaikuttaa mihin tahansa tulonhankkimistoimintaan ja sen verotukseen.
Muu tulonhankkimistoiminta ei kuitenkaan ole tulolähteistä ainoa, jonka määrittelyä ei ole kirjattu lakiin yksiselitteisesti.
Elinkeinoverolaissa elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liike- ja ammattitoimintaa, mutta laissa ei ole kirjattu niille tämän tarkempaa määritelmää. Kun elinkeinoverolakia säädettiin, elinkeinotoiminnan määritelmän ajateltiin olevan suhteellisen vakiintunut ja asian tulkinta käytännössä jätettiin oikeuskäytännön varaan.
Oikeuskirjallisuus ja oikeuskäytäntö tuovat esiin, että elinkeinotoiminnan vakiintuneita tunnusmerkkejä ovat voiton tavoittelu, taloudellinen riski, toiminnan itsenäisyys, toiminnan laajuus, toiminnan suunnitelmallisuus ja toiminnan jatkuvuus. Joka tapauksessa toimintaa – olipa se koirankasvatusta tai jotakin muuta – arvioidaan kokonaisuutena edellä mainittujen tunnusmerkkien perusteella.
Niinpä koirankasvatuksen verotusratkaisuja tehdessä keskeistä on viranomaisen tulkintakäytäntö yhdessä sen kanssa, miten toiminnan luonnetta arvioidaan kasvattajalta saadun kuvailun perusteella.
Kasvatuksen todellinen luonne
Koirankasvatuksen verotuksessa ongelmalliseksi koetaan usein tulolähdevalinta ja valinnasta seuraava tulonhankkimismenojen eli vähennysten rajaus. Siihen tulolähdevalinta voi vaikuttaa kaventavasti tai laajentavasti. Tilannetta ei helpota, jos toiminnan luonne ei syystä tai toisesta välity viranomaiselle oikein ja sen aito muoto jää huomioimatta Verohallinnon päätöksissä.
Verovelvollisella on aina mahdollisuus esittää tarpeelliseksi katsomiaan tosiseikkoja toimintansa tosiasiallisesta luonteesta ja tarkoituksesta. Koirankasvattajan onkin viisasta muistaa muistiinpanojen ja oman selvityksensä arvo. Vaikka verovelvollisen oma kanta ei yksinään ratkaise verotuspäätöksien lopullista sisältöä, koirankasvattaja voi subjektiivisella näkemyksellään ilmaista pyrkimyksensä harrastustoimintaan, tulonhankkimistoimintaan tai suunnitelmalliseen, riskejä ottavaan, voittoa tavoittelevaan elinkeinotoimintaan.
"Sama ilmiö on nähtävissä australialaisten koirankasvattajien tavoitteita ja motivaatiota tarkastelleessa tutkimuksessa."
Koska koirankasvattajiin kohdistuu hyvin erilaisia odotteita ja toiveita, ei ole yllättävää, että koirankasvatuksen todellisen luonteen viestiminen muille ei ole aina helppoa. Kasvattaja saattaa arvioida toimintaansa hieman eri painotuksin sen mukaan, kenelle ja missä tarkoituksessa hän toimintaansa kuvailee.
Nykyään ollaan entistä tietoisempia eläinten hyvinvointia laiminlyövästä pentutehtailusta. Siinä koirien kaltoinkohtelu liittyy tyypillisesti maksimoituun voiton tavoitteluun.
Vastuullinen koirankasvattaja todennäköisesti pyrkii välttämään mielleyhtymiä pentutehtailusta, ja saattaa kuvailla toimintaansa korostetun pienimuotoiseksi kotikasvatukseksi silloinkin, kun luonnehdinta ei kaikilta osin parhaiten kuvaa hänen kasvatustyötään – varsinkaan verotuksen näkökulmasta.
Ajatus kodinomaisesta kasvattamisesta, harrastamisesta ja koirista perheenjäseninä, voi myös olla joidenkin mieliin vakiintunut käsitys suomalaisesta koirakulttuurista.
Sama ilmiö on nähtävissä australialaisten koirankasvattajien tavoitteita ja motivaatiota tarkastelleessa tutkimuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erityisesti sitä, luokittelisivatko kasvattajat itse toimintansa harrastukseksi vai elinkeinotoiminnaksi. Vastaajista 86 prosenttia piti voiton saamista hyvin tärkeänä tavoitteena. Siitä huolimatta suurin osa vastaajista ei pitänyt kasvatustyötään liiketoimintana. Näistä vastaajista melkein viidennes vahvisti ilmoittaneensa saamiaan koirankasvatuksen tuloja Australian verottajalle.
On ymmärrettävää, että jos verotettavan viestit ovat ristiriitaisia tai merkitykseltään vaihtelevia, ne eivät parhaiten palvele toimintaa tarkastelevaa viranomaista.
Selkeä, oikeudenmukainen ja ennakoitava
Koirien pitäminen eri käyttötarkoituksiin ei vaikuta olevan vähenemässä, vaan päinvastoin kasvamassa. Lemmikkikoirien lisäksi koiria kasvatetaan ja koulutetaan uusiin tehtäviin hyödyttämään yksilöitä ja yhteiskuntaa.
Samalla säilyvät verotukseen liittyvät kysymykset, kuten tarve ymmärtää koirankasvatuksen todellista luonnetta ja toiminnan tavoitteitta yksittäistapauksissa. Samoja kysymyksiä on jouduttu pohtimaan myös Suomen ulkopuolella.
Valtiontalouden tarkastuskeskus mainitsee verolainsäädännön selkeyttä koskevassa laillisuus-tarkastuskertomuksessaan, että tuloverolaki sisältää paljon tulkinnanvaraisuutta. Se vaikuttaa paljon laajempaan joukkoon kuin vain koirankasvattajiin. Lainsäädännössä on selvästi kehittämisen varaa liittyen epäselvälle alueelle asettuviin elinkeinotoiminnan kriteereihin ja laajemmin tulolähdevalintaan. Juuri elinkeinotoiminnan kriteerien tarkempi määrittely selkeyttäisi tulkintaa ja rajanvetoa tulevassa ratkaisukäytännössä.
Näiden rinnalla kulkee tarve aidosti tavoittaa koirankasvatuksen todellinen luonne yksittäistapauksissa. Sen tavoittamisessa koirankasvattajilla on osansa, kun he kuvailevat toimintansa luonnetta eri osapuolille, kuten pennun ostajille ja veroviranomaiselle.
Artikkeli perustuu tuoreeseen kandidaatin tutkielmaan Koirankasvatuksen verotuksellinen luonne ja tulolähteen valinta henkilöverotuksessa, jonka Jani Suonperä teki Itä-Suomen yliopiston Oikeustieteiden laitokselle.
