Ruotsinlapinkoira – paimen muhkeassa turkissa
Ruotsinlapinkoiraa käytetään enää vähän alkuperäisessä tehtävässään poronhoitotyössä. Rodun käyttötarkoitus on vaihtunut seura- ja harrastuskoiraksi. (Kuva Kaisa Heikkinen)
Omassakin kotimaassaan harvinainen ruotsinlapinkoira on energinen ja moniin harrastuksiin sopiva rotu. Se soveltuu hyvin perhekoiraksi, mutta haukkutaipumus saattaa häiritä naapurisopua.
Tietokilpailukysymys: Minkä rotuinen oli koira, joka merkittiin ensimmäisenä Ruotsin Kennelliiton rekisteriin? Oikea vastaus on ruotsinlapinkoira, joka tosin silloin tunnettiin vielä nimellä lapinpystykorva. Vuosi oli 1889, koiran nimi oli Halli ja se oli viisivuotias uros.
Ruotsinlapinkoiran sanotaan olevan yksi nykypäivän alkukantaisimmista roduista maailmassa. Se sai alkunsa nykyisen Saamen pohjoiskalotista, missä sitä käytettiin paimen-, vahti- ja metsästyskoirana. Nykyisin rotu on yksi Ruotsin kansallisroduista.
Rotu alkoi saada laajempaa huomiota vuonna 1935, kun Ruotsin Kennelliiton lehti julkaisi kuvallisen artikkelin ruotsinlapinkoiran sopeutuvaisesta luonteesta ja sopivuudesta perhekoiraksi. Varsinaiseen kukoistukseensa rotu nousi 70-luvulla, mutta sittemmin rekisteröintimäärät laskivat ja ruotsinlapinkoira on edelleen harvinainen kotimaassaan, muista maista puhumattakaan.
Ruotsinlapinkoiraa luonnehditaan eloisaksi, valppaaksi ja uskolliseksi koiraksi. Se on aktiivinen ja se sopii erilaisiin harrastuksiin. (Kuva Paula Grekelä)
Kotimainen alku
Suomen ensimmäinen ruotsinlapinkoira rekisteröitiin vuonna 1966. 70-luvulla syntyi jokunen pentue, mutta varsinainen kasvatustyö pääsi vauhtiin 90-luvulla. Silloin rotuun ihastui myös Kirsi Kaarreniemi, jonka silloinen rotu oli suomenlapinkoira.
– Tutustuin lappalaiskoirien leirillä ruotsinlapinkoirakasvattajaan ja kiinnostukseni heräsi. Ruotsinlapinkoiran työmotivaatio ja suomenlapinkoiraa energisempi luonne ihastuttivat, hän kertoo.
Oma kasvatus lähti hiljalleen liikkeelle Snow Team’s -kennelnimellä. Hieman samoin perustein rotuun päätyivät Reetta ja Eerika Majalainen, kennelnimellä Ataciara toimivat äiti ja tytär.
– Suomenlapinkoira oli tuttu rotu, mutta halusin koiran, jolla olisi paitsi moottoria monipuoliseen harrastamiseen, myös off-nappi, joka tekisi siitä helpon koiran arjessa. Lisäksi halusin suomenlapinkoiraa terveemmän kaverin, Eerika kertoo.
– Lopulta toimme Ruotsista Cahppes Wallan, joka on kennelimme kantanarttu.
”Kasvatusintoa hidastaa vaikeus löytää sopivia uroksia Suomesta.”
Pitkät pentujonot
Vuonna 2025 Suomessa rekisteröitiin vain 12 ruotsinlapinkoiraa. Määrä on melko linjassa rodun tavanomaisten lukemien kanssa. Huippuvuosi oli 2023, jolloin rekisteröintejä oli 21.
– Viime aikoina kiinnostus rotuun on lisääntynyt, sillä kasvattajat ja harrastajat ovat pyrkineet tekemään rotua tunnetuksi. Mitään suurta suosiota tuskin on tulossa, Majalaiset pohtivat.
Samaa mieltä on Kirsi Kaarreniemi. – Pentuja syntyy vähän ja niiden jonotusajat ovat pitkät. Pentuja ei todellakaan jää käsiin. Rodun pariin tarvittaisiin lisää aktiivisia kasvattajia. Kasvatusintoa hidastaa vaikeus löytää sopivia uroksia Suomesta. Uutta verta on etsittävä ulkomailta.
Tuontimaat ovat pääasiassa Ruotsi ja Norja, ja niihin suuntautuu myös vahvin vienti. Jonkin verran pentuja on lähtenyt Suomesta muualle Eurooppaan.
Kasvattajien mielestä yhteishenki rodun piirissä on hyvä, ja myös kansainväliset yhteydet ovat kunnossa sekä välttämättömiä. Kun omaa rotuyhdistystä ei ole, on monia asioita tehtävä yksilötasolla.
