Naapureiden kesken
Lallukan taiteilijatalo Helsingissä on myös koira-asukkaiden koti. Tapasimme Petri Bäckströmin (vas.) ja Luman, Rebekka Naatuksen ja Nipsun, Vesa Vierikon ja Neron sekä Nastja Säde Rönkön ja Leinikin. (Kuva: MIlka Alanen)
Helsingin Töölössä sijaitseva Lallukka on koti eri alojen taiteilijoille ja heidän lemmikeilleen. Tapasimme neljä talon koira-asukasta, jotka ovat valovoimaisia tyyppejä itsekin.
Taiteilijakoti Lallukan siniseinäisessä aulassa käy tammikuisena iltana erityinen kuhina. Talon 56 huoneistossa asuu kymmenkunta koiraa. Tulimme tutustumaan niistä neljän elämään, ja nyt porukka on kutsuttu koolle ryhmäkuvaan.
Seinustan muotokuvaveistoksissa Lallukan perustajat Juho ja Maria Lallukka todistavat, kun koira-asukkaat Nipsu, Nero, Leinikki ja Luma pyörivät innoissaan omistajiensa jaloissa. Yhteiskuvaan asettuminen sujuu kaikkien yllätykseksi kuin hyvin harjoiteltu esitys.
Petri Bäckströmin Luma on tottunut isäntänsä oopperatreeneihin ja Nastja Säde Rönkön Leinikki pitää seuraa, kun emäntä työstää uutta mediataideteosta. Näyttelijä Vesa Vierikon Nero ja viestintäpäällikkö Rebekka Naatuksen Nipsu nauttivat talon suvaitsevasta ilmapiiristä.
Nipsua luullaan usein pentukoiraksi, vaikka oikeasti sillä on ikää 13 vuotta. Koska ikämies ei enää tahdo kulkea portaita, Rebekka nappaa koiran tottuneesti kainaloonsa ja kantaa sen mukanaan kotiin.
”Kantopalvelu kotiportaissa kuuluu Nipsun vanhuusajan palveluihin”, Rebekka Naatus kertoo. (Kuva: Milka Alanen)
”Nipsu on luonteeltaan taiteilija itsekin”
- Kuka: Nipsu, 13-vuotias uros, kääpiöpinseri
Muutti Lallukkaan: kesällä 2025
Omistaja: Vantaan seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö Rebekka Naatus ja sarjakuvataiteilija Ville Ranta perheineen
Rebekka Naatus: ”Lallukassa asuminen sopii 13-vuotiaalle Nipsulle. Asumme ateljeessa, ja Nipsu asettuu mielellään tilan keskelle. Siitä se näkee ja havainnoi kerralla paljon, vaikka kuulo ja näkö ovat jo heikentyneet. Se tietää, missä ihmiset ovat ja mitä ympärillä tapahtuu. Asunnon portaita se ei enää halua kulkea. Sen sijaan se on oppinut haukahtamalla tilaamaan meiltä kantopalvelun. Myös ulkolenkit ovat talvella lyhyempiä kuin kesällä, eikä uloslähtö innosta. Ehkä sillä on nivelkipuja.
Nipsu on kääpiöpinseri ja luonteeltaan rodulleen tyypilliseen tapaan kovapäinen ja rohkea. Se ei provosoidu toisista koirista, ei hätkähdä paukauksia ja hevosiakin se vilkaisee vain sivusilmällä.
Vaikka Nipsu on melko rauhallinen ja itsellinen, se on tosi innokas kaikkeen tekemiseen. Olemme juosseet yhdessä tuhansia kilometrejä. Ulkona sitä luullaan usein vieläkin pennuksi, kun se painaa menemään häntä vipattaen.
"Jos rapussa avautuu ovi, Nipsu on keksinyt juosta sisään."
Huomaan, että luonne on vanhemmiten vähän muuttunut. Nyt Nipsu tukeutuu koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiin – on lähellä, eikä viihdy yksin. Mieheni Ville tekee töitä kotona, eikä Nipsun siksi tarvitsekaan olla kuin enintään pari tuntia ilman seuraa. Ajattelen, että Nipsu on ehkä hieman dementoitunut.
Vaikka olemme asuneet Lallukassa vasta reilut puoli vuotta, Nipsu on vieraillut jo monessa asunnossa ja tutustunut moniin ihmisiin. Jos rapussa avautuu ovi, Nipsu on keksinyt juosta sisään, vaikka emme sitä sallikaan. Onneksi talossa otetaan eläimet luontevasti, ne ovat asukkaita siinä, missä ihmisetkin. Nipsu on ollut koko elämänsä taiteilijoiden kanssa tekemisissä ja on itsekin sellainen. Tekee nakin vuoksi mitä tahansa, kuten ystävämme Yty totesi jo Nipsun pentuaikana.
