Koirien lukumäärä nousussa Ruotsissa

Tuoreen tutkimuksen mukaan ruotsalaiskodeissa on yhä enemmän kissoja ja koiria. Yhdessä seitsemästä ruotsalaiskodista on koira. Maassa lasketaan olevan 881 000 koiraa ja 1 441 000 kissaa, ja ne elävät entistä vanhemmiksi.

Ruotsin Kennelliitto (SKK) teetti tutkimuksen yhdessä Agria eläinvakuutusyhtiön ja koiranruokayritys Royal Caninin kanssa. Kyselyyn osallistui 4500 ruotsalaista.

34 prosentilla ruotsalaistalouksista on lemmikki. Yleisin on kissa, joita löytyy 20 prosentilla ruotsalaiskodeista, koira on 15 prosentilla.

Erikoista Ruotsissa on se, että yhdeksällä kymmenestä koirasta ja lähes puolella kissoista on eläinlääkärikuluvakuutus. Tämä on ainutlaatuista, missään muualla maailmassa luvut eivät ole noin korkeita. Hyvä terveydenhoito ja pidempi eliniän odotus voi olla yksi syy siihen, että ruotsalaiset ottavat yhä useammin lemmikin.

Rotukoirien osuus on kasvanut Ruotsissa. SKK:n rekisteröimien koirien määrä on vuodesta 2012 kasvanut 62 prosentista 67 prosenttiin. Lähes kaikki koirat ovat syntyneet Ruotsissa, ja yhdeksälle kymmenestä on tehty omistajailmoitus joko Kennelliittoon tai maatalousministeriöön (Jordbruksverket).

Lähes 80 prosenttia koiranomistajista sanoo, että heidän koiransa on ennen kaikkea seurakoira. Noin kolmasosa koiranomistajista on jonkun koirayhdistyksen jäsen. Kolmasosa koiranomistajista sanoo myös, että he ovat viimeisen vuoden aikana ostaneet koiralleen joitain palveluita. Tavallisin on trimmaus, seuraavina tulevat erilaiset koulutuskurssit ja koirahoitolapalvelut.

Tutkimuksen teki tutkimusyritys Novus verkkokyselynä touko-kesäkuun aikana.

Lähde: Agria/Ruotsi

 

Kommentoi:

Koiramme