Venäläinen kääpiökoira bolonka yleistyy pikku hiljaa
Seurakoirien ysiryhmään kuuluva iloinen ja pieni seurakoira, venäjäbolonka on melko tuore tuttavuus Suomen rotukartalla. Se hyväksyttiin viralliseksi roduksi vuoden 2013 alusta, eikä sitä ole tunnustettu kansainvälisen kennelliiton (FCI) alaiseksi roduksi.
Sen alkuperämaa on Venäjä ja alkuperäinen nimi, Russkaya Tsvetnaya Bolonka, tarkoittaa venäläistä värillistä sylikoiraa.
Venäjän vallankumouksen jälkeen maahan jäi bichon friséjä, joiden uskotaan risteytyneen shih tzujen ja lhasa apsojen kanssa. Varsinainen jalostustyö alkoi 1950-luvun alussa Leningradissa.
Ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin vuonna 1962. Vähitellen rotu tuli tunnetuksi ja levisi 80-luvulla Itä-Saksaan. Vuonna 1997 Venäjän Kennelfederaatio tunnusti rodun virallisesti, Pohjoismainen Kennelunioni PKU vasta vuonna 2013.
Suomen kanta on edelleen melko pieni. Viime vuonna rekisteröintejä oli 85. Lasketaan, että vuonna 2019 Suomessa oli 365 venäjänbolonkaa, joten populaatio on pieni. Suurin osa tuontikoirista on Venäjältä ja muualta Itä-Euroopasta.
Rodulle ei ole vielä kehittynyt vakiintunutta rotutyyppiä. Siksi erityisesti tässä vaiheessa on tärkeää, että kasvattajat tekevät yhteistyötä ja rodun terveydestä sekä kasvattamisen haasteista keskustellaan avoimesti.
Yleensä alle viisikiloiseksi jäävä bolonka kulkee kätevästi mukana. Bolonkat ovat eloisia, vilkkaita, suloisia ja seurallisia. Luonteissa on tosin vielä paljon vaihtelua. Rotu on erittäin koirasosiaalinen. Ne hälyttävät epäilyttävistä äänistä, mutta eivät jää räksyttämään.
Rotu sopii mainiosti kaveri-, koulu- ja lukukoiraksi. Yhtä bolonkaa on koulutettu myös hypokoiraksi. Jatkossa tulevat agility, toko ja terapiakoiratoiminta todennäköisesti yleistymään. Toistaiseksi bolonkojen kanssa harrastetaan pääasiassa koiranäyttelyitä.
Rotu sopii niin lapsiperheeseen kuin yksin asuvalle, kaupunkiin ja maalle. Usein kyselijä tuntee entuudestaan bichon-tyyppisiä rotuja, mutta ei halua valkoista koiraa. Turkinhoidon työläys pitää monet kysyjät loitommalla.
Venäjänbolonka on pienikokoinen ja rakenteeltaan tasapainoinen koira, ihannekorkeus on enintään 26 senttiä ja paino 3–4 kiloa. Rungon pituus on vain vähän säkäkorkeutta suurempi.
Bolonkan kallo on pyöristyvä, kuono on lyhyehkö. Purenta on leikkaava, mutta tasa- ja alapurenta hyväksytään. Silmät ovat tummat ja pyöreähköt, ilme on ystävällisen leikkisä. Häntä on keskipitkä ja kohtuullisen korkealle, selän päälle kaartuva.
Kaikki värit paitsi valkoinen ovat sallittuja. Pentueisiin voi syntyä monenvärisiä pentuja. Turkki on ihanteellisesti avoin ja iso kihara, joten pesun jälkeen sen voi vain antaa kuivua itsestään eikä sitä föönata.
Aikuisen koiran turkki kammataan läpi kunnolla kerran viikossa ja pestään tarpeen mukaan. Karva on kiiltävä, pitkä, silkkinen ja paksu, kauttaaltaan koiran peittävä. Karvapeite on tiheä ja siinä on runsas aluskarva. Toivotun kiharuuden lisäksi myös laineikas karvapeite hyväksytään. Rodulla ei ole karvanlähtöaikaa.
Venäjänbolonka ole Pevisa-rotu. Koska kyse on melko tuoreesta rodusta, statistiikkaa rodun terveydestä on vielä vähän. Niinpä sairauksiin tulisi puuttua jo nyt varhaisessa vaiheessa. Tämänhetkisen tiedon valossa bolonkojen terveys on ollut melko hyvä. Yksittäistapauksina löytyy esimerkiksi polvilöysyyttä, epilepsiaa, syöpää, kasvaimia, silmäsairauksia ja yksi vakava eturaajojen kasvuhäiriö. Vääriä purentoja tai useita hammaspuutoksia on rodussa myös ollut.
Heinä-elokuun Koiramme-lehdessä on laaja rotuesittely bolonkasta.