Kun Nipsu haluaa huomiota, se tulee esittelemään leluaan. Enimmäkseen se kuitenkin lepäilee. Lattialla on aina viltti, johon Nipsu mielellään käpertyy. Vain sängyn päällä se makoilee ilman vilttiä.”
Eroahdistusta poteva Luma kulkee paljon Petri Bäckströmin mukana. (Kuva: Milka Alanen)
”Luma ei ole koskaan yksin”
Kun lähdemme valokuvaajan ja kuvausassistentin kanssa Nipsun ateljeekodista, eksymme Lallukan kauniisiin mutta sokkeloisiin käytäviin. Jos Nipsu olisi lähtenyt seuraksemme, se saattaisi tietää reitin Bäckströmien ullakkohuoneistoon, onhan se vieraillut jo monessa kodissa.
Tenori Petri Bäckströmin kodissa odottaa seuraava koira-asukas, Luma. Tämä lallukkalainen viihtyy oopperatreenien keskellä, mutta pianonsoitto saa sen pujahtamaan sängyn alle.
- Kuka: Luma, 5-vuotias uros, coton de tulear
Muutti Lallukkaan: 7-viikkoisena pentuna vuonna 2021
Omistaja: tenori, näyttämötaiteilija Petri Bäckström perheineen
Petri Bäckström: ”Luma on asunut Lallukan ullakkohuoneistossamme liki koko viisivuotisen elämänsä. Meillä ihmisillä Lallukka-vuosia on jo seitsemän.
Luma on tyypillinen coton de tulear, eloisa, vilkas ja vähän varovainen. Se on melko isokokoinen – painaa liki kymmenen kiloa. Luma on myös persoonallisen näköinen. Selässä on vähän ruskeaa, eikä se siis ole muotovalio, jos täysvalkoista haetaan. Trimmaamme Luman itse, ja amatöörisaksijoiden jäljiltä turkki hapsottaa vähän hassusti. Joskus tuntuu kuin Luma ajattelisi trimmauksen jälkeen, että on taas kaameet kledjut päällä.
Kun pohdimme rotua, harkitsimme allergiani takia vähiten allergisoivia vaihtoehtoja, kuten maltankoiraa ja bichon frisétä. Minulla on aiemmin ollut bichon frisé, joka oli hyvin kuninkaallinen. Kun tyttären aloitteesta päädyimme cotoniin, näimme heti, että Luma on toista maata. Se on energinen, kaikesta kiinnostunut ja kulkee innoissaan katsomassa, että mitä täällä oikein tapahtuu. Olemme häneen aivan rakastuneita.
"Oopperalaulu sopii sille oikein hyvin, mutta pianon soitto, harmonikka ja ukulele
ovat ehdoton nou nou."
Luma ei ole koskaan yksin missään, sillä se potee eroahdistusta. Se on joko mukana, päivähoidossa Punavuoressa tai tuttavien luona. Ja onneksi naapurit Lallukassa ja ystävät ovat hyvin avuliaita.
Tarkoituksemme oli opetella yksinoloa, mutta se vaan jäi. Kaikki alkoi koronasta. Silloin oltiin koko ajan kotona, ja sen jälkeen huomasimme, ettei yksinolo onnistukaan. Omat haasteensa se tietysti tuo.
Esiinnyn huhtikuussa Turun kaupunginteatterissa ensi-iltansa saavassa oopperassa Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho ja olen kevään aikana paljon poissa kotoa. Puolisolla ja tyttärellä riittääkin hommia Luman kanssa.
Esiintyvän taiteilijan koirana Luma on tottunut siihen, että harjoittelen kotona. Oopperalaulu sopii sille oikein hyvin, mutta pianon soitto, harmonikka ja ukulele ovat ehdoton nou nou. Silloin se vain huokaa ja pujahtaa sängyn alle.
Kuulun Töölön valkeat koirat -whatsapp-ryhmään. Teemme joskus yhteisiä koiralenkkejä. Lallukassa meillä ei, vielä, koiraryhmää ole, mutta kohtaamme toki mennessämme ja tullessamme.
Kun tapaamme talon muita koiria tai lähitalojen asukkaita koirineen, Luman vahtikoiraominaisuudet tulevat esiin. Se alkaa helposti komentamaan laumaa kasaan. Joskus Luma saattaa villiintyä, kun vastaan tulee kiva kaveri. Sitä tapahtuu kuitenkin harvoin, Luma on enimmäkseen rauhallinen.
