Kaksi palkittua kasvattajaa kertoo tärkeimmän oivalluksensa – eikä se liity koiraan!
Nina Kallio ja Maria Ritvanen kasvattavat varsin erilaisia rotuja. Työssään heitä yhdistävät samanlaiset kokemukset. (Kuvat: Paula Grekelä, Jukka Pätynen)
Kaksi rotua, kingcharlesinspanieli ja tšekinpaimenkoira, saivat ensimmäistä kertaa kasvattajilleen Vuolasvirta-palkinnot. Maria Ritvanen on kasvattanut pikkuspanieleita Lacy’s-kennelnimellään lähes 30 vuotta. Nina Kallion Ajawixen’s-tšekinpaimenkoirilla on kymmenen vuoden historia.
Ensin naapurustoon tuli karkeakarvainen kettuterrieri, sitten pitkäkarvainen collie ja cockerspanieli. Alakouluikäinen Maria Ritvanen ihastui niihin heti. Kun Hyrynsalmella 1970-luvun lopulla alettiin järjestää tottelevaisuuskoulutusta, nuori Maria seurasi aina kentän reunalla.
Ensimmäisen koiransa, cavalierkingcharlesinspanielin, hän sai vuonna 1982.
– Edin kasvattajan luona näin myös ensimmäisen kingcharlesinspanielin. Sellainen minulle tuli vihdoin 1996.
"Koirat olivat alusta asti minulle elämäntapa."
Pari vuotta myöhemmin syntyi Marian ensimmäinen kingcallepentue. Silloin koiramaailma oli jo vienyt mukaansa, ja Maria halusi jatkaa kasvattamista.
– Koirat olivat alusta asti minulle elämäntapa, Maria Ritvanen sanoo.
Kingcharlesinspanielissa kiehtoi itsetietoinen ja omanarvontunteva luonne.
– Kingcallessa on sopivasti haastetta: ne eivät ole lahjottavissa, mutta niillä on hyvä huumorintaju. Ne ovat iloisia pikkukoiria, jotka kiintyvät omistajaansa syvästi. Kaunis ja hyvärakenteinen kingcalle on ilo silmälle.
30 vuotta kasvattanut Maria Ritvanen sanoo, että työn ydin on samaa kuin ennenkin: sukutauluja tutkitaan ja yhdistelmiä suunnitellaan. ”Apuvälineitä tiedonhankintaan on kuitenkin tullut lisää ja eläinlääketiede on kehittynyt paljon. Koirien terveyttä tutkitaan enemmän.” (Kuva: Jukka Pätynen)
Nyt Marialla on kotonaan Lohjalla neljä kingcallenarttua, yksi uros sekä cavaliernarttu. Kasvatustyönsä hän aloitti cavaliereilla vuonna 1993.
– Harrastan aktiivisesti näyttelyitä ja käyn koirineni paljon ulkomailla. Koiramme ovat lemmikkejä, joiden kanssa käymme metsäretkillä ja ne saavat liikkua vapaana paljon.
Parasta on luonne
Nina Kallion lapsuudenkodissa oli aina saksanpaimenkoira tai kaksi. Perhe asui Kalifornian San Diegossa vuoteen 2005, kunnes muutti takaisin Suomeen. Ensimmäinen oma koira oli saksanpaimenkoira Leka.
– Ostin sen 17-vuotiaana muuttaessani yhteen silloisen poikaystäväni kanssa.
Nina Kallio tiesi jo lapsena haluavansa kasvattajaksi.
– Tšekinpaimenkoiraan päädyin, koska halusin sosiaalisen ja saksanpaimenkoiraa pienemmän rodun, jolla on palveluskoirakoeoikeudet.
Ensimmäisen tšekinpaimenkoiransa Nina toi aikuisena rodun kotimaasta.
– Pentueen suunnittelu oli luonnollista, sillä Izki oli luonteeltaan upea ja luustoltaan terve narttu. Se oli jalostustarkastettu hyvin arvosanoin. Koin, että sillä oli luonteensa ja tyyppinsä puolesta rodulle annettavaa.
