Eräs uskomus erottaa dandiedinmontinterrierin kaikista muista koiraroduista
Dandien pukeminen ei ole välttämätöntä, mutta kovimmilla pakkasilla, kurakeleillä ja pahimmissa ryteiköissä vaatetuksesta voi olla hyötyä. (Kuva: Ritv Ylitalo-Heikkala)
Persoonallisella ulkonäöllään erottuva dandiedinmontinterrieri on terrieriroduksi melko rauhallinen. Nallea muistuttava pentu tarvitsee kuitenkin selvät rajat: otsatukan alta löytyy nokkeluutta sekä itsepäisyyttä. Turkin ylläpito vaatii malttia – kuten myös rotunimen lausuminen.
Kerran dandie, aina dandie, tuumivat rodun kasvattajat. Heidän mukaansa dandiedinmontinterrieri on kertyvää sorttia, sillä usein se hankitaan toisen samanlaisen kaveriksi.
Harrastajat nimeävät dandien vahvuuksiksi ihmisrakkauden ja ystävällisyyden. Sillä on rauhallinen tapa lähestyä ihmisiä, ja sen suuret, ilmeikkäät ja luottavaiset silmät sulattavat sydämen. Näin kertoo 12 pentuetta kasvattanut Minna Repo, kennel Solakan.
– Ne osaavat lukea ihmistä ja tietävät, mikä on milloinkin sopivaa ja toivottavaa. Dandie on ihanteellinen seurakoira esimerkiksi lapsiperheeseen, ja muutamia toimii myös luku- ja kaverikoirana.
Sanahirviö fiktiohahmon mukaan
Dandiedinmontinterrieri kuuluu terrierien kolmosryhmään. Monien terrierirotujen tapaan myös sen juuret ovat Skotlannin ja Englannin rajaseuduilla, missä asukkaat tarvitsivat mahdollisimman tehokkaita, karkeakarvaisia ja matalaraajaisia koiria pienpetojen ja tuhoeläinten metsästykseen. Tarkkaa tietoa dandien alkuperästä ei ole, mutta yleisimmän teorian mukaan se polveutuu alueelle tyypillisistä karkeakarvaisista terriereistä. Jotkut teoriat kertovat taustalta löytyvän mäyräkoiraa.
The Dandie Dinmont Terrier Club perustettiin vuonna 1875 ja se on yksi maailman vanhimmista rotujärjestöistä. Rotumääritelmä laadittiin vuotta myöhemmin ja se on edelleen käytössä, vain vähäisin muutoksin korjailtuna.
– Rodun virallinen nimi on melkoinen sanahirviö, joka saa korvat solmuun ensikuulemalta, Minna Repo myöntää.
Hän kertoo dandiedinmontinterrierin olevan ainoa rotu, joka on nimetty fiktiivisen hahmon mukaan.
– Sir Walter Scott kirjoitti vuonna 1814 romaanin Guy Mannering, jossa esiintyi lukuisia metsästyskoiria omistava Andrew ”Dandie” Dinmont. Kirja oli huikea menestys, oman aikansa Harry Potter.
– Pian kaikki halusivat itselleen kirjassa kuvailtuja koiria, ja kaikenlaisia koiria myytiin dandieina. Rodun harrastajat saivat onneksi säilytettyä oikeanlaisen rotutyypin ja sen käyttöominaisuudet. Dandiekanta alkoi hiljalleen vakiintua ja jättisuosio hiipua.
Nykyisin rotu on puhtaasti seurakoirakäytössä.
Pää ja pitkänmallinen rakenne tekevät dandiesta tunnistettavan. Päässä on hyvin pehmeä ja silkkimäinen tupsu ja kuononselässä karvaton alue. (Kuva: Aino Pikkusaari)
Uusille tilaa
Ensimmäiset dandiet tulivat Suomeen vuonna 1963, kun koiraharrastaja Laila Birgers tuotti kaksi koiraa Englannista. Kasvatus oli ensimmäiset vuosikymmenet vähäistä ja pääsi vauhtiin vasta 1980-luvulla.