Erityisen hyvin Luma tulee toimeen alakerran Neron kanssa.”
”Minun tehtäväni on toimia rapsuttajana, ja Nero tietää sen”, Vesa Vierikko sanoo. (Kuva: Milka Alanen)
”Nero makoilee mieluiten kodin lämmössä”
Luman kaveri Nero on palaamassa lenkiltä Hesperian puistosta isäntänsä, näyttelijä Vesa Vierikon kanssa. Nero on puettu pakkaspäivään sopivaan talvipukuun, jossa se astelee ylväästi.
Neron olemuksesta voi aistia, että se tuntee talon ja sen asukkaat. Vesa laskeskelee, että siinä missä jotkut haastattelupäivän koirista tutustuivat nyt kunnolla ensi kertaa, Nero on jo vanha tuttu kaikkien kanssa.
- Kuka: Nero, 7-vuotias uros, whippet
Muutti Lallukkaan: pentuna vuonna 2019
Omistaja: näyttelijä Vesa Vierikko perheineen
Vesa Vierikko: ”Kun edellinen koiramme Rondo kuoli, olimme vain kolme viikkoa ilman koiraa. Sitten saimme Neron. Nero sai nimensä kasvattajalta, emmekä lähteneet hyvää nimeä muuttamaan. Kaikella rakkaudella on kuitenkin sanottava, ettei nimi ole enne. Juoksijaominaisuuksien ansiosta whippetit tärisevät innosta, kun pääsevät radalle. Nero tärisee vain kylmyydestä, mutta se onkin rotuominaisuuksiltaan näyttelykoira.
Nero on kolmas whippettini. Kun aloimme vaimoni Katin kanssa seurustella, hän otti silloisen koirani Lexin mukaan metsäretkille ja tykästyi rotuun. Sen jälkeen valinta on ollut selvä.
Nero nauttii liikkumisesta, mutta on rauhallinen luonteeltaan. Se on itse asiassa aika laiska, voisi sanoa laiskan laiha, ja makoilee mielellään kotona lämpimässä.
Minun tehtäväni on toimia rapsuttajana, ja Nero tietää sen. Kun Kati, tytär tai poika ovat ulkoiluttaneet Neron, se tulee luokseni rapsutettavaksi. Nero ei ole vuosien varrella korvaansa lotkauttanut, kun olen harjoitellut rooleja kotona. Ei se sitä kiinnosta, toisin kuin ruoka ja rapsutukset.
"Koira on perheenjäsen ja se tuo mukanaan paljon hyvää. Hyviä bakteerejakin."
Nero ei ole myöskään kiinnostunut toisista koirista. Isommille koirille se tahtoo ärhennellä ja yrittää näyttää olevansa kova sälli. Se, kuten muutkin talon koirat, merkkailevat reviiriään innolla, ja selvittelevät, kuka heistä on Lallukassa kaikkein kovin.
Joskus kotona tai mökillä Kangasalla Nero raahaa retuutuslelun luokseni, mutta jaksaa itsekin kiinnostua siitä vain hetken. ”Öh öh” sanovia lelupossuja on mökillä parikymmentä, mutta Nero on purrut niiltä äänen pois. Nero on itsekin hiljainen eikä hauku koskaan.
Olen ollut eläkkeellä jo neljä vuotta. Ja nyt kun viimeinen teatteriroolini Toinen tasavalta -näytelmässä on tänä vuonna tehty, minulla on entistä enemmän aikaa olla mökillä. Siitä Nero pitää, sillä siellä se voi kulkea vapaasti.
Lapsemme ovat aina eläneet koirakodissa, ja täällä Lallukassa. Itselläni on Lallukka-vuosia jo parikymmentä. Koira on perheenjäsen ja se tuo mukanaan paljon hyvää. Hyviä bakteerejakin. Kun esikoisemme tuotiin vauvana laitokselta kotiin, silloinen koiramme Rondo nuoli heti vauvan suun, vaikka neuvolassa oli puhuttu käsidesin käytöstä. Käsidesi sai mennä.”
Nastja Säde Rönkkö ja Leinikki ovat asuneet Lallukassa vasta muutaman kuukauden. (Kuva: Milka Alanen)
”Leinikki pötköttelee puhtaiden pyykkien päällä”
Siinä missä Vesa Vierikko on asunut talossa pitkään ja Nerokin koko elämänsä, kyläilykierroksemme viimeiset asukkaat, nykytaiteilija Nastja Säde Rönkkö ja Leinikki-koira ovat lallukkalaisia vasta muutaman kuukauden takaa.