– Kasvattajat ja harrastajat ovat avoimia ja rehellisiä koiristaan ja osallistuvat rodun eteenpäin viemiseen. Esimerkiksi jalostuksen tavoiteohjelman tekeminen oli yhteinen ponnistus, Kirsi toteaa.
Hänen mielestään suomalaisten koirien ulkomuodollinen taso on yhtenäisempi kuin rodun alkuperämaassa, mikä johtuu paljolti siitä, että Suomessa koirat ovat sukua keskenään. Ruotsissa taso on kirjavampi.
Turkki on muhkea, mutta harrastajien mukaan sen hoito helpottuu koiran aikuistuessa. Ruotsinlapinkoira ei ole trimmattava rotu. (Kuva Kaisa Heikkinen)
Haukku kuuluu pakettiin
Kirsi Kaarreniemi kertoo, että pentuja kyselevät eniten maaseudulla asuvat perheet.
– Heille rotu on oikein mainio valinta. Lisäksi pentuja menee aktiivisille yksinasujille, jotka tykkäävät liikkua luonnossa. Hyvin harvoin kysellään harrastuskoiraa, joskin muutamia yksilöitä on mennyt porokoiraksi.
Narttuja hän luonnehtii itsepäisemmiksi kuin uroksia, jotka ovat nöyrempiä ja rauhallisempia.
– Voin myydä pennun myös ensikoiraksi, mutta silloin suosittelen urosta ja jonkin pentukurssin käymistä.
Kasvattajien mukaan rotu ei ole ykkösvalinta kerrostaloon. Tarhakoirana ruotsinlapinkoira sen sijaan pärjää, kunhan sillä on seuraa.
– Kerrostalossa asuessa omistajalla tulee olla aikaa ja energiaa aktivoida koiraa. Kyseessä on paimenkoira, joka on toiminut hälyttävänä vahtina, joten reagointia ja haukkuherkkyyttä löytyy. En usko, että haukkumista on mahdollista saada koskaan kokonaan pois – eikä mielestäni täysi hiljaisuus rotuun kuulukaan, Eerika Majalainen toteaa.
– Tylsistynyt ja tapakasvatusta vaille jäänyt ruotsinlapinkoira haukkuu ja kiskoo remmissä.
Sopeutuva ja uskollinen
Kirsi Kaarreniemen mukaan ruotsinlapinkoira on luonteeltaan uskollinen, utelias ja innostuva. Ne haluavat säilyttää kontaktin omaan ihmiseensä eivätkä karkaile. Etenkin nartut saattavat olla jopa liian energisiä ja tarvitsevat paljon liikuntaa sekä aktivointia.
Hänen laumassaan on kaksi ruotsinlapinkoiraa, äiti ja tytär. Ne tulevat hyvin toimeen keskenään ja ovat Kirsin mukaan ottaneet hyvin vastaan myös lauman kokoonpanovaihdokset, kun elämäntilanne muuttui. Aiemmin koiria oli kuusi.
– Vieraat koirat eivät niitä juurikaan kiinnosta, mutta ne tulevat vieraiden kanssa toimeen. Remmirähjäystä ei ole.
Myös Eerika ja Reetta Majalainen kehuvat rodun sopeutuvaisuutta erilaisiin tilanteisiin.
– Reissaamme koiriemme kanssa paljon, ja ne ovat tyytyväisiä ja helppoja matkakumppaneita, olimme sitten autossa, laivassa, junassa tai lentokoneessa.
Eerikalla on kotonaan emä ja sen poika, Reetalla uros ja narttu sekä niiden kaverina suomenlapinkoiranarttu.
– Uroksemme eivät mahdu saman katon alle, mutta ulkona ongelmia ei ole. Pääsääntöisesti ruotsinlapinkoirat ovat sosiaalisia koiria ja niiden kanssa voi yleensä mennä turvallisesti esimerkiksi koirapuistoon.
Monipuolinen harrastuskoira
Suosituimmat harrastukset ruotsinlapinkoirien kanssa ovat rallytoko, nosework ja agility, jossa rotua on nähty jopa SM-tasolla. Muutama koira käy vuosittain paimennustaipumuskokeissa ja yksi on pyörähdellyt koiratanssikehissä. Rodulla on myös palveluskoiraoikeudet, mutta tuloksia niissä lajeissa ei ole viime vuosina tehty.
– Ruotsissa mejä on erityisen suosittu laji ruotsinlapinkoiran kanssa, Kirsi Kaarreniemi mainitsee.
Majalaisten mukaan rotu on perso ruoalle, mikä helpottaa kouluttamista. Lisäksi löytyy miellyttämisenhalua ja iloa yhteisestä tekemisestä.
– Peruskoulutus on helppoa ja rotu on monipuolinen harrastuskoira. Kilpailuhenkiset ihmiset päätyvät silti valitsemaan jonkin toisen rodun, mutta kyllä näidenkin kanssa tuloksia saa, kunhan vain jaksaa treenata.