– Vielä 90-luvullakaan näitä ”punkkaribassetteja” ei ollut helppo löytää, joten me hankimme ensimmäiset dandiemme Saksasta, kertovat 36 pentuetta kasvattaneet Ulla Frejman ja Reijo Karlsson, kennel Zimrys.
Heidän mukaansa rodun nykytaso on Suomessa korkea.
– Meillä on vastuuntuntoisia ja rotua tuntevia kasvattajia, joskin uusille ja innokkaille kasvattajillekin olisi tilaa. Yhteishenki kasvattajien välillä on enimmäkseen hyvä, mikä on pienilukuisessa rodussa tärkeää.
Kesäisin Dandie-päivät keräävät suuren osan harrastajia yhteen vuosittain. Rotujärjestö on Suomen Terrieriyhdistys, ja vuonna 1995 perustettiin rotukerho Dandiedinmontinterrierit - DDT ry.
Eija Makkonen ja Marjo Nygård, kennel Dunadan, ovat kasvattaneet rotua vuodesta 1993. He kertovat, että yhteistyötä tehdään myös kansainvälisesti.
– Koiria on tuotu Suomeen myös Yhdysvalloista, Venäjältä ja Keski-Euroopasta. Vuosien varrella vientiä on ollut eri puolille Eurooppaa ja sen ulkopuolelle. Kasvattajilla on verkosto yhteistyökumppaneita, joiden kesken tapahtuu vaihtoa.
Turkki ja terrieriys pelottavat
Dandiedinmontinterrierien rekisteröintihuippu, 50 koiraa, nähtiin vuonna 1994. Vuonna 2024 rekisteröitiin enää 14 dandieta.
Rodulla olisi potentiaalia laajempaan suosioon, arvioivat Eija Makkonen ja Marjo Nygård.
– Sillä on hauska ulkomuoto ja ihana luonne, mutta se tuskin riittää. Pentuja on harvoin tarjolla, ja tyypillisen ulkomuodon ylläpito vaatii jonkin verran työtä. Lisäksi monia edelleen pelottaa sana terrieri rodun nimessä. Monet yhdistävät terriereihin äkäisyyden, he pohtivat.
– Olisi mukavaa, jos nykyistä useampi valitsisi rodukseen harvalukuisen ja uhanalaisen dandien, mutta toisaalta nopea suosio ei tee millekään rodulle hyvää.
Vuonna 2024 rekisteröitiin vain 14 dandiedinmontinterrieriä. Pentuja on harvoin tarjolla ja tyypillisen ulkomuodon ylläpito vaatii jonkin verran työtä. (Kuva: Ulla Frejman)
Haukkua ja kuorsausta
Kasvattajien mukaan dandiesta viehättyvät monenlaiset perheet ja rotu sopii myös ensikoiraksi.
– Asioiden opettaminen ei ole vaikeaa, kunhan muistaa olla johdonmukainen ja periksiantamaton. Söpöllä pehmolelun näköisellä pennulla on erittäin toimivat aivot ja pahuksen hyvä muisti. Lepsuilu pentuvaiheessa kostautuu kyllä myöhemmin, Makkonen ja Nygård muistuttavat.
He pitävät narttuja hieman fiksumpina ja helpompina kouluttaa kuin uroksia, joiden maailma on yksioikoisempi. Samoin ajattelee rotua vuodesta 2000 kasvattanut Ulla Kemppainen, kennel Muumeliinin.
– Nartut saattavat olla melkoisia draamakuningattaria ja helposti loukkaantuvia, hän jatkaa.
– Dandien hankkii tyypillisesti huumorintajuinen ihminen, joka ei ole erityisen kilpailuhenkinen eikä himoliikkuja. Sadekelillä sekä koira että omistaja saattavat mielellään valita sohvalla loikoilun ulkoilun sijaan.
Kerrostalossa asuminen dandien kanssa saa kasvattajilta varovaisen hyväksynnän.
– Talossa tulisi olla hissi, sillä jatkuva portaissa kulkeminen ei sovellu matalaraajaiselle ja pitkäselkäiselle rodulle. Aikuinen dandie myös painaa sen verran, ettei sitä kanneta useita kerroksia hikoamatta, Minna Repo kertoo.
Hän neuvoo puuttumaan haukkumistaipumukseen jo pennusta alkaen.