Nastjan mukaan Leinikki on ihmisrakas koira. Se seuraa mielellään emäntänsä työskentelyä täällä kodin yhteyteen rakennetussa ateljeessa.
- Kuka: Leinikki, 6-vuotias naaras, äidin puolelta chihuahua ja isän puolelta venäjäntoy
Muutti Lallukkaan: joulukuussa 2025
Omistaja: Nykytaiteilija, Vuoden nuori taiteilija 2019 Nastja Säde Rönkkö perheineen
Nastja Säde Rönkkö: ”Leinikin löytäminen ei ollut aivan helppoa. Olin päättänyt hankkia koiran, ja etsin pikkukoiraa monien nettisivustojen kautta. Moni koira oli varattu toisaalle juuri nenäni edestä, mutta sitten löysin Leinikin.
En etsinyt rotukoiraa ja Leinikki onkin äitinsä puolelta chihuahua ja isänsä puolelta venäjäntoy. Kaikki pentueen koirat oli nimetty vanhojen lehmien mukaan. Oli Mansikkia ja muuta. Minä sain Leinikin.
"En ole koskaan tavannut toista koiraa, joka rakastaisi ihmisiä niin paljon."
Muutimme Lallukkaan pari kuukautta sitten, ja Leinikki on vielä hieman ihmeissään. Tuntuu että Lallukassa on suvaitsevainen ja yhteisöllinen ilmapiiri. Ja on ihanaa, että tässä on puistot lähellä. Koirapuistoissa Leinikki ei nykyään viihdy, menee vain taakseni ja vapisee. Metsässä se viihtyy mainiosti, mutta ei kylmällä tai sateella. Silloin se vain vetää kotiin päin.
Luonteeltaan Leinikki on tosi kiltti ja ihmisrakas. En ole koskaan tavannut toista koiraa, joka rakastaisi ihmisiä niin paljon. Se haluaa leikkiä ja olla sylissä, mutta haukkuu hissiä ja posteljoonia. Lempileikki on lelujen vetäminen ja retuuttaminen.
Työstän tällä hetkellä tarot-kortteihin liittyvää mediataideteosta asunnon yhteydessä olevassa ateljeessa. Leinikki nukkuu työhuoneessa, kun työskentelen, eikä se ole paljoakaan yksin. Teen töitä enimmäkseen tietokoneella, mutta ateljeessa voin yhtä hyvin tehdä veistoksia ja maalauksia.
Vaikka Leinikki on ensimmäinen koirani aikuisena, koira ja taiteilijuus on yhdistynyt urallani aiemminkin. Vuonna 2016 minua kiinnosti ihmisen ja eläimen välinen dynamiikka. Tutkin omistajien suhdetta lemmikkeihinsä Walk with you -hankkeessa Madridissa, jossa annoimme koirien ohjata omistajansa haluamilleen reiteille. Dokumentoin sitä, mihin koirat meidät veivät ja mikä niitä kiinnosti.
Kesäksi menen Islantiin taiteilijaresidenssiin. Leinikillä on jo passi ja rokotukset valmiina, mutta en vielä ole päättänyt, lähteekö se mukaan. Onneksi minulla on kaksi vakihoitopaikkaa.
Leinikin elämä on helppoa. Se leikkii, syö ja nukkuu. Leinikki saa nukkua sängyssäni. Siellä se kaivautuu möykyksi peiton alle. Se myös rakastaa loikoilla puhtaan pyykin päällä, mikä on kyllä aika ärsyttävää.”
Juttu on julkaistu Koiramme-lehdessä 2/26.
Taiteilijakoti Lallukka
• Asuin- ja ateljeetalo Helsingin Töölössä. Vuonna 1933 valmistuneessa taiteilijatalossa on 56 huoneistoa. Asunnoista 16 on näyttämötaiteilijoille, 14 säveltaiteilijoille ja 26 kuvataiteilijoille.
• Talossa on kertoman mukaan asunut taiteilijoiden lemmikkeinä kissojen ja koirien lisäksi myös ainakin marakatti ja kyyhkynen.
• Lallukka on harvinaisuus maailmanlaajuisesti, koska asunnot on tarkoitettu yhden sijaan usean taiteenalan edustajille.
• Talon lahjoittivat testamentissaan kulttuurista kiinnostuneet tukkukauppiaat Juho ja Maria Lallukka. Talon toimintaa pyörittää Juho ja Maria Lallukan taiteilijakotisäätiö.
• Puhdastyylinen funkistalo on arkkitehti Gösta Juslénin suunnittelema
Lue lisää: Autoni on kotini
Lue lisää: Riston kännykässä on satoja tunteja koiranhaukkua – Viisi harrastajaa kertoo, mikä metsällä on parasta