Jakoa käyttö- ja näyttelylinjaisiin koiriin ei ole ja muotovalion arvonimen saa ilman käyttötulosta.
Miten turkin kanssa pärjää?
Rotumääritelmä kuvaa ruotsinlapinkoiraa ryhdikkääksi ja hieman keskikokoa pienemmäksi tyypilliseksi pystykorvaksi, jonka runko on suorakaiteen muotoinen. Uroksen ihannesäkäkorkeus on 48 senttimetriä, nartun 43 senttimetriä. Kolmen sentin poikkeama on sallittu.
Silmät ovat erittäin ilmeikkäät ja väriltään mieluiten tummanruskeat. Korvat ovat tyvestään leveät ja kärjistään hieman pyöristyneet, pienet, pystyt ja hyvin liikkuvaiset. Taittuneet korvankärjet eivät ole toivottavat, mutta ne eivät ole hylkäävä virhe.
Liikkeet ovat keveät, joustavat, maatavoittavat, yhdensuuntaiset ja tehokkaat. Häntä on koiran liikkuessa kiertynyt selälle.
– Aikuinen ruotsinlapinkoira usein sekoitetaan yleisempään suomenlapinkoiraan. Pentua taas luullaan helposti spitzeksi, Eerika Majalainen kertoo.
”Tarvitsisimme ehdottomasti roturisteytyksiä.”
Vaikka turkki on muhkea, sen hoito harrastajien mukaan helpottuu ensimmäisen vuoden jälkeen.
– Pennun karva on pehmeää ja takkuuntuu helposti, mutta aikuisen turkkia harjataan runsaammin lähinnä karvanlähdön aikaan. Muulloin riittää, kun turkin käy läpi harjalla parin viikon välein, Eerika ohjeistaa.
– Uroksilla on enemmän turkkia, joten varsinkin niiden villahousuja ja kaulusta voi joutua harjaamaan säännöllisemmin. Koira pestään, mikäli se on likainen. Saksia ei tarvita lainkaan.
Kirsi Kaarreniemi kuvailee turkkia helppohoitoisemmaksi kuin suomenlapinkoiralla.
– Se on liukas ja kiiltävä eikä siihen tartu roskia. Karvanlähtöaikaan karvaa todella lähtee, hän lisää.
Pieni kanta on terveysuhka
Ruotsinlapinkoira ei ole mukana Pevisa-ohjelmassa. – Kanta on siihen liian pieni, Eerika Majalainen kertoo.
Hän ei näe rodun tulevaisuudessa suuria terveysmurheita, mutta se huolestuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa rodussa tehdään vain hyvin vähän terveystutkimuksia.
– Tarvitsisimme ehdottomasti roturisteytyksiä. Siitä on puhuttu Ruotsissa pitkään, mutta asia ei ole edennyt, hän harmittelee.
Myös Kirsi Kaarreniemi näkee terveystilanteelle suurimpana uhkana geenipoolin kapeuden. Muilta osin hän on tyytyväinen rodun yleisterveyteen.
– Esimerkiksi allergioita ei pahemmin esiinny. Kasvattajat ovat valveutuneita ja tutkivat jalostuskoiransa geenitestillä PRA:n varalta, eivätkä yhdistä kahta kantajaa.
Rotu abc
ROTURYHMÄ: FCI 5, pystykorvat ja alkukantaiset koirat
VÄRI: Yksivärinen musta, ruskehtava sävy ja karhunruskea. Valkoinen väri rinnassa, käpälissä ja hännänpäässä sallitaan. ”Viime vuosina on syntynyt myös kermanvärisiä pentuja. Väri on sallittu mutta ei toivottu”, Kirsi Kaarreniemi kertoo.
ULKONÄKÖ: Ryhdikäs, tyypillinen, hieman keskikokoa pienempi pystykorva. Runko on suorakaiteen muotoinen. Runsas, kaksinkertainen karvapeite. Keveät, joustavat, tehokkaat liikkeet.
TERVEYS: Suhteellisen terveessä rodussa on ilmennyt jonkin verran lonkkaniveldysplasiaa ja epilepsiaa. Rotu ei kuulu Pevisaan, mutta kasvattajat usein testaavat jalostuskoiransa PRA:n varalta.
KOKO: Ihannesäkä uroksilla 48 cm, nartuilla 43 cm. Sallittu poikkeama +/- 3 cm.
PENTUEKOKO: Keskimäärin 5 pentua.
ELINIKÄ: Elää keskimäärin 12-vuotiaaksi
ROTUJÄRJESTÖ: Lappalaiskoirat ry hyväksyttiin rotujärjestöksi vuonna 1997. Toiminta alkoi Suomen Lapinkoirayhdistyksenä vuonna 1970.
Ruotsinlapinkoirissa ei ole jakoa käyttökoirien ja näyttelyitä harrastavien välillä. (Kuva Paula Grekelä)