– Moni dandie rakastaa omaa ääntään, ja mikäli niiden antaa haukkua niin paljon kuin ne haluavat, tapa taatusti lisääntyy. Rodussa esiintyy myös eroahdistusta, joten yksin jäämistä tulee harjoitella. Dandien mielestä maailman paras paikka on omistajansa lähellä.
Leikkisästi Repo ei liioin suosittele rotua kovin herkkäunisille, sillä monet dandiedinmontinterrierit kuorsaavat.
Melko harva hankkii dandien harrastuskoiraksi. Arkilenkkeilyn ja näyttelyissä käymisen jälkeen suosituin laji on nosework. (Kuva: Aino Pikkusaari)
Nauravainen jekuttaja
Ulla Frejmanin ja Reijo Karlssonin mukaan dandie on terrierien asteikolla rauhallisimmasta päästä, mutta toki joukkoon mahtuu energisempiäkin yksilöitä.
He pitävät rotua humoristisena. Eräällä heidän uroksistaan oli tapana istua omalla tuolillaan mukana kahvipöydässä. Kun ihmiset pöydän äärellä nauroivat, koira yhtyi nauruun aina räiskyen mukaan.
Myös Eija Makkonen ja Marjo Nygård kuvailevat rotua leikkisäksi, ihmisrakkaaksi, uteliaaksi ja sopuisaksi. Itsenäisyys voi joskus kääntyä myös itsepäisyydeksi ja vääränlaiseksi päättäväisyydeksi. Esimerkiksi heidän kasvattinsa Fanni lähti kotipihasta omille teilleen ja päätyi seisomaan keskelle autotietä. Kun auto lähestyi, Fanni otti tukevan asennon eikä väistänyt.
– Se tuntui ajattelevan, että minä olin tässä ensin, joten sinä väistät. Valitettavasti koira jäi kakkoseksi ja eläinlääkäri joutui lisäämään Fannin takajalkaan hieman rautaa. Rautaa oli myös Fannin asenne, eikä se heikentynyt onnettomuudesta selviytymisen jälkeenkään.
Makkosen ja Nygårdin mukaan jotkut väittävät, että dandie on tyhmä, mutta se on harhaluulo.
– Karvan alla pääkopassa tapahtuu paljon. Dandie on todella fiksu ja se osaa halutessaan jekuttaa omistajaansa.
He kertovat dandien kyllästyvän nopeasti koulutuksessa käytettyihin toistoihin ja alkavan silloin puuhailla omiaan.
– Kun kouluttaja ymmärtää tämän ja saa motivaation ja palkkauksen kohdilleen, alkaa homma toimia. Oppimansa asiat dandie muistaa hyvin ja pitkään, he kertovat.
– Suosittelemme sosiaalisen palkan hyödyntämistä koulutuksessa. Ohjaajan antama kiitos kantaa pitkälle.
"Dandiet ovat usein kiinnostuneempia toisten koirien omistajista kuin heidän koiristaan."
Yleensä hyväkäytöksinen
Minna Repo omistaa seitsemän dandien sekalauman, joka on tottunut sosiaaliseen elämään. Yksi koirista on seitsemänvuotias kodinvaihtajauros, joka on aiemmin elänyt ainoana koirana, eikä haluaisi muita uroksia reviirilleen.
– Yleisesti ottaen dandiet ovat herrasmiesmäisen kohteliaita vieraille koirille. Ne osaavat kyllä pitää puolensa, mutta mieluummin välttelevät kärhämää, Repo kertoo.
– Ihmisrakkaat dandiet ovat usein kiinnostuneempia toisten koirien omistajista kuin heidän koiristaan, Ulla Kemppainen täydentää.
Yleisimmät harrasteet dandien kanssa ovat arkilenkkeily ja näyttelyt. Muotovalion arvoon ei vaadita koetulosta. Jalostustietokannan mukaan viime vuosien viralliset koekäynnit on tehty rally-tokossa ja noseworkissa. Lisäksi yksi koira on suorittanut hypokoirakokeen.
– Meillä on kokemusta myös tokosta ja agilitysta dandien kanssa, mutta olimme siellä aikamoisia kummajaisia, Eija Makkonen ja Marjo Nygård kertovat.