Ninan mielestä rodun viehätys on sen luonteessa. Kotona Oulussa on yhdeksän koiraa, joista yksi on uros: neljä tšekinpaimenkoiraa, neljä pieniamerikanpaimenkoiraa sekä 12,5-vuotias kääpiöpinseri Candy.
– Ne ovat kaikki osa perhettämme. Candy on lauman pomo.
"Parasta on päästä koirien kanssa metsään samoilemaan ilman päämäärää."
Nina Kallio on harrastanut tšekkipaimentensa kanssa palveluskoirien metsäjälkeä, tottelevaisuutta, rally-tokoa, agilitya ja näyttelyjä.
– Harrastamme sulan maan aikaan canicrossia ja pyöräilyä, talvisin hiihtoa. Lisäksi koirillani on tärkeä tehtävä marjastus- ja sienestyskavereina. Parasta on päästä koirien kanssa metsään samoilemaan ilman päämäärää.
Jalostuksen haasteita
Maria Ritvanen ja Nina Kallio ovat kasvatuksessaan panostaneet paljon tuonteihin, sillä yksin Suomesta jalostusmateriaalia ei tahdo löytyä. Nina kertoo tuoneensa toistakymmentä tšekinpaimenkoiraa rodun kotimaasta.
– Olen myös käynyt Tšekissä astuttamassa ja tuottanut pakastespermaa. Haasteena on rodun pieni geenipooli, hän sanoo.
– Ennen kävin useita kertoja vuodessa katsomassa rodun jalostustarkastuksia ja erikoisnäyttelyjä. Niistä bongasin mielenkiintoisia uroksia ja loin uusia kontakteja. Teen paljon yhteistyötä ulkomaisten kasvattajien.
"Hyvää siitosmateriaalia on vaikea löytää."
Myös Maria Ritvanen etsii jalostusmateriaalia maailmalta. Hän käy vuosittain Briteissä seuraamassa näyttelyjä, aina vähintäänkin Cruftsissa.
– Kingcharlesinspanielin populaatio on maailmanlaajuisesti pieni. Hyvää siitosmateriaalia on vaikea löytää. Olen tuonut ulkomailta sekä koiria että spermaa. Toisaalta olen kasvattanut sen verran pitkään, että voin käyttää myös omia kasvatteja.
Maria myöntää, että kingcallejen terveys ja rodunomainen ulkomuoto eivät ole aina helppo yhdistelmä. Englannista tuotu uros osoittautui steriiliksi. Välillä narttuja on jäänyt tyhjiksi tai menehtynyt nuorina. Kokonainen pentue on kuollut, ja yksi emo menehtyi synnytystä seuranneisiin komplikaatioihin.
– Ehkä kaunein koskaan kasvattamani uros on kivesvikainen. Pidin häntä pitkään itselläni ja toivoin ihmettä, Maria kertoo.
Toki uralle on mahtunut paljon onnistumisiakin. Ilon hetkiä on, kun pitkään suunnitellusta yhdistelmästä kehittyy kaunis pentue.
– Yksi ikimuistoinen hetki oli kasvattini sijoittuminen korkeatasoisessa luokassa Cruftsissa. Oli upeaa seurata kehän reunalla koirakon saumatonta yhteistyötä ja riemua hienon sijoituksen jälkeen.
Nina Kallion oppimispolku on ollut monille tuttu: aloitteleva kasvattaja kuvittelee tietävänsä paljon ja asiat ovat mustavalkoisia. ”Nyt tiedostan, että paljon on sellaista, mitä en vielä osaa, ja sellaista, mitä en koskaan saa tietääkään.” (Kuva: Paula Grekelä)
Geenilotto yllättää
Nina Kallio kasvatti ensimmäisen pentueensa kääpiöpinsereillä. Mielekäs kokemus sai innostumaan kasvattamisesta syvemmin. Oppimispolku on ollut monille tuttu: alussa kasvattaja kuvittelee tietävänsä paljon ja asiat ovat helposti mustavalkoisia.
– Nykyään tiedostan, että paljon on sellaista, mitä en vielä tiedä tai osaa, ja vielä enemmän sellaista, mitä en koskaan saa tietää, Nina sanoo.