– Tällä hetkellä olemme hurahtaneita noseworkiin, ja olemmekin naureskelleet, että kasvatamme käyttölinjaisia nosework-koiria. Mitään oikeaa linjajakoa rodussa ei ole.
Kuin rohdinpellavaa silittäisi
Dandiedinmontinterrierilla on tunnistettavat piirteet: omaleimainen ja voimakaspiirteinen pään sekä pitkä, matala ja näätämäinen runko. Silti rotu aiheuttaa usein arvailuja.
– Aiemmin veikattiin mäyräkoiraksi tai sekarotuiseksi, nykyisin petit basset griffon vendéeniksi, glen of imaalinterrieriksi tai bichon friséksi, kertoo Ulla Kemppainen.
Rotumääritelmä ei määrittele säkäkorkeutta, mutta paino on 8–11 kiloa. Alemmat painot ovat toivotuimpia.
Sallitut värit ovat sinappi ja pippuri. Kemppaisen mukaan pippuri on väreistä hieman suositumpi. Se on myös jonkin verran helpompi trimmata selkeiden värierojensa ansiosta.
Oikeanlainen karvapeite on tärkeä rotupiirre. Minna Repo muistuttaa, ettei turkki pysy kunnossa hoitamatta.
– Dandien turkki eroaa laatunsa puolesta muista roduista. Karhea päällyskarva ja pehmeä alusvilla eivät kasva kerroksittain, vaan ne kasvavat lähes yhtä pitkiksi ja sekoittuvat toisiinsa. Tästä johtuen turkki näyttää kuin se olisi lyijykynällä piirretty. Koskettaessa karvapeite tuntuu kuin rohdinpellavaa silittäisi.
Repo neuvoo, että turkki kammataan läpi vähintään kerran viikossa ja nypitään muutaman kerran vuodessa. Oikein hoidetusta turkista ei juurikaan irtoa karvaa.
– Koira pestään sen ollessa likainen tai näyttelyyn mennessä. Kotikoiran turkin oppii huoltamaan kuka tahansa, mutta näyttelykoiran ehostus kannattaa jättää asiantuntijan käsiin.
Pieni geenipooli huolettaa
Dandie ei ole Pevisa-rotu, mutta kasvattajien keskuudessa toivotaan, että etenkin jalostuskoirien silmät ja selkä tutkittaisiin.
– Rodussa esiintyy glaukoomaa, minkä vuoksi silmätarkastukset, mukaan lukien gonioskopia, ovat erittäin suositeltuja. Selkäterveyteen tulisi kiinnittää huomiota rodun rakenteen vuoksi, Eija Makkonen ja Marjo Nygård kertovat.
Minna Repo kantaa huolta kasvainsairauksista, jotka ovat viime aikoina olleet usein syy koirien lopetukseen. Kasvaimet huomataan myöhään, ja hoito on kallista tai jo mahdotonta.
– Myös pieni ja supistuva geenipooli huolettaa. Jo nyt on vaikeuksia suunnitella tulevia sukupolvia, mutta onneksi kasvattajilla on nykyään apuna tuontikoirien lisäksi myös tuontisperma ja kaksoisastutukset, hän lisää.
"Pentujen hoito sujuu yleensä hyvin, ja toisinaan siihen osallistuvat myös lauman urokset."
Ulla Kemppaisen mukaan astutukset saattavat olla hankalia pitkän ruumiinrakenteen ja leveän rintakehän vuoksi, ja avustaja on toisinaan tarpeen. Synnytykset sujuvat melko hyvin, joskin etenkin ensisynnyttäjillä pentujen isohko pää voi aiheuttaa ongelmia. Pentuekoko on keskimäärin 3–4 pentua.
– Pentujen hoito sujuu yleensä hyvin, ja toisinaan siihen osallistuvat innokkaasti myös lauman urokset, hän kertoo.
Ulla Frejman ja Reijo Karlsson pitävät rotua vielä melko terveenä ja pitkäikäisenä.
– Keski-ikä on ollut silti laskusuunnassa. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten dandiet saattoivat yleisesti saavuttaa 15 vuoden iän, mutta nykyisin keski-ikä on 10–13 vuoden paikkeilla.