Hän toteaa, että välillä koko pentue onnistuu ja kaikki menee kuin oppikirjoissa. Välillä tulee vastoinkäymisiä.
– Muutama vakava synnytyskomplikaatio tai menetetty pentue on saanut puntaroimaan kasvattamisen mielekkyyttä. Myös pieleen menneet kalliit pakastesiemennykset ovat jääneet mieleeni.
"Kun parhaansa yrittää, se riittää."
Vaikeinta Ninan mielestä on, kun kasvatti sairastuu. Etenkin, jos koira on nuori ja ennuste lohduton. Silloin auttavat itsepäinen luonne ja sisu.
– Geenilotto yllättää joskus, vaikka pyrkisi tekemään valveutuneita valintoja. Kasvatinomistajat ja kasvattajakollegat ovat olleet suurimmat kannustajat ja muistuttaneet, että kun parhaansa yrittää, se riittää.
Nina kehottaa kasvattajia miettimään rodun tulevaisuutta seuraavaa pentuettaan pidemmälle.
– Toivon, ettei yksittäisen kauneusvirheen tai pienen kokopoikkeaman takia suljettaisi muuten hyvää koiraa jalostuksesta.
Entäs tulevaisuus?
Maria Ritvanen on huolissaan kingcharlesinspanieleiden tulevaisuudesta. Rekisteröinnit ovat vähentyneet, uusia harrastajia ja kasvattajia tarvitaan lisää. Yhdeksi syyksi hän arvelee lyhytkalloisten rotujen saaman negatiivisen julkisuuden.
– Pentueita tehdään harkitummin. Kingcalle on jäänyt suositun serkkurodun, cavalierin, varjoon.
Nyt on vielä arvoitus, millaisena rodun kasvatus jatkuu. Valmisteilla oleva, eläinten hyvinvointilakiin perustuva jalostusasetus todennäköisesti vaikuttaa siihen.
Marian mielestä roturisteytykset voivat olla hyvä työkalu torjua perinnöllisiä sairauksia ja laajentaa rotujen geneettistä monimuotoisuutta. Hän sanoo vuosia pyrkineensä herättelemään kasvattajia tutkimaan koiriensa terveyttä. Rodulle on nyt hyväksytty Pevisa-ohjelma.
Tunnustus yhteistyölle
Maria ja Nina korostavat kasvattajien välisen yhteistyön voimaa.
– Suuri kiitos kuuluu myös kasvattien omistajille, ilman heidän aktiivisuuttaan ja huolenpitoa Vuolasvirta-palkinnon saaminen ei olisi ollut mahdollista, Maria kiittää.
– Tässä rodussa palkinto ei ole helppo saavutus.
Myös Ninalle yhteistyökumppanit ja tyytyväiset kasvattien omistajat ovat tärkeä voimavara.
– Parhaimmillaan yhteistyö on hiljaisen tiedon jakamista, ajatustenvaihtoa ja vertaistukea, mistä kaikki hyötyvät.
Yhteistyö on esimerkiksi sitä, että kollegat vuoroin saavat käyttää toistensa tuontiuroksia.
– Ei ole järkevää, että yhdellä uroksella on liian monta pentuetta. On loistavaa löytää yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voi vuoroin ’käydä vieraissa’, Nina vinkkaa.
Vuolasvirta-palkinnostaan hän kiittää erityisesti aktiivisia kasvatinomistajiaan. Kipinä lähti ystävän heitosta: Sulla taitaa jo olla pisteet täynnä?
– Pian jo naputtelimme pisteitä exceliin, Nina kertoo.
– Tai no, ystäväni naputteli, minä en osaa taulukkoa käyttää. Yhteistyössä on voimaa!
Lauri Vuolasvirta -palkinto on Kennelliiton myöntämä korkein huomionosoitus koirien kasvattajille. Palkinto on nimetty kynologi Lauri Vuolasvirran (1904–1967) mukaan. Koiramessuilla joulukuussa 2025 palkittiin 46 kasvattajaa.
Lue lisää: "Ikinä en tiedä, mitä päivä tuo tullessaan" tällaista on eläinlääkärin arki
Lue lisää: Eräs uskomus erottaa dandiedinmontinterrierin kaikista muista koiraroduista
